Luvassa oli hellettä ja auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta. Sellaista päivää ei parane hukata mökissä, joten ulos oli lähdettävä. Eevert varusti itsensä aurinkovoiteella ja vesipullolla päivän lekottelua ajatellen. Lekottelun hän päätti sijoittaa riittävän korkealle, alppiauringon olennaisimpaan olotilaan.

Pitkät tovit mies istui Ahornin huipulla kivellä, antaen vain katseen lipua maisemassa. Vuoristoilma oli raikasta ja sitä oli helppo hengitellä. Kiire ja hoppu ovat jo aikaa sitten jääneet taa. Nyt on aika vain olla.

Pian kuului tuttua läheltä ääniä. Eevert ajatteli lehmien tulevan tervehtimään. Tälläkertaa asialla olivat aivan muut vuorilla eläjät. Lauma kilejä ja lampaita laidunsi rinteellä ja tulivat tutustumaan mieheen. Hetken aikaa jutusteltuaan lauma päätti jatkaa matkaa. Eevert jäi hymyillen katselemaan niiden perään muistellen kaikkia sukulaistytöilleen lukemia Pikku Heidi kirjoja. Tämmöisissä maisemissa se Heidi taisi liikuskella paimennellen isoisän vuohia.

Kovin eläinrikkaaksi näyttikin tämä päivä muodostuvan. Pian oli jaloissa jos jotakin pientä eläintä.

Kukko asteli pienen vuoristomökin uumenista aurinkoon useammankin kanasen kanssa. Mikäpä oli tepastellessa kun lämpötila ylhäälläkin hipoi hellelukemia. Kukko tiesi tehtävänsä, sillä heti se oli komentamassa jos kulkija vahingossa onnistui menemään sen ja kanojen väliin. Puntissa tuntui heti komentavan kukon nopsa nokka.

Kukon ja kanojen perässä pihalle tuli tutumpi parivaljakko joka ehkä enempikin ihmetytti Eevertiä. Sen verran Eevert on kaupungissa aikaansa viettänyt että tunnistaa pullasorsan. Ja sellaisia nyt näytti elävän myös vuorilla.

Pariskunta saapui vilvoittelemaan ja polskuttelemaan kylpyammeeseen. Vanhoja kylpyammeita on rinteillä siellä täällä palvelemassa juoma-altaina laiduntaville eläimille. Ei niin maisemallinen, mutta varmasti käytännöllinen

Hetkeä myöhemmin paikalle saapui nainen joka antoi eläimille ruokaa. Jostakin pienenmajan kätköistä hän ”löysi” kolme sorsaa lisää ja sanoi niille, että pitää menneä vilvoittelemaan kun on niin kuuma päivä. Nainen viskasi sorsat ammeeseen ja sekunneissa linnut olivat altaasta poissa ja paheksuen katselivat hoitajaansa joka oli yrittänyt kastella ne.

Eevert naureskeli itsekseen, sillä ei hän aikaisemmin ole sentään tavannut vettä kaihtavia vesilintuja.

Vesi sensijaan kelpasi hyvin pukille joka tuli aitaa pitkin juomaan hieman kauniimmassa juoma-altaassa.

Paljon oli eläimiä osunut tälle päivälle. Mitähän vielä oli odotettavissa?

Lintujen parissa Eevertin päivä jatkui. Samaisella huipulla pitivät koulutetut kotkat lentonäytöksiä. Sinne siis Eevertkin suuntasi ihmettelmään noita komeita lintuja. Vitsikäs mieskaksikko ohjasi niin yleisöä kuin kotkiakin ammattitaidolla. Pikkukoirat jotka olivat mukana päätyivät peiton alle esityksen aijaksi, sillä vaikka linnut olivatkin koulutettuja niin eivät luonnolleen kuitenkaan mitään voineet. Paistiksi olisivat pikkukoirat ilman turvaohjeita päättyneet. Eeverkin palasi katsemaan showta turvallisesti omaan matka-askiinsa ettei kiinnittäisi eläinten huomiota liiaksi.

Kuusi erilaista ja erikokoista petolintua esitteli taitojaan. Viuh vain ja ne lensivät päiden yöpuolelta niin että tukka hulmusi. Melkoisen tällin muuten saa myös kotkan siiven pikku tönäisystä kun se ohi lentää. Onneksi oli huopainen Eevertin huopahattu päässä suojaamassa. Palkkioksi linnut saivat raakaa lihaa kouluttajien hanskoista.

Huimalta tuntuu, että kolmikiloinen lintu voi viedä mennessään itseään viisi kertaa painavamman saaliin. Melkoisia siipiveikkoja ovat. Aika tarkkana kouluttajakaksikkokin oli tuttujen eläintensä kanssa. Toinen puhui ja toinen sillä aikaa vahti tarkasti kasvattiaan. Saattoipa esityksen aikana linnut piipahtaa myös yleisön seassa hetken. Istahti penkille viereen tai hatun päälle. Silloin piti olla vain paikallaan. Jännittävää oli!

Kotkien jälkeen olikin syytä lähteä jo otimatkalle. Päivä oli jo pitkällä. Eevert päätti suunnata kotilaaksoon alppitien kautta. Alppitiet kulkevat kapeina ja mutkittelevina vuorilla ja ovat vanhoja kulkureittejä kylästä toiseen. Nykyisin monia teitä on rakennettu vuorten läpi, ennen sellaisista ei uneksittukaan joten tiet tehtiin rinteille monelle mutkalle.

Matkalla Eevert päätti pysähtyä vielä syömään ennen kotimökkiin menemistä. Sopiva alppiravintola löytyikin.

Zellberg Stüberl oli odottamassa Eevertiä 1850metrissä. Paikka oli hyvin mielenkiintoinen. Mitä ilmeisimmin paikallisen volkmusiikin palkittujen taitajien kotiravintola ellei peräti kotitilan menomesta.

Terassilta Eevert valitsi iltselleen hyvän paikan.

Siitä oli hyvä katsella alas laaksoon ja nauttia jotakin pientä. Mies tilasi leikkelelautasen ja toden totta sellaisen myös sai. Melko reiluja nämä itävaltalaiset monessa mielessä.

Syötyään Eevert suunnitteli vielä kiipeävänsä pieneen kappeliin, joka näkyi terassilta hieman ylempänä rinteellä. Kappeli oli omistajaperheen käytössä. Runsaan aterian jälkeen Eevert ei enää suunnitellut kiipeilyjä, mutta onneksi paikalta löytyi myös kappelista pienoismalli jonka Eevert tutki 1:1 kokoisen kappelin sijasta.

Ja takaa.

___________________________________________________________________

 

Pitkään olen haaveillut tekeväni pikkukappelin. Liekö tässä jo malli unelmalle?