Eevertin aamu alkoi hiljaksiin. Hämmästyksekseen mies huomasi nukkuneensa kellon ympäri. On se vain virkistävää tämä vuoristoilma, tuumi Eevert ja hamusi vaatteita päälleen haukotellen. Vuorilla nukkuu hyvin.

Nukkumaan eevert ei kuitenkaan jäänyt vaan suuntasi maastoon. Sitävartenhan tänne on tultu. Läheisellä hissillä ylös ja hissuksiin päivän mittaan laskeutuminen alas. Alas tuleminen on monesti vaikeampaa ja fysiikalle kovempaa kuin yloös kapuaminen. Ylösmeno käy keuhkoihin ja alastulo jalkoihin. Vuorella saa aina olla tarkkana mihin astuu ja millaiselle reitille lähtee. Se tuli taas hyvänä muistutuksena heti kun hissillä oli ylös päästy.

 

 

Rinteellä oli joku loukannut itsensä ja paikallinen pelastushelikopteri kävi noutamassa loukkaantuneen alas laaksoon ja sairaalaan tarkastettavaksi. Taitavasti pieni kopteri pudotti ensin ensihoitajan alas ja siirtyi sitten hieman sivummalle odottelemaan. Kun potilas oli saatu kopterin laskeutumispaikalle, niin se tuli takaisin ja otti ensin potilaan kyytiin. Sen jälkeen kone kääntyi ja poimi ensihoitajan mukaansa. Rinne oli viisto hieman joka suuntaan, joten ei voinut kuin ihailla taidokasta koneen käyttämistä.

 

 

Eevertin suunnitellun polun päässä oli tuttuja eläimiä. Kaneja oli joka kokoa ja niillä kaikilla oli mukavat pikkutalot rakennettuina. Melkein Eevertin teki mieli mennä kopeille saakka, mutta jätti tällä kertaa sen tekemättä. Sitäpaitsi aitaus oli lukolla kiinni – joskin se lukko oli auki…

 

 

Pupujen lisäksi polun päässä oli paljon muitakin elämiä. Kanat kotkottelivat iloisesti ja hieman taaempana vuohi sekä tietenkin kasa lampaita. Kasassa lampaat todella olivat – taisi kavereilla olla hieman kylmä aamuisessa rinteessä.

 

 

Polkua oli hyvä kävellä. Pehmoinen metsäpolku. Tosin yhtäkään harha-askelta siitä ei parane ottaa, muutoin on äkkiä muutaman korkeuskäyrän kerralla alhaalla. Vastaantulijoiden ohittaminen oli tarkkaa puuhaa, sen verran kapea kulkuväylä kuitenkin oli.

 

 

Päivän edetessä perhoset heräilivät ja melkoiseksi perhospoluksi se muuttuikin. Perhosia oli jos jotakin lajia ja ne vallattomasti pyörähtelivät niin kukissa kuin kuljikoiden edessäkin. Saipa Eevert muutaman taltioiduksi mukaansakin.

 

 

Tässä kohden tuntuu olevan vielä kovin pitkä matka. Talot eivät juuri kasvaneet vaikka askeleita kuinka oli ottavinaan.

Polun edetessä tutttu kilkatus täytti rinteiden pienen huminan. Laiduntavaa karjaa oli rinteillä siellä täällä ja metsän siimeksessä oli myös lipevä lehmä ylhäisessä yksinäisyydessään. Isäntä oli tuonut kannon päälle uuden suolakiven ja sitä oli mukava lämpimänä päivänä liposkella kuin parhaintakin tikkunekkua.

 

 

Lipevän lehmän jälkeen eteen osui muutakin karjaa. Eevert osaa hyvin puhua niin pupua, kanaa, lehmää kuin possuakin joten aikaa vierähti jokaisen kanssa mukavasti.

Harmaat kärsäkkäät saivat lisäksi myös hieman rapsutuksia karkeaan karvaansa.

 

 

Laakson lähestyttyä löytyi vielä muutama hamsteri, marsu ja lisää kaneja. Nämä ystävykset eivät olleet yhtäaikaa paikallaan hetkeäkään. Jokainen yritti pureskella häkkiin eläimen mentävää reikää. Tosin pieneissä häkeissä ne asuivatkin ja Eevertinkin mielessä kävi pariin kertaan ryhtyä eläinten vapauttajaksi. Ehkä ne eivät olisi luonnossa kuitenkaan pärjänneet joten hellät hyvästit jätettin niillekin.

 

 

Metsäpolulta aukesi lopulta laakson päässä komea vesiputous. Sitäpä piti Eevertinkin lähteä tutkimaan lähempää. On tämä maailma vaan ihmeellinen paikka, tuumi Eevert lähestyessään pauhaavaa putousta.

 

 

Putouksesta tuli valtavat määrät vettä taukoamatta. Miten ihmeessä sitä että riittää kaikille päiville ja varmaan vuoden ympäri?

Putous melkein houkutteli miehen liukkaille reunamille jotta olisi saanut vielä lähempää kuvia…

 

 

Ja pitihän sitä siellä housunsa kastella yhdessä niittykohdalla laiduntavien hyvin märkien lehmien kanssa.

 

 

Putouksen edustalla oli mainio näköalakahvio. Siellä oli hyvä hetki istahtaa ja miettiä päivän tapahtumia. kovin oli tapahtuma- ja eläinrikas päivä!

 

Tarkempia matkakuvauksia TÄÄLTÄ.