Tunnustuksia

Posted on Comments (3)

Olen saanut PikkuUnelmia blogin kautta tunnustuksia. Olen otettu ja kiitollinen saamastani huomiosta. PikkuUnelmissa ja sen kautta löysin myös koko joukon uusia ihastuttavia kädentaitojen näkymiä! Olette te kaikki niin käsittämättömän taitavia.

Tunnustus
Stylish blogger Award

Ja kun alkuun päästään niin yksihän ei riitä, vaan samassa yhteydessä oli jatkoa edelliselle.

Tunnustus
The Versatile Blogger

Ja seitsemän factaa itsestään piti näiden saajan kertoa blogissaan.

Olkaapa hyvät:

1. Keräilen miniatyyrien lisäksi piparkakkumuotteja, koossa on hieman toista sataa erilaista metallista muottia.

2. Minulla on ollut kissoja: Mirri Elisabet, Urkki ja Justiina. Kaikki elämäni varrella. Nyt ei ole yhtään kissaa, vaikka jotenkin aavistelen että nukkekoti-ihmisellä sellainen kuuluisi olla. Ainakin monissa blogeissa ne ovat melkoisina apujoukkoina mukana harrastuksessa.

3. Olen korjannut auton rautalangalla. Pohja on toistaiseksi pysynyt hyvin kiinni.

4. Arvostan oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta niiden kaikilla mahdollisilla olomuodoilla.

5. En syö pullaa. Paitsi kerran vuodessa munkin, jos se on vasta paistettu. En paista enää itse kun lapset ovat maailmalle lähteneet.

6. Omistan sahan 😉  seikka jota vieläkin ihmettelen.

7. Viihdyn työssäni ja minulla on loistava työyhteisö.

Jaan tunnustusta kyllä eteenpäin, mutta palaan asiaan myöhemmin ja paremmalla ajalla.

Kiitollisena.

Mare ja Eevert

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *