Salaista supattelua

Posted on Comments (12)

Monissa blogeissa on jo ollut monenmoista jouluun liittyvää puuhastelua ja pikkuisten pakettien ihastelua tai hys hys -asioiden valmistelua. Eevert on hiljaksiin tassutellut blogista toiseen ja tuumaillut omia suunnitelmiaan joulunajan suhteen.

Seikkailut eri nukketaloissa, syksyn hämäryys ja lisääntyvä odotuksen tunne virittää vanhankin miehen mielen joulunajan rauhaisaan valon tulemiseen. Vähintäänkin näihin aikoihin suunnitellaan ensimmäisiä valoja pihapiiriin. Tarkistetaan ulkovalojen kuntoa ja vaihdetaan loppuun palaneet lamput uusiin kirkkaasti hehkuviin.

Puutarhan puuhat ovat syksyn loppusilausta vaille valmiit rauhaisampaan vuoden aikaan. Vain vanha saunatonttu saattaa hiippailla pihapiirissä jättäen piskuisia tossunjälkiä jälkeensä…

Eevertin joulukalenteri alkaa jälleen ensimmäisestä adventista ja jatkuu joulupäivään. Jatkuvassa tarinassaan Eevert muistelee elämää ja tapahtumia tästä päivästä vanhaan aikaan saakka.

Mistä sinä haluaisit kuulla Eevertin kertovan tänä vuonna? Jokaiselle päivälle on oma tarinansa. Mitä olet aina halunnut tietää mutta et ole rohjennut kysyä?
Laita kommenttikenttään ehdotuksesi. Eevert on luvannut muistaa jouluisella yllätyksellä ehdotuken jättäneitä ystäviään.

 

Tarinallinen joulukalenteri aukeaa 1. adventtina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *