Valo keittiöön
Talo on ollut vaiheessa valaistuksen suhteen. Jokaisessa tilassa ei ole vielä ensimmäistäkään valon lähdettä. Asiaa korjattiin pikimiten sopivien tarvikkeiden ilmaantuessa näköpiiriin.
Taannoisen tätiklupin riehakkaasta illanvietosta jäi jälkeen myös jokunen paketillinen pääsiäismunakennoja. Taltioin myöhempää tarvetta varten niistäkin rasian. Päivien kuluessa yhä selvemmin näin siinä keittiön lampunvarjostimen, joten ei kun töihin…

.
Lisäksi tarvittiin pätkä nailonnarua, servetti lapsen lakkiaisista, decoupage-lakkaa ja himpan liimaa sekä itse valo.
Valaisin syntyi kahdesta munakennosta yhdistämällä ja liimaamalla ne yhteen. Päälle siivuina useampi kerros servettiä. Annoin kerrosten välillä kuivua. Ohut servetti yhdistettynä sormiin ja lakkaan vaati runsaasti käsienpesua työskentelyn välissä. Lakka tuntuu olevan hyvin tarttuvaa varsinkin silloin kun yrittää välttää sitä. Varsinainen tahmatassutyöskentely!
.
Reunaan liimasin ohuen narun kehystämään alaosaa. Lamppu sisälle ja asennus paikoilleen. Illantullen valo heijastaa kauniisti servetin hennot kuviot pintaan.
.
Kyllä siinä kelpaa Eevertin nauttia ruokansa. Näyttääkin jo olevan pöytä katettuna tälle päivälle.
Ja ei kun kahville ja aurinkoisesta lauantai-päivästä nauttimaan!