Peltikannu
Eevertin ystävä kaukaa Savonmaalta on muistanut ilahduttavalla lahjalla. Mistä lie löytänytkin peltisen kastelukannun ja juuri sellaisen mitä mies on kaipaillut niin puutarhaansa kuin sisälle taloonkin käyttötarvikkeeksi. Lämmin kiitos Pirjolle!
Vanhat läkkipeltiset tarveskalut ovat aina viehättäneet Eevertiä. Niissä on sitä käsityön makua ja näköä. Taitoa joka nykyisellän on vain harvojen tekijöiden käsissä. Vanhan talon uumenista on toki löytynyt paljon erilaisia entisaikojen astioita ja vateja. Peltistä kastelukannua ei vielä ole tullut vastaan. Iloisena Eevert kulkeekin talossaan kannu kädessään kastellen vähiä kukkiaan. Sopiihan se kannu siihenkin oikein hyvin.
Aikanaan oli Eevertin isällä tapana sekoittaa tarkasti kesän kasvimaan lannoitteet. Jo varhain keväällä sekoitettiin hieman sitä ja vähän tätä ja sekoitettiin hyvin. Viikon levättyään lannoitevesi hellästi sekoitetiin ja lisättiin vielä jotakin erityisen tärkeää ainesosaa. Ja voi kauhistus sitä hajua! Se kantautui hyvällä tuulella naapuritaloon saakka. Samaa ohjelmaa toistettiin viikkotolkulla. Lopulta kun kasvimaallakin oli jo kasteltavaa, isän kannusta laimennettiin toiseen kannuun sopiva määrä eliksiiriä. Ja kyllä täytyy myöntää, että kasvimaa kukoistikin paremmin kuin Eevertillä itsellään koskaan. Naapureista nyt puhumattakaan. Oli Taavitsaisen talon ryytimaa kylällä ihan yleinen ihastelun aihe siihen aikaan.
Tenhokin on tullut keittiön nuuhkimaan kannua. Kovin kannu herättää pikkukoiran mielenkiinnon. Voisiko sittenkin se edes hieman tuoksua kanakakalle? Taisi se olla vanhan isännän lannoiteliemen pääasiallinen perusaine vaikka ei Kekkilästä koskaan puhuttukaan. Voihan olla että tuote oli omasta kanalasta talteen laitettu. Taisi äitikin keräillä entisaikaan hevosen pallerot talteen jos tiellä sellainen kasa vastaan tuli.
Peltisen kastelukannun menneisyys on pitkä. Toissa vuosisadalla muuan Edward Winkler päätti perustaa Peltisepäntehtaan Helsingin Yrjönkadulle ja tuottaa Suomessa tarvittavaa kippoa ja kappoa kaikenlaisiin tarpeisiin. Edward Winklerin Peltisepäntehdas toimi vuosina 1893-1958. Alkuun hän pyöritti tehdästään omin voimin ja aikaa myöten omien poikiensa kanssa. Tehdas menestyi hyvin ja ulkomailta tuotujen tarvikkeiden määrä väheni. Sensijaan Winkler tuotti läkkipeltiä samoilta toimittajilta kuin ennen valmiit astiat.
Tehtaan laajetessa, myös työvoimaa tarvittiin lisää. Työntekijöitä oli enimmillään 10-15. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Winkler käytti työvoimana etupäässä venäläisiä, joita hän piti hyvinä työntekijöinä ja jotka voi palkata pienemmin kustannuksin kuin suomalaiset. Yhteensä heitä ehti olla Winklerin palveluksessa kolmisenkymmentä. ”Halpatyövoimaa” on ilmeisesti ollut maailman sivu käytössä.
Kastelukannujen valmistus aloitettiin 1910-luvulla erään puutarhurin pyynnöstä. Edward Winkler epäili aluksi niiden menekkiä, koska niitä ei voitu valmistaa halvalla, mutta hinnasta huolimatta niistä tuli varsin kysyttyjä ja niitä myytiin ammattipuutarhureille eri puolilla maata. Kastelukannusta tuli nopeasti Winklerin tehtaan tunnetuin tuote, suorastaan tavaramerkki. Yksi Winklerin pojista jatkoi kastelukannujen valmistusta vielä vuosia tehtaan lopettamisen jälkeen.
