Kuopio kutsui kokenutta matkaajaa
Eevert matkasi Kuopioon tapaamaan tuttavia ja hoitamaan tärkeitä asioita. Matkallaan hän tutustui myös merkittäviin paikallisiin nähtävyyksiin.

.
Puijon Torni sijaitsee keskellä Kuopiota, vain reilun kahden kilometrin päässä Kuopion torista. Nykyinen Puijon torni on kolmas näköalatorni Puijon mäen laella. Tornilla on korkeutta 75 metriä, kohoten 224 metriä Kallaveden ja 306 metriä meren pinnasta. Puijon tornista avautuvat poikkeuksellisen laajat ja kauniit näkymät suomalaiseen järvimaisemaan sekä Kuopion kaupunkiin. Tornin erikoisuutena on pyörivä ravintola. Ravintolassa oli tarjolla maukasta kahvia ja maittava suklaaleivos.

.
Nousin minäkin aekoinaan kahtomaan
Puijon luontoo ja sen maisemaa.
Kahtelin tuonne ja sieltä sinne.
Siinä se olj´
Puijon rinne!
Silmäsin vielä
Mäen molemmat kuppeet
Enkä vastaan pane,
On näkymät uppeet!
Puijo on Puijo muut mäet muita
(Anja Karttunen, maaliskuu 2010, teksti Puijon hissistä)
.
Puijon mäen tuntumassa sijaitsi myös kaunis kirkko. Vuonna 1992 käyttöön vihitty Pyhän Johanneksen kirkko on arkkitehtuurinsa vuoksi kiinnostava kohde Eevertille. Kirkon suunnittelija, arkkitehti Juha Leiviskä sai vuonna 1995 maailman suurimman arkkitehtuuripalkinnon. Siispä oli oikein mielenkiintoista perehtyä kirkon kauniisiin tiloihin.

.
Tärkeimmäksi rakennusaineeksi arkkitehti on ajatellut päivänvalon. Ja siinä kirkkosali totisesti kylpi. Herkät ja kauniit sävyt heijastelivat seinille suurista ja korkeista ikkunoista. Eevert arvostaa kaunista arkkitehtuuria.