Takka
Eevert on haaveillut takasta pitkään. Vanhan sukutalon salissa onkin ollut vanha tulisija ja hormit valmiina. Siihen on hyvä valmistaa takka, missä poltella puita tai istuskella nojatuolissa hiilivalkean edessä kylmänä pakkaspäivänä. Ja saattaa olla että pikkuinen rommi-totikin eksyy joskus vanhoihin kätösiin.
Eevertillä on elämässään kolme elementtiä mihin hän ei ole väsynyt milloinkaan. Virtaava vesi, liikkuva lapsi ja palava tuli. Kaikista kolmesta voi ammentaa iloa elämään, rauhaa sydämmeen ja voimia tulevaan.

Takan suunnitteluun meni hetki aikaa. Malleja ja vaihtoehtoja tuntui olevan yllinkyllin. Lopulta Eevert päätyi varsin yksinkertaiseen ja perinteiseenkin malliin. Takan reunustalle tulee aikanaan Eevertin rakkaiden sukulaislasten kuvia, joita voi katsella iltaisin ja muistella mukavia hetkiä heidän kanssaan. Eevert on hyvin lapsirakas, vaikka hänellä itsellään ei olekkaan omia lapsia. Merillä ollessaankin hän muisti kaikkien nimi- ja syntymäpäivät ja sankari aina innolla odotti pakettia Eevertiltä. Posti kuljetti muistamisia milloin mistäkin päin maailmaa.

Takka valmistui puupaloista, balsasta, joulukortista, munakennosta sekä liimasta ja maalista. Aikaisemmin oli valmistettu jo pieniä tiiliä, joista osa päätyi takan koristukseksi. Kokonaan tiilinen takka ei innostanut, joten siitä tuli osin rapattu. Takan sydämeksi hankittiin Minimaailmasta hehkuvia hiiliä. Ne hiilet eivät kyllä hehkuneet ollenkaan, kunhan oli mustaa muovirouhetta punaisen kotelon päällä ja sisällä valo. Sellaisen olisi osannut itsekin tehdä. Vilkkuva tai muuten eläväinen valo sisällä olisi ollut hieno. Tyydytään tähän nyt toistaiseksi. Takan edustalle tarvitaan ritilä tai takkasuoja hieman peittämään edustaa. Kynttilät ovat kakkukynttilöitä tuikkukynttilän sydänlangan pidikkeessä. Kynttilän sydänlankana mustaa ompelulankaa.

Rappaukseen käytettiin korppujauhoja mannaryynien puutteessa. Hieman rouheisempi tulos, mutta ok sekin.
Balsan hiominen keittiön pöydän päällä osoittautui erittäin suureksi virheeksi. Pöly on tosi hienoa ja aiheutti melkoisen aivastelu ja nenänvalumiskohtauksen. Siivouksesta huolimatta pölyä riitti vielä seuraavallekin päivälle. Pinnat on pesty ja pyyhitty, imuroitu ja ilmanputsari posottanut toista vuorokautta.
Seuraavat balsan käsittelyt tapahtuvat ulkona. Nyt on pakkasta ja lunta nurkat tulvillaan. Siispä kesää odotellessa… kerkee ainakin suunnitella malleja rauhassa 😉