Kurssikeskus Kinanen

Oikea-aikaisuus tai kaikella on aikansa, ovat ajatuksia, joita olen pohtinut juuri tässä kohtaa. Olen toiminut määräaikaisessa tehtävässä viimeiset 1,5 vuotta. Sitä ennen olin eläköitynyt samalta työnantajalta. Palasin kahdeksan kuukauden jälkeen määräajaksi Virtaa Varustamoista ESR+ hankkeen tiimiin työntekijävaihdosten vuoksi. Nyt se on päättymässä kuun loppuun.

Aikansa kutakin

Sanonta on elänyt monessa mukana. Elämässä voi huomata erilaisia vaiheita. Hyvää ja odotettua sekä myös sellaisia, jotka ovat tuoneet tummia sävyjä tullessaan. Ajanjaksoja, jolloin tuntuu, että elämä kulkee väärään suuntaan tai liian hitaasti. Toiveet ja unelmat eivät täyty.

Odotamme odotettua muutosta, ratkaisua kiperään tilanteeseen tai uutta alkua – ja silti mikään ei tapahdu silloin kun toivomme. Käsikirjoitus ei pelitä odotetusti.

Ajallaan vaikeatkin hetket avautuvat.

Mitä jos se vaihe olikin se oikea?

Vasta jälkikäteen usein ymmärtää, että moni asia tapahtuikin juuri oikeaan aikaan. Ei silloin kun on mielestään valmis, vaan silloin kun on riittävän valmis. Se on eri asia. Sävyero, mutta hyvin olennainen.

Elämä ei kysy lupaa, mutta se näyttää joskus odottavan, että jokin meissä ehtii kasvaa. Toisinaan eteen lävähtää kerralla niin paljon, että ei usko selviävänsä siitä.

Ja silti selviää, uskoo itseensä tai ei.

Oikea-aikaisuus

Mitä oikea-aikaisuus sitten voisi tarkoittaa?

Ehkä sitä, että kokee olevansa valmis johonkin mitä eteen tulee. Se on tiedon lisäksi kehollinen kokemus. Tuntuu hyvältä juuri nyt. Ehkä kyseessä on siirtymä tai jonkin uuden asian tai tilanteen kohtaaminen. Huomaa omassa itsessään varmuutta, joka luo pohjaa vallitsevaan elämäntilanteeseen tai kohdattavaan asiaan.

Elämässä ei voi pakottaa itseään kokemaan jotakin, jota ei oikeasti tunne kokevansa. Ulkoapäin on vaikea määritellä. Kuljemme ja elämää omaa aikaamme tai aikataulua. Vuoroja menee ja tulee, kaikkeen tarttuminen olisi mahdotonta. Siksi oikea-aikaisuus on hyvin sisäinen ja kokonaisvaltainen kokemus.

Kaikella on aikansa. Kuvassa ikkunan kautta kuvattuna Vuosaaren metroaseman bussipysäkki ja bussi.

Jälkiviisautta vai heittäytymistä

Oikea-aikaisuus ymmärretään usein vahvemmin vasta jälkikäteen. Siihen liittyy itsereflektointi ja ymmärrys oman kasvun vaiheista. Olemme elämän eri vaiheissa myös eri tavoin vastaanottavia. Ehkä myös se, että elämän eteneminen tuntuu olevan muissa kuin omissa käsissäni vaikuttaa kokemuksiin.

Elettävä aikakausi viestii jotenkin sitä, että pitäisi olla kaikki heti ja juuri nyt valmista kaikilla elämän alueilla. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Tarvitaan aikaa kasvuun, ymmärrykseen kokemusten kautta tai oman elämäntilanteen rauhoittumista, jotta voi ja pystyy antamaan tilaa jollekin tärkeälle.

Oikea-aikaisuus on usein viipyilevää

Toisaalta, jos jäämme odottamaan, sitä oikeaa aikaa, niin kiinnostavia mahdollisuuksia saattaa jäädä kokematta. Oikea-aikaisuus on myös tiedostamatonta tarttumista suunnittelemattomaan tai yllättävään. Se on rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Mahdollisuuden antamista jollekin tuntemattomalle.

Jälkeenpäin syntyy kiitollisuus. Tämänkin sain elää ja kokea ja mitä kaikkea hyvää se toi tullessaan. Silloinkin kun oli vaikeuksia. Silloinkin saa vähintäänkin selviytymiskeinoja tulevan elämän työkalupakkiin.

Ehkä oikea-aikaisuus on lopulta luottamusta.

Muutos on tässä

Omassa elämässä on menossa muutosta ja aikakausien taakse jättämistä.

Moni lukija tietää, että jäin täysin palvelleena päivätyöstäni eläkkeelle 2023 vuoden lopussa. Sain aikaa omalle yritystoiminnalle ja opiskeluille. Kahdeksan kuukauden jälkeen palasin vanhalle työnantajalleni määräsikaisesti hanketyöhön. Työ sisälsi paljon sitä mistä olin jäänyt alun perin eläkkeelle. Oli luonteva siirtyminen ja määräaikaisuus oli hyvä asia. On alku ja loppu. Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Ja myös se työ jota hankkeessa työstettiin, oli tässä kohtaa varsin sopivalla maaperällä. Koronavuosien jälkeen kaivattiin hengähdystä myös työn edelleen kehittämisen näkökulmasta.

