Eevertin salin kattolamppu on aiheuttanut koko olemassaolonsa ajan huvia ja hymyilyä näytön molemmin puolin.

Valaisin on ihka ensimmäinen lamppu jonka olen tehnyt. Valaisimessa ei tietenkään tarvitse olla läpikuultavia osia vaan sen voi maalata haluamallaan maalilla.

Parhaalla tahdollakaan se ei valaissut mitään.

Siispä toimeen ja uutta yritystä.

Jossakin yhteydessä sain yksinäisen korvakorun haltuuni. Se roikkui pitkän aikaa kiinni Eevertin talon ikkunanpielessä odottamassa inspiraatiota.

Ei kun irrottelemaan palasia, sillä olin vakuuttunut, että sen osista saa koottua paljon paremman valon saliin ja kehtaa sitten esitellä laajemmallekin väelle vanhaa perintövalaisinta.

Illan kokosin, aamun purin, päivän kokosin, hylkäsin työn, päätin jatkaa, kokosin uudelleen, muutin suunnitelman jne…. Tuttua varmaan monelle.

Tänä aamuna valaisin oli periaatteessa koossa ja sisutettukin ihan oikealla varjostinpaperilla. Kaikki siis kunnossa. Nyt pitää vain liittää virtalähteeseen.

Piti purkaa ylempikerros ja irrottaa lattia.

Talossa on sähkötyöt tehty miten sattuu ja vailla ensimmäistäkään alan tuntemusta. Niinpä yläkerran lattian läpi on porattu reikä  ja piuha kulkee lattian läpi. Piuha on kiinnitetty teipillä yläkerran lattiaan kiinni. Varsin omaperäistä, mutta ehkä siihen seuraavaan taloon jotenkin alusta pitäen saisi suunniteltua sähköistyksen. Perästä päin se on hankalampaa 😀

Kiinnitin lampun, laittelin piuhan, kytkin paikoilleen. Ei pala. Kaikki sama uudelleen ainakin kolmeen kertaan ennenkuin ymmärsin, että ei pala. Vaihdoin koko systeemin ja homma uudelleen. Katon läpi, katon harjan läpi… jne.

Ja syttyihän se valo lopulta. Vaan ei se kyllä valaise yhtään enempää kuin se edellinenkään.

Taonta valaisimessa on ihan passeli ja kaunis.

Nyt valaisin ei ainakaan hallitse tilaa niin isosti kuin edeltäjänsä.

Tämä laji vaatii vielä roimasti harjoittelua tai sitten pitää tyytyä valmiisiin malleihin salin osalta.

Yksi pala jäi yli. Siitä sai Suntio kaipaamansa kynttilälampetin kappeliin. Voitte vain arvata kuinka tyytyväinen Suntio hankintaan oli.

Yläkerran salainen japanilainen kammio tuli samalla siivottua. Eevert on tunnetusti suuri Japanin ihailija ja on siellä viettänyt jonkin verran aikaakin elämänsä aikana. Siispä muistelukammio on saanut olla talossa jo vuosia.

Näyttää olevan aterian aika. Sushit ovat asianmukaisesti esillä ja näyttää olevan pullo Sakeakin pöydällä.

Japanilaisessa kammiossa on myös taidetta. Jadepatsas ja hieman hurjempi samurain pääkallo. Tunnettu Fuji-vuorikin taulussa. Monelle vuorelle Eevert on kiivennyt, mutta Fujille ei. Se ei näyttäytynyt pilviverhon takaa kertaakaan matkan aikana, vaikka sen ympäristöä Eevert kiertelikin reppumatkallaan. Mies miettikin että taitaa olla myytti koko vuori.

Huoneen takana on pitkä pöytä. Siellä on kuvia Eevertin matkalta ja ystäviltä saatuja Bonzai-puita ruukuissa. Hihkaskoon hep! joka tunnistaa omaansa tässä tai aikaisemmissa kuvissa. Saatua ihanuutta on enempikin kuvissa.

Ovea vartioi haarniska. Se ei ole Japanista päinkään, mutta haitanneeko tuo mitään.

Seinätaide on tyttövuosien kaulakoru, joka on saanut uuden elämän nukkekodin taideaarteistossa.