Kaukainen lähetys
Eevert on saanut lähetyksen kaukaa. Ihan Englannista saakka.
Mies ei voinut muuta kuin ihmetellä lähetyksen pikaista saapumista. Illalla Eevert keskusteli hankinnoistaan ja tarpeistaan englantilaisen yrittäjän kanssa ja seuraavana päivänä, puolenpäivän jälkeen miehen lähetys tuli jo Eeverttilään saakka.

Komeat isot laatikot. Painoa niillä ei ollut nimeksikään. Ovatkohan vain britti-ilmaa pakanneet. Jännityksellä Eevert availi lähetyksiään.

Komea kasa kaikenlaista varustetta ja rakennustarviketta paljastui paketeista. Näistä sitä riittää keväälle puuhasteltavaa moneksi illaksi, myhäilee Eevert tyytyväisenä. On niin sähkö- ja rakennustarviketta kuin myös keittiön herkkuja. Pitkäksi toviksi mies keskittyy vain hankintoihinsa. Tosin monen kohdalla täytyy ihan miettiä, että ihanko totta – että tuli tämmöinenkin tilattua? Evertin englannin-taito on tietenkin vähän karunpuoleista ja sellaista jolla maailman satamissa on saanut vähän evästä ja tuliaisia hankituksi… mutta silti…
Aikansa ihmeteltyään sisältöä mies huomasi tarvitsevansa hiukopalaa. Niinpä suunta keittiöön ja lähetyksen kotimaan kunniaksi pekonit ja munat pannulle. Tässä sitä on kunnon miehen evästä! Voissa paistetut munat ja kivasti käristyneet pekonisiivut.

Ruuan päälle tuli keitettyä kahvit. Taidankin pyytää Suntion mukaan kahvihetkeen. Ja mieluustihan Suntio aina Eevertin keittiöön piipahtaa turisemaan. Ja nyt sitä on monenlaista ihmettelemistä ja kevään suunnitelmien arvioimista samalla tiedossa.

Miesten suunnitelmat etenevät vauhdilla ja he ovat oikein tyytyväisiä kahvituokion antiin. Kaikesta innostuneena Eevert päättää juhlistaa ja sinetöidä juhlajuomalla yhteiset päätökset. Kaikkihan tietävät että Eevert on raittiusmiehiä, mutta tilaisuuden niin vaatiessa voi pienen maljan nauttia. Suntio on tilaisuudesta oikein mieleissään 🙂

Maljat nautittuaan molemmat miehet palaavat omiin puuhiinsa. Suntio suuntaa kappelille kevät valmisteluihin ja Eevert Muisto-taloon katselemaan tyhjiä huoneita uusilla ideoilla varustetuilla ajatuksillaan.
______________________________________________________________
Siipalta joululahjaksi saamani lahjakortti tuli käytettyä ja monenmoista hankittua. Paketissa oli yllätyksenä Siipan lisäilemiä asioita joita ihmeissäni hypistelin tarvekesäkkiä purkaessani. Paljon kaikenlaista…
Suomessa meillä on usein varoituksia pikkulapsille sopimattomista tarvikkeista….
Nä eivät ihan pikkutyttöjen leluja olleetkaan 😀 ja osoite tässä KLIK

