Vähitellen muotoutuu alkuperäinen ajatus ja Kappelin ympäristö hahmottuu hiljalleen. Viimeistelyyn menee vielä aikaa, mutta isoimmat maansiirtotyöt ovat jo tältä erää takana.

 

 

Kirkkotarhaan tulee muutama muistokivi. Nyt paikoillaan olevista bulgaarialaisista rauta-aidan nupeista jää paikoilleen vain yksi. Muihin tulee yksilöllisemmät kivet.

 

 

Kirkkotarha on sähköistetty (hyvin alkeellisesti) ja haudoille saa näin asianmukaiset kynttilät palamaan tarvittaessa. Voi olla että se tarve on päivittäin, sillä Kappeli siirtyi kirjahyllyyn Kalamajan seuraksi. Kalamajan valot syttyvät aina kun muukin valaistus olohuoneessa ja Kappeli on liitetty samaan muuntajaan.

 

 

Ainoa rautamuistomerkki joka jää paikoilleen on nimetty muualle siunattujen tai haudattujen muistolle. Nykyisin on monella hautausmaalla paikka jättää kynttilä myös muualle haudattujen läheisten ja omaisten muistolle. Itsekin olen käyttänyt viimevuosina etupäässä tätä mahdollisuutta. Siksi Kappelillekin jäi myös nimetön paikka. Teksti löytynee aikaa myöten muistomerkin jalustaan. Lyhdynvirkaa hoitaa toistaiseksi pari mutteria ja pieni korkki.

 

 

Suntio on tyytyväinen ja onnellinen. Viimeinkin hänellä on ihan oikea kirkkotarha ja kello millä kutsua kyläläisiä tapahtumiin. Kello soi komeasti kun ketjusta vetää. Kello on Laatokan Valamosta ja oikeasti valettu vaskikello.

Eevert toi komean kellon vuosi sitten Sortavalan matkaltaan.

Pienemmät osaset kuten kasvillusuus ja hautakukkaset jäävät seuraavan innostuksen asiaksi. Pikkuripellys ei ole vahvin lajini joten siinä kuluu aikaa 😉