Baaripallo

Posted on Comments (2)

Kaupasta löytyi yllättäen maapalloteroitin. Sehän piti ostaa, tietenkin. Eevert on kovasti havitellut maapalloa taloonsa. Löytynyt aarre on kyllä hieman iso alkuperäiseen ajatukseen, mutta katsellaan…

Maapallo
Maapallo

Teroitinosan sai hyvin irti ja annoin sen tyttärelle lahjaksi. Oli tosi onnellinen 😉 Kiva kun voi ilahduttaa lapsiaan samalla kun harrastaa.

.

Terottimen tyhjennysaukko oli alla, eli siinä samassa aukossa, kuin mihin itse teroitin-osa oli asetettu. Pallossa on kuitenkin ”päiväntasaaja” josta ajattelin sen halkeavan kahteen osaan. Terottimen valmistaja ei ollut asiaa kuitenkaan ihan niin ajatellut. Halusin ehdottomasti halkaista pallon. Kiersin, väänsin, sahasin ja käänsin, mutta pallolle ei tapahtunut mitään.Lopulta pienistä sisäsaumoista päättelin, että pallo on koottu sittenkin kahdesta kappaleesta. Pienellä ruuvimeisselillä aikani hinkutettua päiväntasaajaa eri puolilta, sain viimeinkin osat irralleen.

Koska pallo halkesi, niin siitähän pitää ehdottomasti tulla Eevertille baarikaappi. Ihan niinkuin elokuvissa.

Baaripallo
Baaripallo

Jalan virkaa hoitavat Tiimarin puukuviot. Pallon kahva on korun osa ja saranaksi päätyi pala nauhaa. Palloon haluaisin läpikuultavan rusahtavan pinnan. Kotona olleilla väreillä se ei onnistunut. Pitänee kokeilla vaikkapa lasivärillä joku päivä. Pallo on myös hieman painava kun kannen avaa joten se täytyy kiinnittää lattiaan kunnolla sitten kun päätyy oikealle paikalleen. Tai vaihtoehtoisesti laittaa paino pallon pohjalle tarjoilutason alle. Tai ehkäpä sittenkin miettiä jalkaosa uudelleen tai ainakin hieman laajentaa sitä. Paljon vaihtoehtoja!

Lisäksi tarvitaan pieni kiertävä hylly pallon ympärille. Tuunaamista siis riittää tässäkin. Laitetaanpa lisää kuvaa kun on saatu Baaripallo valmiiksi.

Juomapallo
Juomapallo

…ja tarvitseehan pallo tietenkin ne juomat. Varastoissa sattui olemaan vain viiniä, mutta pitänee suunnata kaupoille ja ostaa Eevertille kunnon aineet sitten jokupäivä.

Eevert tuntuu hommaavan taloonsa ne tärkeimmät asiat ensin?! Huonekaluista ei ole tietoakaan, mutta whisky-tynnyri ja baaripallo ovat jo lähes paikoillaan. Eikä Eevert edes ihmeemmin niitä käytä. Outoja ovat nuo merikarhut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *