Piti vähän kokeilla
No pitihän sitä ihan pikkuisen kokeilla kuitenkin.
Varsin mallikasta suoritusta en heti saanut aikaan, mutta kun kerran olen päättänyt kertoa kaikesta niin tässä tulee:

Taitaa Eevert olla iltapalan tekopuuhissa.
Kalan mallinen leikkuulauta ja puukko. Sen monimutkaisempaa ei ensimmäiseksi uskaltanut yrittääkään. Kunhan katsoin kuinka taipuu. Materiaali oli balsaa, joten aika hentoista, mutta leikkasi kyllä senkin. Hmmm… tuo maalauspuoli kaipaa hieman opettelua. Taidan ottaa taiteilevalta sukulaispojalta hieman yksityistunteja tulevaisuutta varten. Pääasia tietenkin on, että on hauskaa.
Puukko on tyttäreltä saadusta kahvitikusta. Se oli harmittavasti mennyt poikki käsilaukussa, mutta puolikas oli jäljellä ja siitähän syntyi oikein hyvä Mora. Enkä muuten työntänyt kahvitikkua sahaan vaan ihan muuten työstin.
Ensikerralla vaneria. Siihen saattaa kyllä mennä hetki aikaa, kun tämä 1:1 elämä vaatii osansa kuun loppuun saakka. Harrastaminen saattaa olla enempi blogeissa surffaamista. Mikäs sen mukavampaa illan päätteeksi.
Tästä on hyvä jatkaa 😀