Eevertin luottamustoimet ja mielenkiinnon kohteet johdattivat hänet seuramatkalle Pietariin. Matkaan lähdettiin suurella bussilla lähikaupungin keskustasta eräänä varhaisena aamuna. Bussin ympärille kokoontui paljon väkeä ja heti alkumatkasta alkoi vilkas tutustuminen. Matka Pietariin oli pitkä, joten jo matkalla ehdittiin monta tarinaa kertomaan. Seuramatkat ovat aina mukavia. Heti alkumatkasta Eevertkin sai oman ystävä-kaverin, jonka kanssa jakaa kokemuksia ja seikkailuja yhdessä.

Ensimmäinen rajantakainen kohde oli Terijoki. Terijokeen Eevertin juuriakin sitoutuu menneisyydessä. Onpa muuan sukulaistätikin kirjoittanut ihan kirjojakin (Veltheim – Kultainen rinkeli) Viipurista ja lähikylien elämästä. Terijoki tunnettiin 1930-luvulla ”Suomen Rivierana” pitkän hiekkarantansa vuoksi ja se oli erittäin suosittu matkailukohde. Monet Viipurilaiset hankkivatkin Terijoelta huvilan ja viettivät osan vuodesta kauniilla rannoilla.  Terijoki olikin suosittu lomakohde etenkin taiteilijoiden ja kirjailijoiden keskuudessa. Matkalla Eevert huomasi, että monet valokuva-albumistakin tutut huvilat olivat nykyisellään huonossa kunnossa, eikä kirjoissa kuvattua loistoa juuri löytynyt. Ihastuttava oli kuitenkin ortodoksinen kirkko keskellä kylää kuulaassa kevätsäässä.

Kirkko valmistui 1913 ja vihittiin Kazanin Jumalanäidin ikonin muistolle 1915. Se tuhoutui osin talvisodassa, mutta on nykyään korjattu entiseen muotoonsa. Niin tässä kuin lukuisissa muissakin kirkoissa Eevert perehtyi ikonitaiteeseen ja ikonitaiteilijoihin varmaan tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin elämässään. Ikoneista Eevert on aina pitänyt ja niitä onkin kerääntynyt kotiin jo melkoinen kokoelma.

Matka taittui kohti Pietaria. Kaupunki osoittautui varsin suureksi ja kauniiksi. Viimeksi Eevertin siellä vieraillessa, monet kunnostustyöt eivät vielä olleet alkaneet. Nyt saattoi huomata kuinka taidokasta ja kaunista arkkitehtuuria oli kaupunki täynnä.

Melkoinen kameran sipsutus kuuluikin autossa, kun matkalaiset taltioivat muistojensa laatikoihin tunnelmia ohikiitävistä kohteista, ammattitaitoisten opastajien kertoessa samalla mielenkiintoisia tarinoita ja historian käänteistä, kaupungista ja kansalaisista. Eevert ihaili suunnattomasti sitä tietämyksen määrää mistä sai nauttia noiden muutamien päivien aikana.

Suomalainen löytää aina toisen suomalaisen. Niin Eevertkin. Eikä aikaakaan kun hän oli löytänyt uuden Suomi-talon. Suomi-talo on suomalaisen kulttuurin, tieteen ja elinkeinoelämän keskittymä sekä Suomen ja Venäjän välisen kanssakäymisen kohtauspaikka. Talo on osa historiallista kirkkokartanoa, jonka keskus on Inkerin suomalais-luterilainen Pyhän Marian kirkko. Suomi- talossa toimivat Suomen Pietarin instituutin lisäksi Pietarin suomalainen koulu sekä monien suomalaisten organisaatioiden ja kaupunkien edustustot.

Koulu on aina ollut Eevertin kiinnostuksen kohteita. Niinpä nytkin hän teki asiaa koululaisten pariin kyselemään kuulumisia ja ihastelemaan kiehtovia koulutöitä. Reippaat ja innokkaat oppilaat tekivät mieheen suuren vaikutuksen. Oli ilo tutustua heihin.

Pietarin Suomalaisessa koulussa on reilu 60 oppilasta joilla kaikilla on juuret suomessa. Koulun arvoihin Eevertin on helppo yhtyä sillä pienessä koulussa arvostetaan tärkeitä asioita. Rehellisyys, kohtelias käytös, itsensä ja muiden ihmisten kunnioittaminen sekä työn tekemisen arvostus ovat koulussa kaiken opiskelun pohjana. Ne kun elämässä sisäistää, niin pääsee itsensä kanssa jo hyvin pitkälle vankalla pohjalla.

Viime vuoden puolella käyttöön otetulla Suomi-talolla oli jo ehtinyt vierailemaan Tarja Halonen valiokuntaneuvoksensa kanssa. Mitäpä muuta he tuliaisina luokkaan olisivatkaan voineet tuoda kuin tunnetun pariskunnan. Tässä Eevert pääsikin poseeraamaan itsensä presidenttiparin kanssa yhteiskuvaan.

Pian oli hyvästeltävä koululaiset ja siirryttävä opiskelemaan uusia asioita.

Aleksandr Sergejevitš Puškin on monelle tuttu runoilija. Runoilijoiden elämänkulku on toisinaan tuskaisaa. Niin Puskininkin.

