Yllätystä kerrakseen
Tiinan blogin Uuden Vuoden arvonta oli siinä mielessä mukava arvonta, että joka arpa voitti! Eevertinkin sydän ihan hypähti kun moinen onni osui kohdalle.
Ja onnea todella olikin, sillä lähetyksestä paljastunut voitto oli todella tarpeen Taavitsaisen talossa.

Ensinnäkin avaimet ovat Eevertiltä aina hukassa. Nyt niitä tuli joka oveen omansa ja vielä kätevässä renkaassa jossa ne varmasti pysyvät tallessa.
Liina on upeaa käsityötä johon ei edes Eevertin lähipiirin taidot millään yllä. Niinpä kaikki kaunis käsityö on arvossa arvaamattomassa. Ja Eevert näyttää sitä jo mallailevan salin pöydälle tyytyväinen hymy huulillaan.
Pieni keraaminen lautanen on aiheuttanut Eeverttilässä jo paljon ihastelua. Sievä ja taidokas työ! Vielä kaiken lisäksi numeroitu yksilö! Tähän täytynee laatia teline, jossa se pääsee erityisesti esille ja Eevertin vieraiden ihasteltavaksi.
Keltainen kangaskin päätyy kevätverhoiksi. Mikä sen mukavampaa kuin laittaa viimeistään helmikuulla auringonkeltaiset verhot piristämään kevättalven aamuja.
Lämmin kiitos niin ihastuttavasta ja osuvasta arvontavoitosta!
