Kappelin lattiatalkoot
Kappelin lattia on hieman edennyt eteenpäin. Ikiaikaisten tiililaattojen lisäksi lattiamateriaalina on vanhaa hirttä tai lautaa. Tummunutta ja patinoitunutta. Näillä lankuilla on vuosikymmeniä – ellei vuosisatoja jo käyty kuulemassa papin kehoituksia ja pitkiä saarnoja. Kappelin syntyaikoina saarnat olivatkin niin pitkiä, että moni kylänmies meinasi nukahtaa kesken menojen. Silloin unilukkari kävi ravistelemassa tai kopistamassa kolehtihaavilla hereille paheksuvan katseen saattelemana.

Saattaa olla, että väritystä pitää vielä säätää, vaikka kaipa ne jäävät kalustuksen alle suurimmaksi osaksi.

Vähän täytyy kurkistella oviaukosta, vaikka varsinainen oleskelu työmaa-alueilla ei tietenkään ole kovin suotavaa.

Taitaa tulla jykevä tammiovi vielä tämän aukon kohdalle. Kylän puuseppä pääsee näyttämään taitojaan. Kunhan ei sitten kirjaa puumerkkiään oveen, niinkuin taannoin teki naapurikylän vastaavaan monumenttiin.

Pikkuisen on taas kokeiltu ihan teipin kanssa rakennusta hahmoon. Sisätilat kokonaisuudessaan täytyy tehdä valmiiksi ennen kokoamista joten en osia yhdistele vielä pitkiin aikoihin 😉

Paanu-urakasta on puolet jo valmiina!