Talviloma

Posted on Comments (8)

Suomessa vietetään talviloma aikoja. Niinpä Eevertkin päätti lähteä maakuntamatkalle.

Maakuntaretki suuntautui länsisuunnalle ja ensimmäiseksi tutustumiskohteeksi Eevert valitsi aina niin mielenkiintoisen Kasvihuoneilmiön vanhalla ykköstiellä. Kasvihuoneilmiö on varsinainen elämystavaratalo, joka on pääosin rakennettu kasvihuoneeseen. Sieltä löytyy käsittämättömät määrät omalaatuista sisustustavaraa ja kaikkea mitä vain kuvitella saattaa: kiinalaisista huonekaluista klassikkoelokuviin ja mummokorteista armeijavarusteisiin.

Yksi paikan tunnuksia on Heka jänis. Liekö Hekan innoittamana paikkaan asettunut myös eräs Jussi. Iso sellainen, ainakin 10 kg vankkaa pupua.

Kasvihuoneilmiön Jussi
Kasvihuoneilmiön Jussi

Jussilla oli aivan omankokoisensa asumus kaikkine tarvikkeineen.

Kanikonttori
Kanikonttori

Ja mitäpä muuta herra Jussi ammatikseen harjoittaisi, kuin Kanikonttorin pitämistä. Tosin taitaa Jussi olla melkoinen herkkusuu  ja jättänyt muun liikkeenvaihdollisen toiminnan muille osakkaille.

Eevertin matkaan on vuosien aikana tarttunut kaikenlaista pientä ja mukavaa kyseisestä paikasta. Yksi parhaista löydöistä on aikanaan ostettu kipukoukku. Käyrä luonnonpuinen koukku, niinkuin kävelykepin pää olisi. Koukulla kun paineli kiristävää kohtaa selässä, niin eipä aikaakaan kun lihas laukesi ja pääsi rentoutumaan. Koukku maksoi Kasvihuoneilmiössä 5 euroa ja samaan aikaan hienossa tavaratalossa yli kymmenkertaisesti.

Aikansa ajeltuaan ja pakkasmaisemia katseltuaan mies saapui lepopaikkaansa.

Naantalin kylpylä
Naantalin kylpylä

Vanhan miehen mielessä karehti hymy ajatellessaan kaikkia niitä lämpimiä kylpyjä ja hemmottelevia hoitoja ja maittavaa ruokaa mitä odotettavissa oli.

Vaan kuinka miehelle kävikään? Ensiksi ohjattiin liikuntasaliin ja siellä mahdottoman pirteä liikunnanohjaaja piti liikkeessä niin, että ei meinannut perässä pysyä. Piti nostaa punttia ja laskea punttia ja piti liukua matolla ja kurkottaa korkeuksiin. Aina vaan uudelleen ja uudelleen. Tunnin päätyttyä alkoi heti seuraava ja siinä sitä olikin tekemistä. Zumbaksi kutsuivat. Melkein Eevert olisi karannut paikalta, mutta ei kehdannut koska siellä oli muitakin miehiä mukana. Olisivat pitäneet varsinaisena lökäpöksynä jos luovuttanut olisi. Siispä mies Zumbasi oikein olan takaa. Ihan siinä muistui mieleen nuoruuden aikaiset Rion yöt, aijai sentään… kuinka silloin lanne niin letkeästi pyörikään.

Pääsi sitä mies lopulta saunaankin ja altaille. Lämmin poreallas tuntuikin mahdottoman hellivältä päivän päätteeksi.

Pakkaspuut
Pakkaspuut

Aamu aukesi kirpeästi ja pakkanen oli huurruttanut puut. Oli kaunista. Kyllä tuo sininen ja valkoinen vain on niin kaunis yhdistelmä, tuumi Eevert vetäessään villasukkia jalkaansa ja valmistautuessaan uusiin seikkailuihin. Melko kankeasti tapahtui kaikenlainen liikkuminen edellisen päivän ”hemmottelujen” jäljiltä. Kaikkeen sitä mies vielä vanhoilla päivilläänkin joutuu!

Vanhaan kaupunkiin kävelemään ja vanhoja rakennuksia ihastelemaan tästä onkin suunnattava.

Kirkko
Kirkko

Naantalin kirkko rakennettiin aikoinaan paikalla olleen Birgittalaisluostarin kirkoksi. Vanhasta 1400-luvun luostarista ei muuta rakennusta olekaan enää jäljellä. Luostarissa eli aikoinaan sekä nunnia että munkkeja. He elivät toisistaan erillään samalla alueella ja kivinen muuri oli erottamassa nunnat pohjoiselle ja munkit eteläiselle puolelle. Nunnat eivät saaneet poistua alueelta, mutta munkit sensijaan saivat matkustella hoitaessaan luostarin asioita.

Luostarin komento oli kuitenkin abbedissalla.

No, niinhän se taitaa olla kaikissa talouksissa vielä tänäkin päivänä, jos ihan tarkkoja ollaan.

Mielenkiintoinen historia, niin luostarilla kuin kirkollakin.

Värikkäisiin vaiheisiin kuuluu sekin, että varsinaista toimintaa ei niin kovin kauaa kestänyt. Ensin luostari menetti omaisuuttaan 1400-1500 lukujen epävakaissa olosuhteissa ja sen jälkeen iso osa luostarin väestä menehtyi kulkutauteihin joita Euroopassa oli tuolloin liikkeellä. Viimeinenkin nunna kuoli 1591.

Historiasta kiinnostunut Eevert oli oikein tyytyväinen valitsemaansa tutustumiskohteeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *