Siinä se on! -jatkoa
Hieman on edennyt väkertämisosastollakin Eevertin puuhat. Taannoiset tuotepakkaukset synnyttivät aavistuksen toimintaa. Eevertin talon varusteista on puuttunut kokonaan pyykinpesuvälineistö. Ja hieman apua siihen tulikin.
Tosin vielä aivan kesken. Näperrysaika on vain niin kortilla, että kerralla ei saa valmista sitten millään.

Jostain kumman syystä päähän on piintynyt, että mikään muu se ei voi olla kuin vanha pulsaattori-pesukone. Siispä jo kuukausia silmä on haarukoinut jotakin josta lähteä liikkeelle. Ei ole löytynyt. Siipan ostoksista sellainen viimein osui silmään. Ja sehän tietenkin oli kuivaustelojen kupuun sopiva muoto.

Vanhoissa koneissa ei pyörivää rumpua ollut vaan pyykkiä liikutteli sisällä oleva pyörä joka yleensä oli kiinnitetty takaseinustalle. Eevertin koneessakin sellainen on. Ensimmäiset taisivat pyöriä pohjassa ja vain yhteen suuntaan. Tässä mallissa on suuntaavaihtava moottori käytössä.

Koneen käydessä ei ole asiaa paljain käsin veteen. Sähköisku siitä tulee. Eevert muistaa tarkalleen kuinka täristävältä sormissa ja koko kehossa tuntui jos erehtyi koneeseen koskemaan sen pyöriessä. Puukepillä oli hyvä sekoittaa tarvittaessa ja pihdeillä nostaa märkää pyykkiä puristettavaksi telojen väliin.

Herkkähipiäinen Eevert on tarkka pesuaineista. Hajutonta ja mautonta sen olla pitää. Ja mielellään vielä ympäristöystävällistä, vaikka se käsite taitaakin merkitä jokaiselle vähän eri asiaa 😉
Vanha pulsaattoripesukone kaipaa vielä homista. Liittimiä ja vääntimiä, mallimerkkejä ja sähköjohtoa. Kaikki ajallaan.
Pyykkipäivänä pitää olla myös jotakin hyvää tarjolla.

Kahvithan sitä pyykkäri tarvitsee. Sitä hörppiessään ja Jatan mainioita piirakoita mutustellessaan Eevert muistelee tätiään. Täti oli päässyt erääseen vaikutusvaltaiseen mainostoimistoon töihin. Työ oli mielenkiintoista ja luovalle ihmiselle paljon antavaa. Mainostoimistossa tapahtui joka päivä jotakin uutta ja oppia sai jos jostakin lähes päivittäin.
Yksi kovinpia opetuksia oli kuitenkin mainos mikä päätyi sanomalehteen niihin aikoihin pun pyykinpesukoneet yleistyivät. Lehdessä oli kuva uudenuutukaisesta pesukoneesta ja kuvan alla teksti:
Älkää tappako vaimoanne työllä, antakaa Upon tehdä se.
No, ne oli aikoja ne.