Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Työpaikan ympäristöstä lumi suli siihen malliin, että sen voi milteinpä kuulla sisälle työpöydän ääreen. Tai sitten se olikin lintujen ääntelyä vanhan talon ilmastointiputkessa. Yhtä kaikki – niin mieli kuin kelikin rallatteli iloisena.

Ajatukset kiirivät kieltämättä melko usein kotiin, kotiterassille ja odotetun vapaapäivän viettoon. Työpäivä aikanaan päättyi ja pääsin mielestäni oivallisesti lähtemään ennen suuren kaupungin ruuhkahuippua, joka on autollisen kulkijan harmina tiettyinä aikoina. Matkan alku sujuikin hyvin, mutta kotimoottoritielle päästyä kaikki tyssäsi kuin seinään. Siinä sitä seistiin, paikassa missä ei edes kovassa ruuhkassa vielä seistäisi. Aikani viihdyin jonossa, mutta vierelläni oli kaista joka kautta voisi kokeilla toista reittiä kotiin. Ja siinä autot kyllä kulkivat. Ei kun sinne.

Päästyäni vaihtoehtoreitin alkuun jouduin huomaamaan, että sama seisokki oli myös sielläpäin. Ideani ei siis johtanut muutamaa sataa metriä pidemmälle. Koska olen ajatteleva ihminen niin nopeasti vaidoin vielä suunnitelmaa ja keksin kolmannen kotireitin. Sekin vaihtoehto toimi joitakin satoja metrejä. Sama seisova autojono.

Mies olisi tietenkin köryyttänyt autossaan ja murissut kaikkea sitä mitä liikennesuunnittelusta ajattelee. Olisi vahtinut omaa paikkaansa jonossa, ettei vaan yksikään Mersu tai Bemarikuski tuuppaa nokkaansa väliin…

Vaan mitä tekee nainen? Nainen tietysti keksii jälleen uuden vaihtoehdon ja toimii sen mukaisesti. Yksin liikkeellä ollessaan onneksi voi näitä vaihtoehtoja toteuttaakin ilman kummastuksia. Jonon vierellä oli itselle tuntematon, erään saksalaisen ketjun hyvin tunnettu liike. Siispä jonosta pois ja shoppailemaan siksi aikaa kun seisokki purkaantuu! Tietenkin. Shoppailu aina voittaa ainakin ruuhkan.

Oli aikaa kierrellä ja tutkia. Ostoskärryyn vilahtikin hieman sitä sun tätä.

Tarvikeosastolta löytyi matkaan mainio säilytyslaatikko. Alumiininen ja tukeva. Sisätilavaihtoehtoja oli useampaa sorttia, mutta ajattelin että 45 pikkulokeron sisältävä malli olisi tarpeen tällä kertaa.

Näissä lokeroissa ei ole mitään. Helmet paistattelevat aluspaperista iloisesti.

Pikkutavaroiden säilytyslaatikon voi vaikka ripustaa seinälle, pystyyn tai vaakaan. Ja on sielläkin siisti. Olinpa tyytyväinen hankintaani ja kympillä sain koko komeuden. Oi onnea!

Vaan onni on joskus katoavaista.

Ostosten mukana oli myös listasakset kauniissa muovilaatikossa. Olen sellaisia ihaillut monessa blogissa ja kuullut väkeviä todistuksia niiden oivallisuudesta. Nyt sellaiset on myös minulla! Ja kyllä oli halpaa, alle kuuden euron!

Siispä innolla avaamaan pakettia. Hieno oli ja paljon erilaisia osia.

Siispä oitis askartelukaapille etsimään listaa jos toistakin ja testailemaan huippulaitetta.

Ei muuten leikannut edes kahvitikkua. Valtaisa pettymyksen aalto pyyhkäisi koko olemukseeni. Pyh, halvalla sain, mutta voisi nyt edes kahvitikun leikata. Ainakaan oikea rakentaja ei tällä vempaimella tee mitään.

Harjoittelin pura ja kokoa menetelmällä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Pakko oli myöntää, että joko jykevä tuote on viallinen tai minä käsittämätöömän tumpelo. Arvatkaas kumpi jäi päällimmäiseksi käsitykseksi?

Yön yli harmittelin. Lokerikkoon olin erittäin tyytyväinen kun sinne asettelin kaikenlaisia pikkuruokia odottamaan kattauspäiväänsä.

Aamulla sitten miettimään millaista vesilintua heittäisi jiirisaksilla. Mutta kyllä oli oivallinen tuo lokerikko. Miksihän en sitten ostanut niitä samalla useampia? Olisi niille varmasti käyttöä. Tarvittaisiinkohan työpaikalla sellaisia. Olivat kyllä passeleita… voisikohan sitä käyttää vielä siinä tai tuossa tarkoituksessa? Olinpa hassu, kun en niitä kerralla useampia..

Ja niinhän siinä kävi, että heti aamusta oli suunnattava takaisin niille harhateille missä edellisenä päivänä seikkailin yrittäessäni kierrellä seisovien autojonojen ohi.

Otin matkaani myös toimimattomat leikkurit.

Rohkeasti vaihdoin ne kaupan viimeiseen vastaavaan tuotteeseen. Viisastuneena kokemuksesta testasin tuotteen jo kaupassa kaikkien ihmetykseksi. Taskussani oli jos jotakin tikkua: kahvitikkua, jäätelötikkua, sytyketikkua jne ja niitä napsuttelin poikki. Olin kohtalaisen tyytyväinen toimintaan ja päätin pitää leikkurit.

Jälleen oli työkaluvarastoni kasvanut.

 

Ja kävipä tietenkin niin, että mainittuja lokerikkoja tarttui matkaan viimeiset joissa pikkulokeroita oli se 45 kpl sisällä.

 

Niinpä, nyt sitten vain lajittelemaan pikkuomaisuutta paikoilleen ja rakentelemaan jotakin pientä kun rupeaa olemaan hyvät sahakelitkin jo pihalla. Kolmeen lokerikkoon mahtuu paljon 🙂

Ai niin,

totaalinen liikennekaaos selittyi sillä, että kaikilla niillä teillä mitä kotimatkaani yleensä käytän oli isompia kolareita samaan aikaan. Teiden raivauksessa kului huomattavasti aikaa, koska myöskään raivauskalusto ei päässyt onnettomuuspaikoille. Onneksi olivat etupäässä peltivaurioita ja vakavammalta säästyttiin.