Eevertin pöydällä on kimalteleva pullo. Aika-ajoin mies käy sitä heiluttelemassa ja saa siten pullossa olevat hiutaleet leijumaan. Niin kauniisti ne välkehtivät syysauringossa.

Pullo on muisto kesäisiltä vuorikävelyiltä.

 

 

Pullo tuli mukaan Scheenbergistä. Siellä olevassa museoidussa vanhassa kaivoksessa Eevert vietti useamman tunnin tutkiskellen kaivoskäytäviä ja erilaisia koneita ja vesirattaita millä oli töitä tehty.

 

 

Schneebergissä, Ridnauntalin päässä kaivettiin hopeaa, lyijyä ja sinkkiä 800 vuoden ajan. Kaivostoiminta päättyi 1985 ja museotoiminta alkoi 1990-luvulla. Varsinaiset kaivokset sijaitsivat korkealla yli 2000 metrin korkeudessa. Voi vain kuvitella millaiset olivat siellä olosuhteet. Varsinkin talvet olivat kovia. Schneebergiin muodostui kylä, jossa mainarit asuivat perheineen. Siellä oli kirkko ja koulukin. Ennen kabiininhissin valmistumista matka kaivoksille oli pitkä ja vaivalloinen. Vuonna 1969 Schneeberg autioitui, iso palo poltti asuinrakennuksia ja mainarit alkoivat käydä töissä alhaalta laaksosta.

Kaivoskierros oli hyvin valmisteltu. Nuori ja mukava opas – Albin – kertoi kuudelle opastettavalleen tarkasti kaivoksen työvälineistä ja prosesseista eri aikakausina.

 

Schneebergin hopeasta löytiin jo keskiajalla hopeakolikoita. Myös lyijy ja sinkki olivat merkittäviä malmeja kaivoksista. Alueella on hieno museo, missä voi ihailla vanhojen kolikoiden lisäksi erilaisia kaivosmenetelmiä ja -työkaluja. Erikoista on se, että laitteet ovat edelleen toimintakuntoisia, kertoi Albin . Ääntä lähtee ja kivi murskautuu kovalla äänellä Albinin käynnnistellessä erilaisia koneita kierroksen aikana.

 

Eevertin erityisen mielenkiinnon herätti pienoismalli, jossa havainnollistettin sitä kuinka kaivoksen ja laakson välinen yteys toimi. Vain Itävällassa joutuu kiipeänään rinnettä pitkin kaivokseenkin, hekotteli Eevert. Jonkin sortin ujous tai vajavainen kielitaito piti Eevertin lähemmin poissa pienoismallista. Kurkisteli vain uteliaana repun suulta 🙂

 

 

Pimeitä ja kosteita kavoskäytäviä kulkiessaan Eevert mietti sitä kuinka kovassa sitä onkaan leipä ollut. Vasaralla ja taltaalla nakuttaen työmiehet olivat edenneet työssään 1cm:n päivävauhtia. Kyllä se oli kovaa työtä. Pahimmillaan kaivoskäytävä oli juuru ja juuri miehen mentävä.

Paljon muistoja sisältyy pieneen kimaltelevaan pulloon Eevertin pöydällä.