Päivä Hintertuxilla

Posted on Comments (0)

Aamu aukeni pilvettömänä ja aurinkoisena.

Eevertin tavoitteena on ylös – mahdollisimman ylös – aina kun keli on kirkas. Hintertuxin jäätikkö kiinnosti tänään niin, että aamiaisen jälkeen reput pakattiin nopeasti ja siirryttiin pieneen punaiseen Beetleen. Katto auki tietenkin ja rokkenrolli soimaan. Eevert, niin vaisu mies kuin onkin, rokkasi penkillään niin käsillään kuin päällääkin muun seurueen riemuksi.

Ylhäällä, 3250m merenpinnasta, oli täydet lumikarkelot menossa. Laskettelijoita riitti useammalle rinteelle. Keli oli kuin komeimpana helmikuisena aurinko päivänä koti-Suomessa.

Hintertux
Hintertux

Lapsia oli paljon ylhäällä. Moni riemuitsi rengasliukumäestä. Mäkeä kiersi ylhäältä alas ja taas ylös katkeamaton lasten ketju. Riemunkiljahdusten saattelemana rengas liukui hurjaa vautia mäen alle.

Rengasliukumäki
Rengasliukumäki

Eevertin mielenkiinto kohdistui myös paikalla olleeseen karuselliin. Ihan sellaista ei ollut vielä eteen tullut aikaisemmin. Karusellissa oli kiinni neljä samanlaista rengasta kuin liukumäessä ja se pyöri tasaisesti ympyrää koko ajan. Lapsia nostettiin karuselliin sen liikkuessa, samoin kun oli aika antaa paikka seuraavalle.

Karuselli
Karuselli

Eevertin seuruekin nautti lämpimästä (0 astetta) kelistä.

Selfie
Selfie

Aurinkolasit olivat tarpeen. Häikäisy noin korkealla täydessä aurongonpaisteessa oli kovaa.

Pilviä
Pilviä

Välillä osa huipusta peittyi pilveen, mutta ne väistyivät nopeasti ja Eevertin kotilaakso kylpi koko päivän selkeässä kelissä.

Näkymiä alempaa
Näkymiä alempaa

Lumihuipulta Eevert laskeutui hissillä. Sää suosi kuitenkin kulkijaa niin paljon että, mies päätti kävellä keskimmäisten hissiasemien välin. Alas näytti menevän tie, jota pitkin oli hyvä astella. Korkeuskäyrän mukaista laskua olisi n. 500 m, sopivasti ensimmäiselle päivälle.

Vaeltaja
Vaeltaja

Laskeutuminen on kova juttu jaloille. Laskeutuminen käy ruumiin päälle kun taas nousu hengen. Hissuksiin ja omaan tahtiin kun liikkuu niin pääsee sopivasti rasittumaan.

Kuorma-auto
Kuorma-auto

Rinteitä huolletaan kesällä. Iso kuorma-auto nousi ylöspäin tietä. Se liikkui mielenkiintoisesti monella mutkalla olevia tien pätkiä. Toiseen suuntaan kehreä se ajoi nokka eteen päin normaalisti ja seuraanvan mutkan takaa se peruutti ylöspäin. Iso auto ei pienissa ja tiukoissa mutkissa mitenkään olisi normaalisti kääntynyt. Siksakkaamalla – ajamalla ja peruuttamalla – se pääsi sujuvasti etenemään.

Viimeinen nousu
Viimeinen nousu

Ihan pekkää alamäkeä ei sentään päästy. Melkoisen tiukkaa ylämäkeä oli ennen keskimmäistä hissiasemaa kilometrin verran. Tie kulki n. 45 asteen kulmassa ylöspäin. Joku hurja pyöräili sen ylös, mutta suurin osa hyväkuntoisista nuorukaisista työnsi pyörän viimeisen rutistuksen ajan.

Väsynyt, mutta onnellinen mies palasi majapaikkaansa. Illalla lämmin kylpy ja pian oli mies univalmis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *