Pienoinen tervehdys ja ajatus  työtoverille, kollegalle ja esimiehelle sai kuvallisen minimalistisen muodon viettäessäni muutaman rauhaisan päivän Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa.

Kelit eivät olleet parhaita mahdollisia. Syksy näyttäytyi niin syksyisenä kuin vain kuvitella saattoi –  satoi ja maisemakin rosoisimmillaan. Syksyn paljaus ja lohduttomuus on yksi koskettavimmista vuodenajoista.

Ajatukset ja työskentely kortin kanssa eivät olleet aivan niin harmaita, vaan täynnä muistoja ja merkittäviä tilanteita. Niinpä korttiin muotoutui kohtia niin omasta viitekehyksestäni kuin myös kortin saajan elämää sivuavista asioista.

Kokonaisuus lopulta näytti tältä.

Kehys oli A5 kokoa. Lasin hävitin samantien ja tyylilleni uskollisena sijoitin jotakin myös kehyksen ulkopuolelle. Mielessäni kuvittelin pientä kahvilaa jossakin ihanassa paikassa, jossa on mahdollisuus katsella ikkunasta ulos avautuvaa näkymää kaiken hyvän tarjoilun ohella.

Tuoli on tuunattu valmiskaluste. Hieno pinta tuli hiottua pois ja sormilla hinkattuna hieman uutta patinaa pintaan. Tuolilla on kirja – päiväkirja tai elämänkirja, josta pilkistää kirjanmerkki. Juuri se hetki tai ne vuodet jotka olemme yhdessä kulkeneet työtovereina ja työyhteisöinä rinnakkain . Siihen voi aina palata ja siinä kohtaa on monta muistoa kirjattuna.

Pieni kukkaseppele syntyi kanervankukista. Hieman kaipailin niitä kotiin jääneitä pinsettejä, mutta kasassa se pysyi – ainakin kortin luovuttamiseen saakka 🙂

Ikkunakahvilan pöytä syntyi tyttären takin napista ja parista puupalasesta. Herkkuina – niin tässä kuin pienessä pussissakin – Jatan taiteellisia leivontaherkkuja. Kahvilan lamppu on korun osa, jonka sain muutama vuosi sitten eräältä  työpaikallani toimineelta harjoittelijalta. Pitsi on edesmenneen sukulaisen jäämistöstä.

Enkeleitä ei ole koskaan kenenkään matkalla liikaa, joten tähänkin työhön päätyi pieni tähtienkeli mukaan siunaamaan ja varjelemaan elämän tietä eteenpäin.

Tekstikin korttiin löytyi kun oikein etsi. Heponiemen kirjahylly on rikas ja moniulotteinen. Niinpä kohtalaisen etsimisen jälkeen löytyi humoristisempi ja kepeämpi ihmiselämän arkisuuden ja pyhyyden monimuotoisuuden sävyttämä pikkuinen tekstipätkä joka sopi oman yhteisömme viitekehykseen…

Teksti on Anna-Maija Raittilan käännös alkuperäisestä muodostaan.

Toivotan kaikkea hyvää ja runsasta siunausta elämän kulkuun ja koukeroihin tästäkin eteenpäin. Tiet erkanevat, yhteys jää.

Ja juhlathan eivät vielä tähän jääneet. Lähtöjuhlasta matka jatkui pokkaamaan ja kumartamaan omalle kohdalle osuneen 30-vuotisen uskollisen palvelijan kultaisen ansiomerkin samaiselta työnantajalta.

Melkoisen juhlallinen päivä. Kiitos kaikille jotka ovat olleet sitä mahdollistamassa.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.