Ensiapua
Eevert on nikkaroinut ahkerasti. Kunnostanut vanhaa ja laatinut uutta. Eteinen on ollut Eevertin huolena jo pitkään. Siellä on ollut melko sekalainen sisustus ja roinaa jos jonkinlaista pitkin nurkkia.
Kätevä mies on sahannut (hyvät on sahakelit 😉 ) ja naulannut, liimannut ja maalannut. Valmiiksi ei ole kuitenkaan saanut.
Sahatessa ja naulatessa joskus sattuu haavereita. Onneksi talo on varustautunut niihinkin oikein ensiapukaapilla. Ihan vain varmuuden vuoksi Eevert päätti tarkastaa kaapin kunnon jo ennen töiden aloittamista. Ja samoin tein ryhtyi kunnostamaan kaappiakin. Tietenkin.

Vanhasta lääkekaapista löytyikin – ilmeisesti reissussa, repunpohjalla rähjääntyneitä – lääkelaatikoita ja ihan kaksikin purkkia hiilitabletteja. Eevertillä onkin herkkä vatsa, joten on oikein hyvä että hiiltä löytyy riittävästi.

Lisäksi kaapista löytyy sidetarpeita ja laastaria. Pumpuliakin, vaikka siitä Eevert ei kyllä erityisemmin välitä. Pumpulin natina sormien välissä saa aikaan eräänlaista kipua Eevertin korvissa ja se on miehelle hyvin epämiellyttävä kokemus. Hieman ääniyliherkkä on ystävämme.
Partavettä näkyy olevan myös saatavilla. Mitä lie ulkomaiden merkkejä ja reissuista mukana tuotuja tuoksuja. Kyllä sitä raavas mieskin uskaltaa nykyään hyvälle tuoksua. Kalaöljy kapseleitakin on kaappiin eksynyt. (Hmmm… liima ei kuivu varmaan ikinä)

Kaapista ovi vain kiinni, niin kylätimpurin tekemät mittavirheetkin menettävät merkityksensä.
Aikansa kaappia tutkittuaan ja eteiseen mallattuaan Eevert pyörsi kaikki suunnitelmansa ja kiikutti kaapin yläkertaan kylpyhuoneeseen. Pieneen kapeaan eteiseen sijoitettuna vanha kaappi ei olisi päässyt oikeuksiinsa ollenkaan (Monta tuntia tuotteita tuhraneena huomasin että, eivät ne olisi katsojalle näkyneet ollenkaan. Ja eihän sellainen vetele! Onneksi Eevert riensi apuun. )
Kaappi siis siirrettiin kylpyhuoneeseen. Eipä sielläkään ole vielä kunnon kalusteita, joten Eevert sovitteli melko tyhjälle seinälle kaappia.

Kaappin Eevert kiinnitti seinään ja mallaili niin itseään kuin ympäriinsä leviäviä tavaroitaankin paikoilleen. Oikein hyvinhän se näyttää asettuvan – väriltäänkin – kylpyhuoneeseen. Kyllä sitä varmaan mieskin voi suunnitelmiaan muuttaa kesken työnteon.

Eevert vaikuttaa oikein tyytyväiseltä aikaansaannokseensa. Mitähän nyt sitten laittaisi eteiseen sille paikalle minne alunperin oli tätä kaappia ajatellut. Kas, siinäpä miettimistä ainakin kahvipannullisen ajaksi!
(Onkos tuolla miehellä maalia päässäänkin?!? On meinaan minullakin. Rupeaa hieman huolestuttamaan tämä symbioosi…)

Mitähän mahtaa Eevert jo suunnitella?