Puškin epäili erään ranskalaisen sotilaan Georges d’Anthèsin rakastuneen hänen vaimoonsa ja päätti haastaa tämän kaksintaisteluun – siitäkin huolimatta, että Anthès oli 10. tammikuuta 1837 nainut Natalian sisaren Jekaterina Gontšarovan.

Kaksintaistelu käytiin 10. helmikuuta 1837. Anthès ampui Puškinia kuolettavasti vatsaan. Kaksintaistelu oli Venäjällä laitonta, ja Anthès vangittiin, mutta syytteistä häntä vastaan luovuttiin.

Puskinillekin tuttu kirjailija-kahvila houkutteli Eevertiä ja eipä aikaakaan kun tyylikkääseen ajan hengen mukaisesti sisustettuun tunnelmalliseen kahvilaan oli asettauduttu tuokioksi nauttimaan historiallisista hetkistä maukkaiden leivonnaisten kera. Tapasipa Eevert myös ihailemansa runoilijan itsensä kahvittelemassa kevätauringossa.

Puskinin innoittamana Eevertin tie kulki 10 min matkan päähän taidemuseoon. Mihinkäpä muualle kuin Eremitaasiin. Eremitaašilla tarkoitettiin alkujaan Katariina II:n vuonna 1764 Talvipalatsin yhteyteen perustamaa hovimuseota, mutta kokoelman levittäytyessä varsinaisen Talvipalatsin puolelle vuonna 1922 nimi on laajentunut käsittämään koko palatsin yhteydessä olevaa taidekokoelmaa. Kokoelma sisältää nykyisellään yli kolme miljoonaa taide-esinettä. Siinä sitä oli vanhalle miehelle haastetta.

Onneksi on hyvät kengät jalassa. Ovat kertoneet että siellä tulee kuljetuksi hyvin pitkiä matkoja. Eevertin matkassa olikin askelmittari ja siihen kertyi juhlalliset 13 000 askelta museoretkellä. Niin iso se museo olikin, että jotkut ihan eksyivät siellä ja kesti kauan ennenkuin tavoittivat muun ryhmän uudelleen. Hyväntahtoinen Eevert ystävällisesti huolehti eksyneiden omaisuudesta jälleennäkemisen hetkelle saakka.

Taidokkaiden, vanhojen mestareiden taide on lähellä Eevertin sydäntä. Erityisesti Rubensin luonnolliset muodot koskettavat herkällä tavalla karummankin miehen sydäntä. Taulujen äärellä Eevert viihtyisi vaikka kuinka kauan. Reipasliikkeinen opasneitonen piti kuitenkin huolta, että Eevertkään ei ihan kuvan-kauniiden naisten lumoihin päässyt uppoamaan.

Naiskauneutta kirkkaat silmät havaitsivat muuallakin kuin tauluissa. Useampi nuoripari oli tullut tekemään hääkuvauksia Eremitaasin loisteliaisiin saleihin ja portaikkoihin. Huokaillen Eevert seurasi nuorten touhuja. Oi niitä aikoja…

Taidekohteiden jälkeen Eevert perehtyi matkalaistensa kanssa vielä moniin päivänpolttaviin hyvin ekumeenisiin kysymyksiin ennen kotiin paluuta.

Linja-auto suunnisti Viipurin kautta kotisuomeen. Viipuriin liittyy Eevertillä myös paljon muistoja sillä onhan esitädit siellä lapsuuttaan viettäneet ja pariinkin kertaan sieltä pois muuttaneet. Uudeksi kotikaupungiksi tuli Lahti, mutta vanhemiten niin usein muistoissa ollaan palattu takaisin Viipurin loiston aikoihin ja lapsuuden leikkeihin.

Viipurin linnoitukseen kuului Pyöreä tykkitorni, jossa nykyisin toimii historiallinen ravintola. Se on lähes 500- vuotias rakennus. Torni rakennettiin vuosina 1547-50, oletetusti Kustaa Vaasan vuonna 1547 antamasta käskystä Viipurin kaupunginmuurin vahvistamiseksi. Alun perin tykkitorneja olisi pitänyt rakentaa muuriin kaksi, mutta toista ei koskaan toteutettu. 1900-luvun alussa torni sisustettiin arkkitehti Uno Ullbergin suunnitelmien mukaan kahvilaksi, jollaisena se vielä nykyisinkin toimii. Ravintola avattiin vuonna 1923.

Makoisten paastonajan antimien ohella Eevert löysi täältäkin naiskauneutta ihailtavakseen. Sharmantti herramme kiinnitti huomionsa torniin saapuneeseen laulajattareen ja ryhmän innokkaimpana ihailijana taputti kaikkien esitysten jälkeen onnellisena. Minkään muun kaltaista musiikkia ei Eevert olisi voinut kuvitellakaan tuohon paikkaan.

[tube]http://www.youtube.com/watch?v=dUSf94XwKBE[/tube]

Musiikki-elämyksen pääsee sisään napsaisemalla vasemmassa reunassa olevaa pientä kolmiota.

Sydän pamppaillen ja itsekseen huokaillen Eevert poistui Pyöreästä tornista ja palasi kotimaisemilleen jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

Eevertin muut matkakuvat löytyvät Matkakuva-albumista.