Hyvä Tuomas joulun tuopi. Ja Taavitsaisen taloon sen Tuomas varsikin tuopi. Tuomaalla on kalkkuna tarha ja sieltä Eevert noutaa joulukalkkunan ja naapurin sikalasta kinkun.

Eevert näyttää olleenkin jo liikkeellä ja melkoinen lihapaketti onkin eteisen penkillä. Mitähän herkkua siellä mahtaa olla sisällä. Jo jonkin aikaa on mietitty mikä on kallunan tämänvuotinen päämauste ja kuinka kuorrutetaan kinkkua yllättävästi. Suunnitelmia on usein monekin herkun valmistamiseen.

Aikaa myöten kinkku on pienentynyt ja kalkkuna suurentunut joulupöydässä. Toki molempia on tarjolla tänäkin vuonna. Joskus on juhlittu joulua pienemmällä väellä ja laitettu niin kinkku kuin kalkkunakin kaupasta saatavana rullana, vaan ei ne tahdo oikein kunnon tavaraa vastata.

Kalkkunan paistoon siis Eevert ryhtyy. Tuomas on siistinyt kalkkunan huolellisesti, joten miehelle riittää valmistamisen taito. Lapsuusmuistoissa on äidin kalkkunan ja kanan höyhentämis hetket. Ne olivat välillä karua katseltavaa pienen pojan silmin. Kalkkunat varsinkin olivat pelottavia niin pihamaalla kuin teuraanakin. No, mausta Eevert on aina pitänyt. Onneksi ei enää tarvitse itse ihan alusta alkaen valmistaa näitäkään herkkuja.

Aamusta Eevert on lämmittänyt vanhaa leivinuunia. Siellä tulee hiljaisessa, pehmeässä lämmössä mureimmat kinkun ja mehevimmät riistat. Harvemmin tulee isoa uunia lämmitettyä, iso työ se on. Nyt on kuitenkin tarpeen saada asianmukaisesti paistettua jos jonkinlaista jouluruokaa. Isossa uunissa valmistuu monta lajia samalla kertaa. Ja loppulämpöihin yön yli on ihan pakko laittaa ohrapuurokin vielä valmistumaan.

Unelmissaan eevert jo näkee valmiin kalkkunan menossa joulupöytään. Oih, melkein jo tuntee kaikki ne tuoksut vaikka vasta uuni on lämpeämässä. Eevert naurahtelee omia jatuksiaan ja unelmiaan. Vanha mies, onhan noita jouluja nyt valmisteltu. Niin, onhan noita, silti sekin asia on joka vuosi yhtä uusi ja innostava. Merkillinen juhla-aika.

”Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha.” Niinhän se on, että nyt vaan laitellaan etupäässä ruokia ja huolehditaan lähipiiristä. Isommat ryskätyöt ovat jo jääneet tältä vuodelta taakse ja uutena vuonna taas palataan niihin tehtäviin.

Tuomaan päivän ja joulun välistä aikaa on kutsuttu laajalti pesäpäiviksi. Tähän väliin osuu myös talvipäivänseisaus, jolloin aurinko pysyy kolme päivää ”pesässään”. Jos aurinko ei tuolloin näy, tulee sateinen kesä, vanhan kansan mukaan.

Täytyykin kurkistella ikkunasta, josko ihan vähän paistaisi ja pilkottaisi?! Vaan mitenkäs tämä perimätieto nyt sitten pohjoisen vuodenkiertoon sattuu, siellä kun se aurinko ei edes nouse.

Taivaalle Eevertkin välillä tähyilee, miltä mahtaa tulevan vuoden säät näyttää. Aika pimeätä on ja päiväsaikakin kovin luhyt. Melkein pelkkää hämärää päivät päästään. Jaa, siksipä se joulu valoineen tuntuukin niin mukavalta.

Joulun alusviikolla oli ennenvanhaan (ja varmasti nykyisinkin) lapsilla jo hyvin ikävä joulua. He laskivat jokaisen päivän, kuinka mones aatonaatto milloinkin oli. Eevertkin muistaa laatineensa joskus jopa vanhasta kammasta itselleen kalenterin millä seurata joulun lähestymistä. Päiväkammasta napsaistiin pois aina yksi piikki ja sitten pystyi laskemaan montako päivää vielä jouluun oli. Kyllä taidettiin sellaista kampaa joskus käyttää syntymäpäivienkin odottamiseen. Lapsena ne vuodet tuntuivat niin kovin pitkiltä!

Muistaapa mies vanhan rallatuksen kelkkamäessäkin joka liittyi juuri näihin aikoihin kun odotus alkoi olla kiihkeimmillään:

Mistä lie muistiin painunut ja ketä mahtoivat olla lorun Tahvana ja Permunen. Tai jotain sinne päin, voi olla että Eevertin muisti pätkiikin.

Eevertin seuraavat askeleet vievät…. jaa, minnehän ne mahtavat miehen kuljettaa?

☆

Eevertin joulukalenteriin ja sen kulkuun voit osallistua. Kirjoita kommenttiosioon arvelusi kysymyksestä tai ajatuksiasi siitä miten Eevertin joulupuuhat jatkuisivat tästä eteenpäin. Jouluna, 25.12.2010 kaikkien tarinanjatkajien kesken arvotaan Eevertin huolella valmistama joulupaketti.

☆

Eevertin kalkkunaunelma on tietenkin Jatan käsialaa.