1. Adventti

Posted on Comments (4)

Eevert on herännyt varhain. Ulkona on vielä kovin pimeää, kun mies jo valmistaa aamiaistaan yhdessä eläinystäviensä kanssa. Tenho-koira ja emäntäkissa odottavat annoksiaan Eevertin jaloissa kiehnäten.

Aamuhämärissä keittiössä
Aamuhämärissä keittiössä

Tänään on tärkeä aamu. On ensimmäinen Adventti ja se on iso juhla tähän aikaan vuodesta. Eevert on ystävänsä Suntion kanssa valmistellut päivän kulkua syksystä saakka.

Suntio on isolla kirkolla käydessään saanut kuulla, että tänään lauletaan ensimmäisen kerran uudesta virsikirjan lisävihkosta virsiä. Suntio on ollut kovin innoissaan asiasta. Hän oli sopinut viehättävän kanttori Sanna-Maaritin kanssa, että pikkukylällä pidetään Virsikoulua, jotta opitaan uudet laulut hyvin.

Virsikirjan lisävihko
Virsikirjan lisävihko

Tänään ovat ensimmäiset harjoitukset ennen Adventtikirkkoa. Eevert on lupautunut tuomaan tullessaan kasan kirjoja.  On hyvä lähteä ajoissa matkaan kohti Kappelia.

Ensimmäiset laulut kajahtavat nopeasti Virsikoulun  alettua. Suntio nojaa lumoutuneena ovenpieleen ja tuskin huomaa laulaa mukana. Kaunista, niin kaunista, huokaa Suntio.

Ensimmäiseksi virreksi on valittu 912

Virsi 912
Virsi 912

Ehkä mieli ei vielä ole niin tyyni, mutta onnellinen kuitenkin ajattelee Suntio virren edetessä.

Virsikoulun jälkeen valmistellaan jo kirkkohetkeä. Muutama kyläläinen on lupautunut avustamaan. Niinpä ystävämme kukkakauppias on tullut komeiden lehvien kanssa Kappelin nurkalle odottamaan juhlallisen kulkueen liikkeelle lähtemistä.

Lehvät
Lehvät

Ovella Suntio jakaa kaikille uudet Virsikirjan lisävihkot. Niitä tutkiessa kuluu hyvin aika kirkkohetken alkamista odottaessa.

Suntio ovella
Suntio ovella

Pian aloitetaan ja Kappelin adventtikynttelikköön syttyy ensimmäinen kynttilä. Se kuvastaa odotusta ja valmistautumista.

Adventtikynttilä
Adventtikynttilä

Suntio lukee päivän Raamatun tekstin, jossa kerrotaan kuinka Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja ihmiset kerääntyivät tienvarteen ottamaan hänet iloiten vastaan. Kukkakauppias oli jakanut kaikille lehviä joita sai heiluttaa tekstin ajan.

Matt. 21: 1-9

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”
Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
– Sanokaa tytär Siionille:
Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä,
ratsastaen aasilla,
työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
– Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Hoosianna korkeuksissa!

Eiköhän lauleta kaikki yhdessä Hoosianna ehdottaa Suntio ja pian pienessä Kappelissa kajahtaa tuttu hymni.

Ensimmäisestä Adventista alkaa jouluun ja Jeesuslapsen syntymään valmistava aika. Se on monessa perheessä jännittävää aikaa.

Hoosiannan riemun jälkeen pienen kappelin väki istuu takaisin paikalleen hymy huulillaan. Iloon ja riemuun on aina mukavaa liittyä isolla joukolla.

Lehvät vielä heiluvat penkeissä kun puheenpitäjän paikalle astuu violettiin paitaan pukeutunut henkilö. Hän ei ole kyläläisiä, vaan on tullut isolta kirkolta saakka juhlaan mukaan.

Pieneen kappeliin laskeutuu hiljaisuus kun vieraaksi saapunut piispa Irja Askola kertoo joulun odotuksestaan kirkkovieraille.

https://www.youtube.com/watch?v=6PweW72XBwg&feature=youtu.be

Päitä nyökyteltiin siellä täällä Irja-piispan puheen ajan. Taisi useampikin tunnistaa jännityksen jo nyt sisimmässään.

Kappeliin on varattu paikka, minne yhdessä rakennetaan seimi jouluksi. Suntio tuo juhlallisesti ison tallin paikalle.

Talli
Talli

Aika tyhjältä se vielä näyttää, tuumii Suntio ääneen. Pian penkistä tulee ehdotuksia siitä mitä sinne voisi laittaa.

Aasi ainakin! huudahtaa pieni poika. Aasi on mukana tämän päivän kertomuksessakin, niin eikös se kuulu sinne jouluunkin – se Marian pieni Aasi? hän lisää hieman epäröiden.

Niinpä tietenkin naurahtaa Suntio ja jostakin pian ilmestyy aasi paikalle. Pieni poika huokaisee onnellisena ja nykäisee äitiä hihasta kuin kertoakseen, että huomasitko äiti mitä tapahtui!

Aasi
Aasi

Kirkkohetki etenee eteenpäin uusien virsien siivittämänä.

Suntio on tuonut Kappeliin kuusen. Vielä kirkkohetken alussa se oli ihan vain kuusi. Ei edes tähteä latvassa.

Ihana tuoksu siitä leviää pieneen tilaan. Tuoksu herättää monia muistoja joulunajasta. Odotuksen tunteet täyttävät Kappelin niin, että sen voi aistia sekin joka tulisi yllättäen paikalle.

Suntion jutustellessa kuusikin saa tähden latvaansa. Se aikanaan johdatti tietäjiä Jeesus-lapsen luo. Tänään se on johdattamassa meitä kaikkia kohti seimen ihmettä.

Kuusi
Kuusi ja piispankynttilä

 

Kotiin päästyään Eevert keittää itselleen kirkkokahvit. Oli oikein hyvä ja mukava kirkkohetki. Irja-piispa jätti paljon mietittävää Eevertille. Joulu on niin monenlainen, jollekin suurta perheyhteyttä ja toiselle yksinäistä rauhaa ja olemista. Millaista joulua sinä tänä vuonna toivoisit itsellesi?

Jaa – mutta missäs se minun adventtikynttelikköni on? havahtuu Eevert ajatuksistaan.

Pian se löytyi ja Eevert sytytti oman kynttilänsä pöydälle. Kynttilän palamista seuraillen meni parikin kuppia kahvia.

Adventtikynttelikkö
Adventtikynttelikkö

 

Hyvää adventinaikaa!

__________________________________________________

Kiitos piispa Irja Askolalle tervehdyksestä  ja kanttori Sanna-Maarit Hakkaraiselle sekä Hanna Remekselle virsikoulun aloittamisesta yhteiseksi iloksi.

Kalenterissa on omia töitäni sekä lukuisa määrä eri nukkekotitaiteilijoiden töitä. Kaikkea en edes osaa nimetä ja luetella. Jos tunnistat oman työsi niin jätä siitä viesti 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *