Yksinäisyys ilmiönä nostaa ajoittain päätään. Puheisiin se nousee erityisesti silloin kun aiheesta on tehty tutkimus tai muu kartoitus. Ilmiö on yllättävän laaja, eikä se ole koronan myötä millään tavalla helpottanut. Päin vastoin. Oletko yksinäinen vai oletko yksin, on kysymys jota tänään erityisesti mietin tässä blogikirjoituksessa.
Uusimpien tutkimusten mukaan, joka kolmas kokee yksinäisyyttä usein tai silloin tällöin elämässään. Yksinäisimpiä ovat varttuneet henkilöt, mutta huomattavaa on nuorten kasvava yksinäisten ryhmä, joiden taustalla koronalla on selkeä rooli. Tilastokeskuksen elinolotilasto avaa useampia taustalla olevia yleisimpien muutostekijöiden avulla. Taustalla vaikuttavia tekijöitä on varmasti yhtä monta kuin on itsensä yksinäiseksi kokeneita. Kokemukset, muutokset, persoonallisuuden eri tekijät, ympäristö ja varallisuustaso voivat olla altistavia tekijöitä kokemukselle.
Jokainen kokee joskus
Yksinäisyyden kokeminen ilmiönä koskettaa jokaista jossakin vaiheessa elämää. Se on myös luonnollinen olotila, koska olemme kuitenkin laumassa ja yhteisössä eläviä ihmisiä.
Tunnistan hyvin omasta elämästäni kausia, jolloin on kokenut voimakasta yksinäisyyttä, ilman omaa valintaa. Ystäväpiiri on ollut aina melko pieni, enkä ole muuta kaivannutkaan. Enkä ole välttämättä kokenut olevani osaton tai yksinäinen, koska viihdyn itsekseni oikein hyvin.
Silti, esimerkiksi avioeron jälkeen oli pitkä aika, jolloin yksinäisyyden kokemukset olivat voimakkaita. Ison muutoksen keskellä, myös suhde niiden vähäistenkin läheisten ihmisten kanssa oli muutoksessa. Aina ihmiset eivät tiedä mitä sanoisivat tai puhuisivat elämänkriisin kohtaaman ihmisen kanssa. Silloin ehkä vetäytyy kauemmaksi ja antaa ajan kulua. Joku ehkä valitsee puolensa ja se on aina ok. Jokaisella on vapaus valita lähteä tai jäädä. Isot muutokset johdattavat usein myös kohti uudenlaisia polkuja ja niiden varrelta löytyy itselleenkin yllättäviä mahdollisuuksia.
Helsingin yliopiston tekemän ”Yksinäisyys ja elämänkulku : Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä” tutkimuksen mukaan yksinäisyyden kokeminen lisääntyy ikääntymisen mukana. Osittain luonnollisena tapahtumana kun oma ystäväpiiri vähitellen supistuu. Terveys ja mahdollisuudet ylipäätään liikkua kodin ulkopuolelle on saattanut olla rajallista. Omat perhesuhteet ja niiden kiinteys on vaikuttamassa yhteydenpitoon. Ja monet muut arkiset tekijät tuovat oman lisänsä kokonaisuuteen. Tutkimuksessa käy myös ilmi, että koko elämänmittainen yksinäisyyden kokeminen on marginaalista. Eri elämänvaiheet ja sosiaalisten tilanteiden mahdollisuudet tuovat omia ulottuvuuksiaan arkeen.
Nuorten yksinäisyys on myös nostanut päätään. Yhä useampi nuori kertoo yksinäisyydestä mm. kouluterveyskyselyiden tulosten mukaan. Olen taustaltani nuorisotyöläinen ja erityisesti nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntä. Nuorten yksinäisyyden vähentämiseen on tehtävä työtä, sillä heillä on teoreettisesti pisin matka kuljettavana sen kanssa. Yksinäisyys ja sen kokeminen voi kroonistua pitkään jatkuessaan ja sen jälkeen on entistä haastavampaa uskaltautua sosiaalisiin suhteisiin vaikka niitä olisi tarjolla. Tulee valittua tahdon vastainen yksin oleminen. Masennukset ja omanarvon kyseenalaistaminen kumpuaa helposti yksinäisyyden maaperästä.
Kun siis kohtaat lapsen tai nuoren, muista kysyä mitä sinulle kuuluu. Muista kertoa että hän on aivan varmasti riittävän hyvä sellaisena kuin hän on. Joskus tarvitaan tukea. Sitä on saatavilla, kunhan kysyntä ja tarjonta osuvat kohdakkain.
Oletko yksinäinen vai oletko yksin omasta valinnastasi?
Kysymystä on hyvä välillä miettiä. Onko ajautunut vasten omaa tahtoa tiettyyn olotilaan vai onko kyseessä oma valinta sen mukaan mitä todella tahtoo ja kaipaa.
Ihminen kaipaa myös yksin olemista. On tärkeää viihtyä myös itsekseen. Se antaa mahdollisuuden rentoutua tai keskittyä johonkin sellaiseen tekemiseen joka tuottaa iloa itselle ja kehittää omaa osaamista tai selviytymiskeinoja. Tarvitsemme aikaa itsellemme ihan itsemme takia. Se on myös yhtä tärkeää kuin yhdessä oleminen. Molempia tarvitaan tasapainoisessa elämässä.
Helsingissä on jo iso osa yksin eläviä henkilöitä. Sosiologi Eric Klinenberg on tutkinut ilmiötä ja esittää neljä näkökulmaa miksi yksineläminen on lisääntynyt tämän päivän yhteiskunnassa. Tunnistatko omaa tilannettasi näistä?
- Naisten statuksen nousu. Naisten tulo työmarkkinoille, koulutus ja oikeus päättää omasta kehostaan ovat muuttaneet perhesuhteiden ehtoja ja ovat mahdollistaneet naisille myös yksinasumisen valinnan. Naisten itsenäinen asema on nostanut avioitumisikää ja toisaalta avioerojen määrää.
- Kommunikaatiovallankumous avaa mahdollisuuksia uudenlaisille sosiaalisille suhteille ja verkostoille yksin asuessakin. Yksinasuvilla internet on vaikuttanut enemmän vapaa-ajan käyttöön kuin muilla. Sosiaalisen median käyttö ei kuitenkaan tarkoita kotiin käpristymistä, sillä somen suurkuluttajilla on tutkimusten mukaan muita laajemmat sosiaaliset verkostot, he liikkuvat enemmän julkisissa tiloissa ja osallistuvat enemmän vapaaehtoistoimintoihin.
- Urbanisaatio ja yksinelävien yhteisön nousu. Varsinkin suurkaupunkien keskustoihin syntyy yksineläville palveluita ja alakulttuuria, joka sisältää yhteisiä arvoja ja elämäntapoja, syntyy ”urbaaneja heimoja”.
- Eliniän vallankumous merkitsee mm. sitä, että yhteiskunnassamme on enemmän iäkkäitä yksin asuvia. Pelko itsenäisyyden menettämisestä ja riippuvaisuus muista ihmisistä tai instituutioista kuitenkin vaikuttaa siten, että suurin osa iäkkäistä haluaa mieluummin asua yksin kuin lasten luona tai laitoksessa.
Pari asiaa jota mietin
Yksinäisyyden taustalla voi olla jossakin elämänvaiheessa kohdattua kiusaamista. On mahdollista että silloin valitsee yksin olemisen, mutta valinta on noussut kokemuksesta, joka on haavoittanut aikaisemmin. Itse en näe sitä omana vilpittömänä valintana. Kiusaaminen kaikissa muodoissaan rikkoo ihmistä hyvin syvältä. Rankka kiusaaminen jättää elinikäiset jäljet sisimpään. On luonnollista, että ihminen haluaa suojella itseään kokemukselta. Kiusaaminen on erikoinen ilmiö, kukaan sitä ei halua ja sen tuomitsee, mutta silti sitä on olemassa kaikkialla siellä missä ihmisiäkin on. Käsittämätön yhtälö.
Toinen asia jota mietin, on vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaidot. Olemme kaikki erilaisia myös siinä kuinka luontevaa tai sujuvaa liittyminen eri ryhmiin ja vuorovaikutustilanteisiin on. Omasta historiastani muistan erityisesti nuoruusvuosien arkuuden liittyä tai puhua ääneen hiukankin vieraammassa ryhmässä. Näitä taitoja voidaan vahvistaa. Yksi paikka tulee olemaan Sinun Hyvä Elämä – ohjelma, kun aiheeseen liittyvää materiaalia on riittävästi rakennettu ja koottu yhteen verkkokurssin muodossa.
Mitä sinä ajattelet yksinäisyydestä?
Minua kiinnostaisi tietää, jo tulevien verkkokurssienkin vuoksi, mitä yksinäisyys tai yksin eläminen herättää sinussa. Millaisiin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota? Mihin verkossa tapahtuva kurssi voisi vastata? Kurssiin tulee sisältymään myös yhteisöllisyyttä ja henkilökohtaista valmennusta. Millaiseksi arvioisit niiden mahdollisuudet olla tukemassa osallistujaa.
Oletko kokenut yksinäisyyttä? Miten kuvailisit sitä kokemusta?
6 Responses
Suku jätti yksin ja katkaisi välit, kun toin esiin trauman, mikä oli syvällä perheessä, äidin pakkosteriolinti 1968, jolloin häntä alettiin pilkata hulluna, koska steriloiniti vaati mielisairauden perusteeksi. Pakkosterilisaatio tehtiin, kun oli liikaa lapsia. Lääkäri kirjoiti lausunnon näkemättä äitiä. Se oli sosiaalitoimi. Itse jouduin raiskatuksi samaan aikaan, perheeseen jäi syyllistämisen ja tuomitsemisen roolit, koska asiaa ei käsitelty koskaan, äitiä yritettiin jopa tappaa, kun isä juotti 13 vuoden ikäisen pojan humalaan, ja vaati tappamista ampumalla. Minua ei uskottu, eikä uskota vieläkään, nyt v.2017 toin asian esiin sukuryhmässä, minut suljettiin ulkopuolelle. Se oli jälleen syvä loukkaus. Kun 1978 ja 1998 trauma purkautui psykoosina, ei myöskään mielenterveyskeskuksessa haluttu käsitellä asiaa, ehkä en kyennyt ”hyvää käsittelyyn”, toin kuitenkin asian esiin, mutta hoitoina oli ratkaisukeskeinen menetelmä, päivän ongelmat.
Nykyisin kyllä nautin elämästäni ystävieni kanssa, ja osaan iloita harrastuksistani, olen eläkkeellä 70v. Mutta suruni on raskasta, koska tulimme aina hyvin toimeen sisarten kesken, kun vain touhuilimme kaikkea muuta, mutta ei käsitelty koskaan kokemuksiamme ja tunteita.
Kiitos kokija1969 viestistäsi. Olet elänyt elämää käsittämättömän raskaiden kokemusten kautta. Kirjoituksessasi tulee esiin myös se että tapahtumien jatkumo on ollut pitkä. Epäinhimillisiä kokemuksia on monesti vaikea ottaa vastaan tai käsitellä niitä läheisten kanssa. Ratkaisuksi voi jäädä kokemusten lukitseminen ja muumioittaminen syvälle sisimpään. Et ole päässyt elämässä helpolla. Tuntuu hyvältä lukea kuitenkin siitä, että tänä päivänä voit nauttia elämästäsi ja iloita asioista joita kohtaat. Mennyttä emme saa koskaan poistettua, ne ovat aina meissä olemassa. Se minkä kanssa voidaan jotakin tehdä on se, kuinka suhtaudumme niihin ja miten annamme kokemustemme vaikuttaa omaan hyvinvointiimme. Joskus siinä onnistutaan paremmin, mutta ei tosiaan aina, koska emme voi vain kääntää uutta sivua elämässä huomioimatta historiaamme.
Toivon sinulle paljon hyviä ja rakentavia hetkiä ystäviesi kanssa.
On kyllä niin hyvä, että tästä aiheesta puhutaan. Yksinäisyys voi tulla yllättäenkin joskus, vaikka eron jälkeen. Toivoisi, että ystävät silloin olisivat yhteydessä entistä aktiivisemmin. Ja ne nuoret, tuntuu pahalta kun niin moni voi huonosti.
Jokainen meistä voinee jotain tehdä yksinäisyyden vähentämiseksi… on varmasti yksin asuvia isovanhempia osalla, niin muistaisi vierailla ja auttaa! Tai muistaisi edes puhelinsoitoilla, jos kauempana asuu. Varmaan pieni lahjoitus oikealle organisaatiolle auttaisi. Tulee mieleen ainakin etsivä nuorisotyö.
Kiitos Tiina kommentistasi. Pienillä teoilla voidaan vaikuttaa joskus isostikin koettuun yksinäisyyteen. Se, että kysyy, mitä sinulle kuuluu? Ja on valmis kuuntelemaan, vie jo pitkälle.
Oma työni on pitkälti ollut nuorten parissa ja olen oppinut huomaamaan, että yksinäisyyden kokeminen ei aina näy päällepäin.
Erittäin tärkeä asia. Hyvä että puhutaan. Yksinäisyys on todella monimuotoinen, ja erilaisista asioita kehittyvä, ja olisi hyvä, että sitä tuotaisiin esiin niin, että se syiden selvittelystä tulisi inhimillistä, ettei kukaan syyllisty kohtuuttomasti, mutta kuitenkin ottaa vastuun teoistaan ja sanoistaan.
Kiitos Raija. Tärkeän näkökulman toit esiin. Vaikean kohdattavan asian kanssa helposti lähdetään hakemaan ratkaisua ongelmaan syyllisyys-ajattelun kautta. Yksin, osattomaksi ja ulkopuolelle jätetty ei kaipaa lisää tuskaa ja taakkaa elämäänsä. Jokaisen yksinäisen takana on kokonainen tarina joka ansaitsee tulla kuulluksi.