23.12.
Tänään taitaa olla saunanlämmityspäivä, huomaa Eevert aamulla. Joskus saunanlämmitystä pitää aloittaa aamusta alkaen. Varsinkin silloin kun lämmitetään savusaunaa. Siinä sitä on pehmeät löylyt. Kylän isännät ovat monet joulunaluset käyneet saunomassa Eeverttilässä. Ovat olleet emännätkin tyytyväisiä kun miehet pysyttelevät poissa jaloista viimeisen iltapäivän ja illan ennen aattoa.
Iltaan on vielä aikaa ja moni puuha sitä ennen odottaa tekijäänsä. Eevert tuo tänään kuusen sisälle saliin. Se on kaadettu jo hyvissä ajoin ja samalla kyydillä tuotiin pihalle kun Kappeliin vietiin Adventti-kuusi. Tosiaan, monta viikkoa jo ehtinyt siitä hetkestä kulua! naurahtaa Eevert.
Saunapuita on pilkottu jo aikaisemmin, joten nyt riittää, että ne kannetaan savusaunalle ja sytytetään pesä.

Savusaunan lämmitys on tarkkaa puuhaa. Kokoajan pitää vahtia, että tuli pysyy pesässä. Monet saunat ovat palaneet kun lämmittäjä ei ole ollut tarpeeksi tarkkana. Löyly on tehty tervaksista, havupuista hakkaeltu – toistuu Eevertin mielessä. Ei ole aivan sama millaisia puita savusaunan pesään tarjoilee. Eri puista tulee erilaiset löylyt, vaikka luulisi että on kohtalaisen sama millä kiukaan kivet lämmittää. Tarkkaan valikoidut puut päätyvät saunalle.

Saunan lämmityksen ohessa Eevert siirtää kuusen sisälle. Siellä se saa hetken asettua paikoilleen. Latvaansa se saa komean tähden valaisemaan tietä jouluun. Kyllä on tullut valikoitua komea joulupuu, ihastelee Eevert omaa valintaansa.
Kotihommina vielä vähän paikkojen kunnostusta ja isäntäväelle sopivaa saunapurtavaa iltaa varten. Sujuvasti työ hoituu ja päivä kuluu rallatellessa. Savusaunan lämmittäminen hoitaa mieltä jo paljon ennen kuin pääsee löylyistä nauttimaan. Hassu juttu.
Eevert on laittanut vastat valmiiksi Juhannuksena. Ne hän kaivaa esille ja valmistelee käyttökuntoon ennen isäntien saapumista. Lauteille on laitettu pellavainen liina istuinaluseksi. Tosin saattaisivat miehet istahtaa ihan paljaaltaankin lauteille. Hienoinen nokisuus vaan parantaa kokemusta. Savusaunan vesi täytyy lämmittää erikseen padassa. Kuuman vesipadan kanssa saa olla tarkkana että ei polta itseään. Onpa sitä joskus isojakin vahinkoja tullut kun kuuma vesi on polttanut kylpijän. Ai, sitä kirvelyä ja kipua!

Joulusaunasta käydään avannossa ja lumihangessa vilvoittelemassa. Avannon Eevert on hakannut jo aikaisemmin rantaan. Hienoinen hilekerros on sen päällystänyt mutta oikein hyvässä kunnossa se on. Avannosta tuodaan myös kylmää vettä saunalle, niin saadaan pesuvesistä sopivia.
Pian isännät ovat tulossa ja Eevert huomaa että kaikki on valmista. Saunamakkarat ovat kääriytyneet folioon ja odottavat pukuhuoneessa kiukaallepääsyään. Jäähdytetyt oluset niinikään ovat valmiina. Maltainen ja itse pantu olut se maistuu mainioimmalle tänään!
Isännät kiipeävät saunan lauteille. Viimeiset päivät ovat olleet isännillekin työntäyteisiä ja nyt on tultu siihen hetkeen kun saa rauhoittua talon töistä. Miehet saunovat ja nauttivat kaikista antimista. Rohkeammat käyvät avannossa ihan kokonaan. Arimmat kostuttavat varpaansa kylmässä vedessä.

Yksi isännistä ei nautinut kylmästä missään muodossa ja ehdottomasti kieltäytyi tulemasta pukuhuonetta pidemmälle. Asia hyväksytiin ilmanmuuta, sillä tänään saa jokainen nauttia oman tahtonsa mukaisesti. Isäntämies peseytyy saunassa muiden ollessa jäähdyttelemässä. Tarkka puuha on suoritettu lähes loppuun kun muut palaavat saunaan. Lauteilla on ämpärillinen sopivaksi annosteltua vettä ja sillä isäntämies aikoo huuhdella itsensä pesun jälkeen. Hän tarttuu ämpäriin ja samassa hän kumosi ämpärillisen jäävettä päälleen!

Muu saunaväki oli tuonut tullessaan avannosta vettä ja isäntämies saippuaisin silmin ei huomannut minkä ämpärillisen heitti niskaansa.
Hirmuinen huuto ja lopulta naurunremakka täytti saunan ja tienoon niin, että jokunen emäntä taisi luoda Eeverttilään päin jopa hieman nuhtelevan katseen. Isäntämies oli vahingossa osallistunut tosimiesten avantouintiin ihan omaehtoisesti. Saunan lämmössä pian kylmä kylpy oli takanapäin ja saatoipa isäntä mies mainita jotakin sen suuntaista, että kylläpä teki hyvää!

Ilta jatkui vielä Eevertin keittiössä iltapalan merkeissä. Isäntämiehillä oli oikein rattoisa ja mukava ilta.