Herkullisia hankintoja

Posted on Comments (8)

Pieniä herkullisia hankintoja on tullut tehdyksi taloon. Joskus sitä ei vain voi mennää ohi ja huomaamatta, vaan kummasti silmä kiinnittyy ja näppäin napsahtaa kerran jos toisenkin… Tuttuako? Kyllä, mutta ah, niin ihanaa.

Juustotarjotin
Juustotarjotin

Tarjotin täynnänsä juuri niitä herkkuja, mistä Eevert erityisesti pitää. Eevert on välillä varsinainen herkkusuu ja arvostaa kunnon raaka-aineita. Kauneus ja visuaalisuus ovat myös hänelle tärkeitä. Mestarikokki Jatan luoma juustotarjotin oli Eevertille rakkautta ensisilmäyksellä. Maukkaat patongit tulivat Jatan leipomosta myös juustojen kavereiksi.

Taustan hedelmäkorissa loikoileva ananas on peräisin Lontoon reissulta.

Ananas on Eevertin suosikkeja, varsinkin tuoreena. Ananaksia Eevert tuntuu saavan usein myös juhlapäivinä kukkien sijasta eri tahoilta. Ananas helpottaa ruuansulatusta ja kokemusten mukaan on myös hyvä liman irrottaja kurkusta silloin kun vilustus meinaa iskeä tai vatsatauti yllättää. Tämän Eevert oppi seilatessaan maailman merillä kun haki apua yskäänsä paikallisilta tietäjiltä ja kansanparantajilta.

Ananas
Ananas annospaloina

On Eevert koettanut joskus kasvattaa ananaksesta viherkasviakin kotiin. Oheita on monenlaisia ja niin taitaa olla kasvattajiakin. Tuloksia Eevert ei erityisemmin ole kotikasvatuksesta saanut ja on tarvinnut jättää hedelmähankinnat kauppiaan huoleksi. Ajoittain Eevert kuitenkin palaa tarkistelemaan kasvatusohjetta saadessaan haltuun oikein tuoreen ja kauniin yksilön.

Makkarapäivällinen
Makkarapäivällinen

Hieman miehekkäämmän aterian Eevert on tänään kattanut pöytään. Makkarapannu ja lohkoperunoita. Oikein herkullista nautittavaa. Lisänä maittavaa feta-salaattia ja pari komeaa voileipää. Kaikki Jatan avustuksella taloon luotuja.

Vihanneskorissa olevat avomaankurkut, parsakaali ja tomaatit ovat Lontoon tuliaisia ja sikäläisten harrastajien näpertämiä tarvikkeita.

Makkarapannu
Makkarapannu valmistuu

Eevert pitää kunnon makkarasta niinkuin miehet yleensäkin. Suosikkeja ovat kokolihamakkarat eri valmistajilta. Niistä Eevert loihtii niin kiuasmakkaraa kuin munakkaitakin tai arkisemmin keittojen sattumiksi. Tässä taitaa olla päivällismunakas valmistumassa. Paahtamalla kuivalla pannulla maku tulee niin mukavasti esille, että siinä oikeastaan mitään muuta ei tarvittaisikaan.

Säilykkeitä
Säilykkeitä

Joitakin sälykkeitä Eevert tarvitsi myös keittiöönsä. Jatan herkkupuodista löytyi samalla kertaa niitäkin. Punajuuria, kurkkusalaattia ja oliiveja. Niitä on mukava laittaa annoksen, jos toisenkin kaveriksi makua antamaan. Toistaiseksi Eevert säilyttää niitä keittiön astiakaapin hyllyllä varsinaisen kylmätilan vielä puuttuessa. Onneksi ovat hyvässä säilöntäliemessä 😉

Muutamia muitakin hankintoja vuoden alkuun Eevert on tehnyt. Tunnetusti vanha mies rakastaa myös tekniikkaa ja sen perästä taloon on tullut uusi pikkukamera jolla hän on taltioinut tämän (ananasta lukuunottamatta) ja edellisen Kodin kohennus -artikkelin kuvia.

Uusi kamera
Uusi kamera

Pieni kamera seikkailee talossa sisällä ja saa ihan uusia kuvakulmia. Talon hämäryys (puutteellisen sähköistyksen vuoksi) on tuonut kuvauksiin haastetta ja outoja viritelmiä lisävalojen asennuksessa. Tämä suoriutui tehtävästä ilman apuja oikein hyvin. Ehkä myöhemmin voimme seurata lisää pikku-Lumixin seikkailuista Taavitsaisen talossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *