Jouluaatto
Jouluaattoaamu on valkenemassa.
Eevert nauttii aamukahvinsa erityisellä hartaudella ja kuuntelee samalla Jouluradiota. Mitä sieltä nyt kuuluukaan?
Kahvin jälkeen Eevert siirtyy saliin. Kuusi on eilen tuotu sisälle ja tähti asetettu latvaan. Se on kaunis ihan sellaisenaan. Pitkän aikaa Eevert pohtii laittaako hän enempiä koristeita ollenkaan. Kuusen tuoksu on täyttänyt koko salin. Eevert nuuhkii ja nauttii kaikilla aisteillaan. Ehkä kuitenkin laitetaan kynttilät… toteaa mies ja lähtee hakemaan kuusenkynttilöitä esille. Pian ne on astettu kuuseen ja Eevert kokeilee toimivatko ne moitteettomasti.
Jos sittenkin muutaman pallon laittaisi… arvelee mies ja palaa eteisen kaapille etsimään kuusenpalloja. Pian ovat pallot oksilla ja tyytyväinen mies kiertelee kuusta ihastellen. Jospa jonkin nauhan vielä laittaisi… ja tuttua tietä taas eteiseen… ja takaisin. Kuusi näyttää aina vain enemmän joululta.

Puolenpäivän aikaan on kylän oma joulurauhan julistus torilla. Sinne on ehdittävä tänään hyvissä ajoin. Koristeltu kuusi jää hohtamaan saliin itsekseen kun mies pukeutuu lämpimästi ja suuntaa kulkunsa torille.

Väkeä on kerääntynyt jo paljon. Joululaulu viriää kuin yhteisestä sopimuksesta. Kauppias julistaa kylärauhan alkaneeksi. Väki toivottelee toisilleen hyvää Joulua.

Tuuli suhisee puissa ja ravistelee oksiltaan liikoja lumia ikäänkuin taputtaakseen juhlan alkajaisiksi ..ja jostain alkoi kuulua kulkusten hiljainen, rytmikäs helinä. Väki torilla höristelee korviaan. Mistä se oikein kuuluu?

Helinä lähenee ja lopulta huomataan että reki ja hevonen lähestyy toria. Reessä on kyydissä Joulupukki. Monen pienemmän kyläläisen toiveiden täyttymys. Pukki jakaa pienet joulupussit kaikille päivän iloksi. Hymy nousee jokaisen huulille tavatessaan pukin. Pussien jakamisen jälkeen pukki istahtaa hetkeksi ja levähtää nauttien samalla kuumaa mehua. Tänään on niin monta paikkaa vielä listalla, että on hyvä hieman nauttia tästä kylän rauhasta ennen vilkkainta iltaa.

Kylän väki siirtyy koteihinsa ja Eevertkin omaan taloonsa. Alkaa illan valmistelut. Tai valmistelut ovat jo aikaa sitten tehdyt, mutta paikoilleenasettelut ja viimeistelyt.

Perinteiseen tapaan kylän yksinäiset miehet ovat kokoontuneet Eevertin luo viettämään aattoiltaa. Yhdessä se on paljon mukavampaa. Jokainen tuo myös tullessaa jotakin jouluherkkua. Niin siinä taas käy, että kun kaikki osallistuvat niin saadaan melkoisesti aikaan. Eevertin joulupöytä on runsas ja siitä löytyy jokaiselle jotakin syötävää.

Hyvää Joulua!