Onnittelut valmistujalle!

Posted on Comments (4)

Viikonlopun aikana vietetään juhlia monessa paikassa. Eevertkin on huomannut kuinka suvun nuoriso valmistuu ja lakittuu, kun yksi elämän virstanpylväistä on saavutettu.

Onnittelukierrokselle Eevert valmistuu komealla ruusupuskalla, josta on hyvä jakaa kullekin ansiotuneelle oma ruusunsa.

 

Ruusuinen mies
Ruusuinen mies

 

Ruusun lisäksi Eevert on puuhastellut viemisien kanssa. Pysähtynyt ja mietiskellyt sankaria monelta kantilta. Hauskaa puuhaa joka tuo tullessaan paljon muistoja.

Erään Alppiretken tunnelmissa Eevertillä vierähti tovi jos toinenkin. Melkoinen poikaporukka oli reissuun lähtenyt ja taisi sen matkan tunnukseksi mieleenjääneet erilaiset tunnelijutut. Nuorten poikien pimeimmät huumorinkukkaset oikein puhkesivat kukkaan, kun auto suunnisti suurten vuorten läpi kulkeviin kilometrien mittaisiin tunneleihin. Jännittävää ja vähän pelottavaakin kiitää maan uumenissa melkoista vauhtia. Mitäpä siitä muuta syntyisikään kuin riehakasta ilakointia ja sanailua.

Monet huiputukset vaativat tunneliteitä. Vastapainoksi saatiinkin nauttia avarista maisemista ja raikkaista vuorituulista. Mukavaa matkakumppaniaan Eevert muisti valokuvakortilla, mihin vapisevin käsin mallaili kulkijan penkkiä, kuvausvälineistöä ja maittavia eväitä.

Kulkijan penkki
Kulkijan penkki

 

Kuvia ja filminpätkiä reissulta jäikin paljon. Niihin on mukava palata ja antaa ajatustensa lähteä omille teilleen. Muistellessa saattaa joskus ihan unohtaa että reissusta on jo kulunut aikaa. Niin taisi käydä Eevertille kun korttiaan väkersi. Tuulahdukset ja muistot virkistivät ja tuli tunne kuin olisi aivan juurikään reissussa ollut. Kylläpä olikin mukava muistelo, melkeinpä on syytä kiittää valmistujaa ihan muistojen paljoudestakin.

 

Vuoristotie
Vuoristotie

 

Melkoisen mutkaisia teitä pitkin tuli haettua niitä kulkijan penkkejä, joille istahtaa evästelemään ja kuvailemaan. Aina ei autolla päässyt riittävän korkealle ja olikin siirryttävä patikoinnin puolelle. Hikeä ja askeleita ei niiltä retkiltä puuttunut. Vaivan jälkeen maisema ja saavuttaminen palkitsi. Ponnistelut eivät olleet koskaan turhia.

 

Moottorilla ylös
Moottoroitu nousu

No, joskus sitä otettiin menopeli alle ja hurautettiin vaijerilla ylös. Taitaa päivän juhlakalu matkustaakin juuri tässä kabiinissa.

Onnittelut Juholle!

Mittakaava taisi olla miehelle hieman haasteellinen.

 

Valokuvakehys
Sisustettu valokuvakehys

 

Ihan passeli kortti siitä kuitenkin tuli ja kokoakin peräti 10x15cm. Kuvaaminen lasin läpi oli sensijaan lähes mahdoton tehtävä kaikista kuvausteltoistakin huolimatta. Aina lasi heijasti jotakin enemmän tai vähemmän. Todellisuudessa takana oleva kotilaakson maisemakaan ei han niin sinistä hetkeä vietä kuin tallenteessa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *