Kolahdus ja rapinaa… hetken päästä uudestaan… kuuluu puuskutusta ja puhahtelua. Missä kummassa ne taas ovat? Eevert kiertää siellä täällä talossaan ja etsii tulitikkuja. Kyllä niitä ihan varmasti oli monta pakettia vielä jäljellä. Eevertin harmiksi monesti tavarat katoavat ja kätkeytyvät, eivätkä tahdo löytyä sitten millään!

Pitääköhän tässä lähteä naapurista niitä lainaamaan.

Tulitikkuja lainaamaan – ajatus tuokin hymyn Eevertin kasvoille. Taisi olla Maiju Lassila joka niin hauskasti kirjoitti eräästä lainausretkestä. Kirjassa isäntä Antti Ihalainen lähtee vaimonsa kehoituksesta naapuriin muutaman kilometrin päähän lainaamaan tulitikkuja. Sattumoisin vastaan tulee toinen isäntä, Jussi Vatanen hevosellaan. Jussi ilahtuu, sillä hän oli juuri tulossa pyytämään Anttia puhemiehekseen. Antti suostuu Jussin pyyntöön ilomielin ja lähtee siltä seisomalta hankkimaan ystävälleen uutta vaimoa. Vaimoehdokas suostuu kosintaan ja niin ryhdytään kihloja hankkimaan. Antti, jolta tulitikkujen lainaaminen on jo autuaasti unohtunut, lähtee mukaan kaupunkiin. Siitäpä sukeutuukin monipolvinen kommellusten ja nöyryytysten ketju. Taitaa useampi päiväkin vierähtää tulitikkujen lainausmatkalla. Ja jos oikein muistelen niin ei tainnut Ihalaisen Antin vaimo kovin kiitellä miehen lopulta kotiutuessa, ilman tulitikkuja.

No, ehkä nyt ei tarvitse ihan sellaista retkeä tehdä. Kokonainen puntillinen tulitikkuja löytyy eteisen kaapista. Sinnehän minä ne juur laitoin, tuumi Eevert. Hän otti askit mukaansa ja palasi takaisin keittiöön.

Taitaa olla parasta ripotella niitä hieman joka puolelle, niin ei tarvitsisi niin kovasti etsiä. Lieden reunoille ja huuvan kouruun nyt ainakin. Vanhaa puuhellaa tulee sytyteltyä paivittäin, joten kyllä niitä tikkuja kuluukin.

Eevertin isoisä aikanaan huvitti pihan lapsia tuluksilla joilla hän sytytti melkoisen kätevästi nuotion tai navetan padanaluksen kuin tuosta vain. On sellaiset vielä Eevertillä tallellakin, vaikka ei taitaisi niillä tulta itse saada aikaiseksi.

Laivoilla seilatessa oli tulitikutkin aivan erikoiskäsittelyssä. Jos vain aski taskuun jäi, niin pian se siellä kostui. Kostuneilla tikuilla ei mitään tehnyt eikä niissä tuli jaksanut palaa. Merimiehet kilvan keksivät keinoja miten säilyttää tikut kuivina. Erilaisia vesitiiviitä selviytymispakkauksia olikin joka miehen taskussa. Niissä tikut pysyivät kuivina. Vaan sitten kun niitä sytytti, monella oli tapana kastaa rikkipäätä hieman huulilla. Pinnalta kostea tikku paloi hitaammin ja kesti tuulessakin hieman paremmin. Joku keksi myöhemmin myös kostuttaa tikun päät steariiniin kynttilästä. Ne pysyivat huonommassakin säilytysrasiassa kuivina ja paloivat hyvin kun raapaistiin liekki tikkuun.

Sellaisia tikkuja voisikin valmistaa ja viedä kalamajalle! Siellä kun saattoi kosteus hiipiä joskus sisälle saakka.

Pian oli tulitikkuja siellä täällä, eikä ainakaan hetkeen ole huolta siitä, että ne loppuvat kesken ja joutuisi sellaisia naapurista lainailemaan.

___________________________________________________________________________________

Tulitikut syntyivät skannatusta ja pienennetystä tikkuaskista. Ensimmäinen kokeiluni sillä saralla.

Melko näpertämistä oli. Lopputulokset eivät sisällä avautuvaa laatikkoa tai tikkuja siellä sisällä. Taidot, sormet eikä varsinkaan kärsivällisyys olisi siihen riittäneet.

Mielessäni muistan jossakin blogissa nähneeni tikkuaskin tikkuineen päivineen. Vaan enpä muista missä. Jos muistaisin niin kävisin siellä ihastelemassa ja kumartamassa.

Aikaansaamani tikkuaskit ovat n. 5 mm pituussuunnassa. Kalamaja ja talo saivat tyytyä samaan askikokoon. Kalamaja on pienemåää mittakaavaa kuin talo, mutta sinne Eevert veikin erikoispitkiä tikkuja 😉