Suuri Snadi
Suuri Snadi tapahtuma oli niin houkuttelevan lähellä että tällä kertaa sain itseni ja perhekuntani pakattua autoon ja reissuun.
Melkoisen paljon olikin vieraita samalla asialla.

Tutkimista riitti useammaksikin hetkeksi. Alkuun pienoisrautateitä ja muuta teknistä vempainta. Taempana sitten nukkekoti ja askarteluosastoa.
Kaikkea varmasti tarpeellista oli joka lähtöön. Taskukassa oli onneksi rajallinen, mutta se tuli kaikki käytettyä. Tytär kysyi jossakin vaiheessa, että onko käytetty enemmän kuin sisäänpääsyyn. Jätin tyystin vastaamatta sellaisiin kysymyksiin.
Monissa blogeissa olen ihastellut ihan tiettyjä huonekaluja, niinpä osasin haeskella sopivaa pöytää. Viihdyin melkoisen tovin siellä. Sormet hivelivät yhtä ja toista, mutta pari tuolia lähti Eevertin iloksi.

Malli on jostakin lapsuuden hämärämmästä vaiheesta tuttu. Christian Lundkvistin käsialaa niinkuin varmaan moni tunnistaa.
Ruokaostoksillakin piipahdettiin ja mukavasti tulikin tarviketta Eevertin keittiöön. Turha yrittääkään muistaa että kenen käsialaa. Hikaiskoon hep! joka tunnistaa omansa. (Leea Lehelmältä!)

Joulumielelläkin jo hieman oltiin ja matkaan tarttui vielä valotähti jota piti heti kokeilla vaikka kukat ikkunalaatikossa vielä kovasti kukoistavat.
Hyvä joukko erilaista askartelutarviketta ja valopiuhoja tuli lisäksi mukaan.

Tunnelmalliseen valoon onkin hyvä päättää tällä erää.
Hyvää viikonloppua kaikille!