Ostoksilla siellä ja täällä

Posted on Comments (5)

Eevert on ollut reissussa sen verran, että kaappien kätköistä ei ole löytynyt enää juuri mitään. Siispä kauppaan ja valikoimaan tärkeitä elintarvikkeita ostoskärryihin.

Niinpä kärryyn vilahtaa hieman sitä ja vähän tätä ja pian se onkin pullollaan. Ja sitten onkin aika suunnata kassalle. Kassojen tuntumassa Eevert usein vilkaisee kassaneitejä ja tuntuu kuin olisi valikoimassa minne menee asioimaan kaupparetkensä päätteeksi. Kerran eräs kylän asukki osui samaan aikaan kaupoille ja huomasi Eevertin tarkkailun. Kanssaostaja kysyikin syytä miehen käytökseen ja kiiluvin silmin, tuttu pilke silmäkulmassa mies vastasi valikoivansa aina näteimmän kassaneidin. Sen sanottuaan siirtyikin hieman kauemmas kassajonoon. Hölmistynyt  kyläläinen jäi ihmettelemään moista, ehkä jopa loukkaavaa käyttäytymistä.

Kyläläinen olikin juoruavaa sorttia ja kertoi asiasta tietenkin kaikille. Moni kuulija nauroi hyväntahtoisesti kertojalle ja valaisi, että siellä on tietenkin Eevertin sukulaistyttö töissä ja mielellään kauppareissun yhteydessä kysäisee kuulumisia. Ei siinä sen kummempaa tainnut ollakkaan, kunhan on hieman pilaillut tuntemattomamman kustannuksella.

Ostoksia
Ostoksia

Tällä kertaa Eevertille on matkaan tarttunut kahvia ja leipää, hieman vihanneksia ja erittäin tummaa suklaata. Tuokkonen mämmiäkin on löytynyt. Se on varmasti Jatan herkkuliikkeestä, sillä Eevert on hyvin tarkka kausiherkuistaan. Jatan herkkuliikkeen mämmi, niinkuin muutkin antimet ovat varmasti taattua laatua, puhtaista raaka-aineita tehtyä – vai miten sitä nykyään pitääkään ilmaista… Pasteijat taitavat olla samasta liikkeestä kotoisin.

Kotiin päästyä Eevertillä onkin ollut jo pikkuinen hiuko. Ensimmäinen ananas-purkki on avattu ja lusikoitu piiloon ennenkuin tavaroita on sen kummemmin asetettu kaappiin. Eevert on ananaksen ystävä. Parhaimmillaan se on tuoreena ja itselohkottuna, mutta usein mies tyytyy säilykkeeseen helppouden vuoksi.

Ostokset
Ostokset

Tässä pääsemmekin hieman tarkemmin tarkastelemaan ostoskoria. Eevertin kaapeissa ei olekkaan juuri elintarvikkeita vielä nähty. Kahvia tulikin pari pussia. Isompi Eevertin taloon ja pienempi Kalamajan tarpeisiin. Taisi tulla kyllä sinnekin hieman pieneksi, mutta ehkä se onkin 250g pussi. Kai sellaisia vielä myydään?

Maustepussit ovat Pietarin tuliaisia ja 1:1 kokoiset ovat vielä lähes koskemattomina omissa kaapeissa. Yrtti- ja keittomausteita sekä muskottipähkinää. Mausteita ei ole pikkukodissakaan koskaan liikaa.

Pääsiäisnenkin on tulossa, sillä Eevertin ostoksissa näyttää olevän myös rairuohonsiemenpussi mukana. Katsottavaksi jää saako Eevert rairuohon kasvamaan.

Paketit sain aikaan valokuvaamalla ja pienetämällä. Moni on kertonut skannatuista tuotepaketeista, mutta minä en ole onnistunut vielä sillä menetelmällä saamaan itseäni tyydyttävää tulosta. Nämä tulostin valokuvapaperille joista sitten hellin ottein poistin alimmat paperikerrokset. Täytteinä on koristehiekkaa (kahvipussit) ja muissa paperia tms käsillä ollutta.

Pesuaine paketti on ensimmäisiä kokeiluja. Sitä en ole ”ohentanut”, joten hieman käytetty ja kosteusvaurioinen taitaa jo olla. Toisaalta, niinhän kosteissa pesutioissa voi tapahtuakin.

Keväinen pöytäliina on servettiä.

 

Ikoni
Ikonit

Pietarin tuliaisina Eevert tietenkin toi muutaman ikonin. Ikonit ovat aina miestä viehättäneet. Ikoneilla on tärkeä kulttuurimerkitys ja samalla ne ovat venäläisen kuvataiteen alku. Ikonit ovat kuin väreihin puettua teologiaa, ja ne välittävät rukoilijalle tai katsojalleen ortodoksista uskonoppia ja sanomaa samalla tavalla kuin kirjoitettu sanakin.

Eevert ei ole ortodoksinen vaan omaa erittäin lavean ”ekumeenisuuden” sydämessään ja arvostaa hyvin laajasti kaikkea sitä, mikä ihmiselle ylipäätään vastaa, hänen kysyessään elämän tarkoitusta, mielekkyyttä tai kilvoitusta. Siksi Eevertin kodista saattaa löytää monien kristillisten pääuskontojen tunnuksia aivan yhtä hyvin kuin muidenkin maailmanuskontojen piirteitä. Tällä kertaa ikoneita.

Paikalleen asetettuna
Paikalleen asetettuna

Tämän kokonaisuuden Eevert asetti makuukamarinsa kirjoituspöydän yläpuolelle. Siitä hän näkee ne heti herättyään.

Muutakin muistoa Pietarin matkalta tuli taloon.

Takan päälliset
Takan päälliset

Takan päälle on ilmestynyt maatuska. Maatuska on sorvattu taidonnäyte ja sen koristelu on yleenä käsityötä. Sisäkkäin olevia nukkeja on yleensä pariton määrä, mikä symboloi venäläisessä perinteessä jatkuvaa elämää, kun parillinen symboloi elämän päättymistä. Maatuska onkin eräänlainen hedelmällisyyttä ja jatkuvuutta symboloiva esine.

Maatuska
Maatuska

 

Eevertin maatuska ei ole aukeavaa laatua, joten sen sisällä on vain puuta. Alkujaan se on ollut kännykkäkoru, joka tarttui mukaan heti alkumetreillä vieraassa maassa. Ettei vaan jää hankkimatta 😉 Hinta taisi olla n. 30 kopeekkaa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *