Uutta pukkaa

Posted on Comments (4)

Puutarhan kevätpuuhien aika taitaa olla käsillä. Tältä näytti viikko sitten pihalla.

Kukkaa pukkaa
Kukkaa pukkaa

Hupaisan näköistä, kun sipulikukat pukkaavat melkoisen voimallisesti kohti aurinkoa talon vierustalla, vaikka parin kymmenen sentin päässä on vielä n. 40 cm lumikerros. Kova on elämisen vimma!

Viikon aikana kaikki loppukin lumi on pihasta kadonnut ja ensimmäiset kukatkin kukassa!

 

Uusi kukka
Uusi kukka

 

Joskus tapahtuu nopeasti.

Eevertin talossa sensijaan ei ole toissaviikonlopun jälkeen tapahtunut mitään. Keskeneräisiä töitä on kyllä talon nurikissa – niin isomman kuin pienemmänkin. Toivottavasti pääsiäisen ajan lomanen antaa tilaa myös näpertämiselle.

Ihan huomiotta ei Eevertin eikä rakentajankaan ole tarvinnut olla. Siippa on ansiokkaasti jälleen huomioinut molempia oikein urakalla. Ja on hieman jo kysellytkin oman harrastuneisuutensa perään kun ei sitten millään ole sivulle päässeet, vaikka jo ainakin kolme päivää ovat olleet ihasteltavissa 😉

 

Kerjäävä kissa
Kerjäävä kissa

 

Reissumiehen matkalaukusta kuului melkoista naukumista. Pieni kissanpoikanen siellä vikisi. Olisiko ollut uutta kotia vaille. Heti Eevertin nähdessään se nousi kahdelle jalalle, jotta mies paremmin sen näkisi.

 

Kauhistunut katti
Kauhistunut katti

 

On sillä varmaan ollut rasittava matka, koska pikkuisen kauhistuneelta vaikuttaa. Tai sitten on raukkapieni ihan nälissään ja kauhistuneena pelkää että ei ihan sitä oikeaa kermaa saisikaan, vaan jotain ihan muuta…

 

Vanha puhelin
Vanha puhelin

 

Kissan ohella matkatavaroiden kätköistä paljastui vanha puhelin. Taitaa olla ihan museokapine mikä nyt saa arvoisensa paikan Eevertin talossa. Onhan miehen muistin mukaan ennenvanhaan kylän ensimmäisiä puhelimia ollutkin Taavitsaisen pirtissä. Siellä sitä kävi koko kylä vuorollaan ihmettelemässä edistyksellistä puhekonetta. Ihmeellinen oli se.

 

Juomat
Juomat

 

Ja tietenkin reissumies on Tax Free-ostoksiakin tehnyt. Melkoisen lastin onkin Eevertille tuonut. Ei uskoisi niin raittiista miehestä. Vaan nytpä on Eevertille sydänlääkettä ja pikkuisen tarinavettäkin baaripalloon laitettavaksi. Täytyykin varmaan heti tänään jo laittaa takkaan tuli ja istahtaa sen ääreen, myhäilee Eevert iloliemiään ihastellen.

 

Keppilaatikko
Keppilaatikko

 

No niin, ja juomillahan on joskus tapana mennä jalkoihin… niinpä nyt on myös valita askelia tukemaan toinen toistaan komeampia kävelykeppejä. Kyllä niiden kanssa kelpaa kylänraittia tepastella jalkavaivaisenakin.

 

Kävelykepit
Kävelykepit

 

Komeita ovat keppien kahvatkin. Ihan voi valita kuhunkin tilanteeseen sopivan. Hevosenpää otetaan tietenkin mukaan raveihin. Kaaripää passaa arkikäyttöön ja kultainen malli tärkeille vieraisille.

 

Käyntikortti
Käyntikortti

 

Ja eihän se ole herra eikä mikään, jos ei omaa käyntikorttia ole! Nyt on sitten ihan reilusti Eevertillä omia käyntikorttejakin antaa kanssakulkijoille eri tilanteissa. Melko polleana hän niitä hypisteli ja harjoitteli erilaisia tapoja kuinka liivintaskusta ojentaa toiselle käyntikortin.

 

Muki ja paita
Muki ja paita

 

Ja jotta Taavitsaisen talon varsinainen rakentajakaan ei jäisi huomiotta, löytyi tuliaisina vielä paita ja muki. Nämä siis ihan 1:1 kokoa. Kyllä nyt kelpaa heti huomenna – kun on lämmintä – pukea paita päälle ja ottaa mukiin kahvia ja jatkaa keskenjääneitä töitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *