Kuukausi on taas vierähtänyt. Syyskuun valoja ja varjoja on katsaus menneisiin päiviin. Koetun ja eletyn reflektointi on välillä tarpeen. Samalla tulee hieman säilöttyä päiväkirjamaisesti asioita tukemaan myös omaa muistia. Syyskuun osalta muisti ei erityisemmin palauta niitä varjoja, vaikka sitäkin on koettu varmasti. Monet koetut tuppaavat muuttumaan kun aikaa tulee väliin. On siis hyvä tuoreeltaan katsoa hieman taaksepäin ja toisinaan vähän hymyilläkin omalle itselle tai vähintäänkin mielikuvitukselleen.
Mielikuvitus laukalle
Joskus näkee kaikkea sellaista mitä ehkä ei ole oikeasti olemassa. Mielikuvitus lähtee helposti liikkeelle. Mukavaa ja hauskaa ajanvietettä löytää uusia näkökulmia tai merkityksiä asioille.
Syyskuun iltojen pimetessä oli parvekepuutarhan iltakastelut hankalia. Muistin yleensä kasteluhetken vasta juuri ennen nukkumaan menoa. Kesän kuumuudesta lannistunut puutarhani heräsi elämään vasta päivien ja eteenkin öiden viilentyessä. Se aivan riehaantui ja pienenä pitämäni kasvit olivat äkkiä parimetrisiä. Laitoin parvekkeen puutarhaosaan valoketjun tukemaan iltakasteluja. Siitä tuli kaunis salainen puutarha villiintyneine kasveineen. Monia tarinoita visisi mielessäni kun siellä keskellä sain olla.
Satumainen puutarha on viimein tuottanut myös satoa. Erikoislajikkeinen tomaattini kypsyy vihreästä mustan kautta punaiseksi. Kiinnostava jo sekin. Mudot ovat olleet moninaisia ja yksi hurmaavimmista on ollut tämä pallukka. Siinä näki moni muukin jotakin muuta kuin tomaatin, kun sitä Instagramissa arvuuttelin. Mitä sinä näet?
Eräänä yönä kuulin kovaa pauketta. Ilotulitus! No sitähän pitää mennä katsomaan. Ei ollut mitään ilotulitusta, mutta taivaalla ilmiselvästi siehui jokin pilvikissa tai pilvikoira 😀 Paukkeet taisivat olla papatteja joita joku innostui paukuttelemaan ja ääni kaikui kerrostalojen seinissä.
Yhdessä tekemistä
Yhdessä tekeminen on aina mukavaa. Lasten kanssa, siis aikuisten lasten kanssa, on aina mukava pelata lautapelejä. Olen tainnut siitä aikaisemminkin mainita. Pelit ovat hyvää yhteistä tekemistä ja lisäksi ne harjoituttavat montaa asiaa. Itse pidän sanapeleistä, koska ne haastavat omaa pientä lukihäiriötäni. Tulee aivoille töitä. Ehkä se kohentaa myös aivoterveyttä samalla kun joutuu hahmottamaan sanoja ja asioita.
Yhteinen ruuan laittaminen on aina mukavaa. Tähän osui nyt riisipiirakoiden tekemistä. Tässä hommassa vastuut jakaantuvat niin että minä teen taikinan, kaulin pohjat ja keitän puuron. Huolehdin myös piirakoiden paistamisesta. Miehen hoteisiin on uskottu itse piirakoiden täyttö ja rypytys. Aina on hauskaa ja tuotoksista riittää useammalle viikolle herkkua.
Metsäretkiä tulee syksyn aikaan tehtyä. Toki pitkälti sienten ja nuotiolla syötävien retkieväiden houkuttelemana, mutta ennenkaikkea oman liikkuvuuden tukemisena. Viistoa maaperää löytyy myös koti-Suomesta. Mättäillä kiikuttaessa tai puunrunkoja ylitettäessä saa haastettua myös kroppaa.
Tämä metsäretki osui sellaisen viikon päätteeksi kun olin erityisen uupunut viikosta. En niinkään työtehtävieni vuoksi, vaan siitä että joka aamu piti herätä kuudelta. Sellainen ei sovi ollenkaan minun ruumiinrakenteelleni. Uupumus oli kova. Siispä palautumista piti ihan miettiä. Mikä parempaa silloin, kuin mennä metsään. Mieli rauhoittuu, verenpaine laskee, sydän saa harjoitusta. Vaan mitä huomasin!? Metsäretken jälkeen keho tarvitsi palautumista, sillä aika paljon huomasin omistavani lihaksia joita ei arjessa tule käytettyä. Kaikki se Tantparkour, mitä tuli harjoiteltua metsässä jätti tuntemukset kehoon moneksi päiväksi 😀
Hyvä ruoka, hyvä kokeilu
Pari viikkoa meni eineksillä. Juurikin tuo kellokuuden-viikko ja sen jälkeinen viikko. Arjessa ei ollut tilaa päivittäiselle ruuan valmistamiselle. Pakastimen annosaarteet tuli käytettyä ja lisäksi valmiita einesruokia kaupasta. Hienoa että on saatavilla niin monenlaista ja mielestäni ihan maukastakin ruokaa. Markettivalikoimien jälkeen oli taas mukava tarttua ruokahommiin omassa keittiössä.
