Eevertin lapsuuden kotiin hankittiin kello. Ja siihen maailman aikaan sen piti tietenkin olla käkikello. Pitkään sitä tutkittiin ja mallailtiin kaupassa ennen ostopäätöksen tekemistä. Taidettiin käydä katsomassakin useampana päivänä. Viimein kaupat solmittiin kellokauppian kanssa ja kello sai uudet ylpeät omistajat.

Kotona kello sai kunniapaikan silloisen hyvin pienen kodin ainoan huoneen seinältä. Kello raksutti kotoisasti ja aina tasalta ja puolelta se kukahti. Kukkumisen lisäksi kello löi. Aikamoinen meteli olikin kun kello ilmoitti ajan kulumisesta. Yötä päivää. Muutamia öitä Eevertilläkin meni niin että puolen tunnin välein oli asennossa sängyn vieressä kun pelästyi kellon meteliä.

Yölliset heräämiset vähitellen kiukuttivat Eevertiä ja eräänä päivänä hän saikin kuningasajatuksen. Kellolle oli tehtävä jotakin. Heti kun äiti poistui päivän puuhiin kotoa Eevert kävi kellon kimppuun. Kellon takaosa avautui helposti ja perehtyminen kellosepän puuhiin alkoi. Pihdit löysivät paikkansa poikasen käsistä ja ne sai kuin saikin sopivasti ujutettua kellon sisään. Vedettiin hieman sinne ja väännettiin jonkun verran tänne ja pian olikin ärsyttävä kellon vasara saatu pois paikoiltaan. ”Ihanaa” -ajatteli Eevert, nyt se ei enää lyö, kukku vain somasti. Kello kasaan ja takaisin seinälle ja yöt ovat taas nukuttavissa.

Eevert lähti ulos ja kotiin palatessa muu väki ihmetteli mikä käelle on tullut. Kello ei lyönyt, käki kyllä kukkui mutta se tuntui olevan melkoisen vilustunut. Kähisi vain. Epäilykset suuntautuivat pian Eevertiin, joka oli tunnetusti ollut käkikellovastainen. ”Korjatessaan” kelloa oli Eevert osunut myös palkeisiin jonka liikkeestä kukunta syntyy. Puhki mennyt palje sai käen vinkumaan ilkeästi. Keuhkotautiseksi käeksi sitä ryhdyttiin kutsumaan. Kello kävi kuitenkin tarkasti ja sai kähistä kukkuunsa useita vuosikymmeniä.

Eevertin talo kaipasi muistorikasta kelloa ja sellainen sinne tulikin. Harmi vain että tämä malli ei sitten varsinainen käkikello olllutkaan vaan samaan aikakauteen liittynyt sääkello. Sellaisenkin Eevert muistaa lapsuudestaan säätalona. Säätalo oli pöydällä ja ilmanvaihteluiden mukaan sieltä tuli ulos ukko tai akka. Ja akka tietenkin silloin kun oli huono ilma tulossa.

Eevertin kello on syntynyt sveitsiläisestä matkamuistosta johon on lisätty ketjut ja punnukset varmistamaan kellon kulku.

♢

Se alkuperäinenkin kello on olemassa ja ollut seinälläkin vuosia. Tosin se ei ole juuri käynyt samoista syistä kuin Eevertin muistoissa. Kurkkukipuisen käenkään ääni ei ole herttainen. Lisäksi vanhemmiten käki pyrki hyppäämään aina lattialle luukun avauduttua. Toisinaan luukun sulkeminen salvalla piti käen aisoissa. Viimeistään klo 12 lyönnin aikana se jo renkutti luukkunsa auki ja hyppäsi ulos 🙂 Melkoinen kello.

Se alkuperäinen kello oli hyvinkin erilainen ja liitinkin siitä muistojen vuoksi kuvan vielä tähän alle. Kattorakenteen toinen lehti on mennyt rikki, mutta muuten kello on edelleen ulkopuolelta ehjä, ehkä maalaukset hieman haalistuneet verrattuna tähän kellokaupan mallikelloon…