Kuntouttavaa Sarananhankintareissua -vai miten se oli?
Sarananhankintareissulta tietenkin eksyi ostoskoriin muutakin kuin saranoita. Onneksi sentään nekin muistuivat mukaan. Lyhyesti esitellen saalista kaiken muun 1:1 elämän huhkimisten keskellä.

Hammashuolto välineistö toki piti ottaa matkaan. Tekarit varsinkin huvittivat. Nykyään ei ihan niin herkästi mokomaa kalustoa suuhunsa saa, mutta aikanaan oli melkeimpä tapana, että oma kalusto poistettiin ja laitettiin reikiintymättömät tilalle.

Teeastiastoahan ei tietenkään mitenkään voinut jättää kauppaan, koska se aivan kuin huuteli että ota minut ja sijoita japanilaiseen kammioon vieraita varten. Kaunis on ja ehkä himpan reilun kokoinen, mutta näin lähti matkaan sekin.

Ja eihän sitä merimiehen talo voi ilman laivaa olla. Sopivaa on katseltu sieltä täältä ja tämä nyt näytti olevan juuri passelisti vanhan parkin oloinen. Eevert varmasti on seilaillut jossakin vaiheessa juuri tällaisella hienolla monimastoisella ylväällä purjelaivalla.

Mitä parhain terveisin Kuortaneella kuntoutumassa olevat Mare ja Eevert.
Eevert on kyllä toistaiseksi saanut olla kaikessa rauhassa matkalaatikossaan. Ja voi olla että lepäileekin vielä reilun viikon ja kerää voimia. Mare sensijaan saa juosta ja huhkia senkin edestä ja tuntuu kaatuvan illalla sänkyyn ilman suurempia värkkäilyintohimoja.