Pidän ruuan laittamisesta. Uusien ohjeiden kokeilemisesta ja myös tutustumisesta uusiin tuotteisiin. Aina pitää kokeilla ja tutustua, saada tuntumaa tietääkseen pitääkö jostakin raaka-aineesta tai mausteesta. Moni kokeiluni päätyy kertaluonteiseksi, Silloin olen vain kerännyt uusia kokemuksia. Jotkut menevät ehdottomasti jatkoon. Jatkoon menevistä olen koonnut omaa Minulla on unelma-keittokirjaani. Oletko tutustunut? Alkuun tein sitä etupäässä aikuistuville lapsilleni, jotta niitä äidin ohjeita saa kätevästi jaettua. Jotakin on jaettukin 🙂 Itselle se on muistikirjaa hyväksi koetuista ja kokeilemisen arvoisista ohjeista.
Varjon häivääkään ei näy
Vai oliko se pilvenhattaraa? Niin tai näin, niin erityisen isoja harmituksia tai noloja tilanteita ei juuri nyt patkähdä mieleen. Ehkä työn täyteiset päivät ovat olleet niin ohjelmoituja että muuhun ei ole tullut kiinnitetyksi huomiota niin paljon. Ja hyvä niin, kyllä niitä varjohetkiä on varmaan elänyt ihan riittämiin, että kestää hetken ilmankin.
Tässä oli syyskuun valoja ja varjoja tällä erää. Lokakuu jo kolkuttelee ja sitä mukaa uudet seikkailut.
Aikaisemmin kirjoitettua
Heinä- ja elokuun valoja ja varjoja
Nyt on sinun vuorosi
Mikä teki sinulle syyskuusta muistojen kuukauden? Mitä hyvää sait kokea ja elää? Mitä olisit jättänyt väliin? Oletko kerännyt jo talven sienet vai sienestätkö mieluummin marketissa?
6 Responses
Ihana koonti jälleen, kiitos! Yhdessä tekeminen on aina mukavaa, olen siitä täysin samaa mieltä. Tekemiselläkään ei nin väliä, kunhan tehdään jonkin kokoonpanon kanssa yhdessä.
Syyskuu oli kiva ja lämmin, se oli siinä varmasti kaikkein parasta!
Kiitos 🙂
Yhdessä on aina mukava tehdä asioita. Ja olen samaa mieltä että ihan sama, mitä tehdään, kunhan tehdään ja ollaan 🙂
Mukavalta näyttää sinun syyskuu ja hyviä reseptejäsi olen käynyt kurkkimassa blogissasi. Oma syyskuuni oli myös oikein kiva, pidin alkukuun lämmöstä ja metsäretkistä lasten kanssa. Sieniä en itse kerää, mutta muutama läheinen niitä pakkaseemme toimittaa- miten iso palvelus ja kiitollinen joka kerta. Syyskuu meni jotenkin hujauksessa, että jotain tekemistä sitä vissiin oli. Ja osa on näköjään jo tässä vaiheessa unohtunut, kääks.
Kiitos Tiina, syyskuu oli upea kuukausi tänä vuonna. Ruokaohjeita tallettelen nykyään harvakseltaan. Taitaa olla aika kattavasti ne omat tutut raaka-aineet tulleet käytettyä. Parhaat kokeilut olen tallentanut myös itselleni talteen.
Minä en välillä muista edes eilistä päivää 😀 Vinhaa vauhtia päivät etenevät, hyvä jos perässä pysyy.
Tuo pilvi näyttää mielestäni jääkarhulta ja tomaatti ikivanhalta neuvostoliiton aikaiselta vaivan lelulta 😀.
Täällähän noustaan jo pari kuukautta joka päivä kuudelta ja vielä 7 kuukautta on edessä. Huoh…
Muuten syksy on lähtenyt käyntiin yllätyksittä.
Syvä kumarrus aikaisille aamuollesi. Minulla ei ole juurikaan aivotoimintaa ennen kymmentä. Ja se on ollut tosissaan haaste nyt kun on ollut normitöissä.
Ihania mielikuvia luonnon ilmiöistä. Sellainen aina pysytyyn nouseva lelu on itsellänikin ollut. Kilisi kaatuessaan ja noustessaan 😀