Eevertin elämään on tullut vaikutteita niin hämeestä, pohjanmaalta kuin karjalastakin. Nautinnonhaluisena ihmisenä hän on varsinkin ruuan kanssa poiminut parhaat päältä ja nauttii suunnattomasti erilaisista perinneruuista.

Lapsuudesta tutuinta on hämeen sydänmailla iäksi mieleen syöpyneet maut ja tuoksut äidin ja isoäidin keittiöistä. Hämäläinen ruokaperinne on saanut vaikutteita niin idästä kuin lännestäkin. Hämettä halkovat vanhat kulkureitit; Hämeen härkätie ja Ylinen Viipurintie, joiden kautta ruokakulttuurin uusia tuulia kulkeutui kotiseuduille. Kertomusten mukaan 1700-luvun lopulla Hämeen Härkätietä pitkin kulki markkinakärryissä Turusta Hämeeseen erilaisia hedelmiä: sitruunoita, kuivattuja päärynöitä, rusinoita ja omenoita. Ne olivat alkuun herrojen herkkua, mutta pian kulkivat myös hyvin edistyksellisen isoisän isän matkoilta kotikylälle ja talonväen maisteltaviksi. Ja kyllä niitä ihmeteltiin ja irvisteltiin.

Hämeenlinna oli 1800-luvun alusta 1910-luvulle saakka merkittävä venäläinen varuskuntakaupunki, joten venäläiset ruuat tulivat tutuiksi myös Eevertin kasvuympäristössä. Ruokaperinnettä synnyttivät ja opettivat pitäjän kuulut pitokokit. Näitä taidokkaita emäntiä haettiin apuun, niin juhliin kuin kinkereihinkin komentamaan keittiöväkeä.

Eevert on viimein saanut kosketuksen maan kuulun pitokokin, Jatan käden jälkiin. Ja kyllä herkulliselta näyttääkin. Kyllä näillä eväillä kelpaa juhlia vaativammassakin seurassa. Niin makoisia ovat, että hädin tuskin mies malttaa pysyä ruokakaapilta erossa. Eevertin viettämät viikot Kuortaneella hemmottelivat myös makunystyröitä siinä määrin, että kotiin päästyä Jatan herkut erityisesti ilahduttivat.

Pitokokkien mukana yleistyivät myös monet kovin tutut ruokalajit. Alkuun pitopöytien uusista hienoista ruokalajeista useat polveutuivat säätyläisten juhlaruoista, joita olivat mm. laatikot ja rosolli. Aluksi rosolliin käytettiin perunoita, hienonnettua sipulia ja suolasilakoita. Vasta myöhemmin siinä alettiin käyttää myös punajuurta, porkkanaa, suolakurkkua, omenaa, silliä, suolaa ja valkopippuria. Eevertin omassa rosollissa onkin peruna korvattu omenalla.

Sahti on erityisen hämäläinen juoma. Sitä voidaan pitää yhdenlaisena oluena. Sahdin erottaa oluesta kuitenkin se, että sitä ei suodateta. Hämäläinen sahti tehdään yleensä ohrasta ja ruismaltaasta. Aiemmin lähes jokaisella talolla oli oma sahtireseptinsä.

Eevertin äiti taisi myös talon tyttärenä sahdin valmistuksen. Muistaapa Eevert poikavuosiltaan kuinka äiti teki maakuntajuomaa kaupunkioloissa kylpyhuoneessa vanhaa pulsaattoripesukonetta apuna käyttäen. Keinot on monet siinäkin lajissa. Varsin laajaa tuotantoa sillä valmistusmenetelmällä ei sitten tullut tehdyksi kutenkaan.

Hämeen maaperä on otollinen perunanviljelylle. Erityisesti Lopen hiekkamailla kasvanut peruna on kuuluisa kautta maan. Niinpä hämäläiseen pitopöytään kuuluvatkin olennaisena osana erilaiset laatikot. Maakunnassa on syöty etenkin lanttu-, maksa- ja perunalooraa jo sata vuotta. Imelletty perunalaatikko eli tuuvinki on valmistettu ruuaksi monin paikoin lauantaina ja sunnuntaina. Imellytetyn laatikon valmistuksen Eevertkin taitaa hyvin. Toisinaan se on vieraalle ollut outo ruoka ja ompa joku joskus kysäissytkin: ”Onkos sun perunat päässy paleltumaan kun on niin vetistä ja makeaa tämä loora?”

Parhaimmilaan Eevertin mielestä perunalaatikko onkin vasta uunista tulleena, lähes juoksevana puurona maukkaan lihan kanssa.