On hyvä jatkaa kohti jotakin toisenlaista. Kaikella on aikansa 🙂

Aikaisemmin kirjoitettua

30 työpäivää

Yksi työpäivä

Mitä tuli tehtyä?

Nyt on sinun vuorosi

Tunnistatko elämässäsi aikakausia, määräaikoja tai hetkiä jotka olet kokenut oikea-aikaiseksi? Millainen odottaja olet? Toimitko impulsiivisesti ja rohkeasti tilaisuuksiin tarttujaksi? Mikä on parasta elämässä?

Jaa artikkeli someen:

6 Responses

  1. Kivasti kirjoitit ja kyllähän tässä alkoi miettiä omiakin valintoja ja miksi joitain asioita odotuttaa. En ole kovin rohkea, mutta nykyään astetta avoimempi mitä tulee uusiin mahdollisuuksiin. Aloitin työstämään jotain mikä on mielessä ollut ja katsotaan saanko asiaa vietyä loppuun vai minkä verran aikaa se ottaa. Tästä ei ole vielä enempää sanottavaa, mutta ihan aloituskin tuntuu hyvältä. Ajattelin aina, että nyt ei ole hyvä hetki. Oli tai ei, aloitettu on.

    Paljon iloa ja valoa sinulle määräaikaisuuden loputtua! Taas on aikaa ihan erilailla tehdä omia juttuja ja viettää vaikkapa tätä kevättä.

    1. Kiitos 🙂
      Menestystä suunnitelmiisi kevään ja vuoden varrelle. Uuden aloittaminen tai myös jonkin vanhan uudelleen löytäminen on jo itsessään kiehtovaa. Hienoa että olet aloittanut.

  2. Kiitos koskettavasta kirjoituksesta. Elämässä todella tuntuu olevan vaiheita, jolloin yksi ovi sulkeutuu ja toinen avautuu – usein vasta myöhemmin ymmärtää, miksi juuri silloin. Uuteen alkuun liittyy aina myös ripaus epävarmuutta, mutta samalla siinä on paljon mahdollisuuksia. Toivon sinulle rohkeutta, iloa ja lempeyttä tätä uutta elämänvaihetta kohti. Kaikella on aikansa – ja usein juuri se uusi aika tuo mukanaan jotakin hyvää ja merkityksellistä. 🌿

    1. Kiitos 🙂
      Mikähän siin onkaan että hoksaa niin usein vasta perästä päin mitä lopulta tapahtuu. Ehkä sitä on niin tilanteessa kiinni, että sokaistuu muulle kuin siihen päivän tai hetken selviytymiseen.
      Aikakausien muutos luo uudenlaisia ajatuksia tai sopeutumisen paikkoja. Kiehtovaa sekin.

  3. Tämä tuli juuri oikeaan aikaan. Helppo unohtaa, että kaiken ei kuulu tapahtua heti, eikä ehkä ollenkaan.
    Hyvä muistutus siitä, että välillä tärkeintä on vain olla siinä missä on ja luottaa, että seuraava vaihe tulee ajallaan.

    1. Näin se on. Olen aikaa miettinyt paljon viimeaikoina. Varmaan oman elämäntilanteen muuttuminen on siihen vaikuttanut. Mikä on se mikä rytmittää päiviä tai viikkoja? Luottamus siihen että tilanne kantaa on tärkeää, antaa aikaa sille toisenlaiselle vaiheelle elämässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

On Key

Katso myös

Kuvassa koira joka katsoo kuvaajaa.

Huhtikuun pienet suuret hetket

Huhtikuun pienet suuret hetket ovat tämän vuotisen kuukausisarjan neljäs osa. Kirjoitan muistiin huomatakseni ne pienet hetket, jotka helposti jäävät varjoon, mutta joilla on usein yllättävän

Pakin talon pihapiiri

Kevään pihaseikkailut ovat alkaneet!

Kaipaatko toiminnallisia ja yhteishenkeä vahvistavia pihaleikkejä, harjoituksia tai ryhmätehtäviä eri-ikäisille osallistujille? Kurssikeskus Kinanen palvelee mielellään 🙂 Kauttani on saatavilla sekä valmiita että juuri tarpeisiisi räätälöityjä

Onnistumisen innostava voima

Viikolla mietin paljon onnistumista kokemuksena sekä mitä on onnistumisen innostava voima. Se on jotakin joka laittaa katsomaan asiaa uudelleen tai kehittämään jotakin eteenpäin. Onnistuminen voi

Aikaa on. Kuvassa puun oksa, jossa aukeamaisillaan oleva lehden silmu.

Aikaa on

Moni tietää, että olen uudessa elämäntilanteessa, jossa aikaa on. Sitä aikaa on yhtäkkiä paljon. Ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Päivät eivät täyty valmiiksi, eikä kukaan

Maaliskuun pienet suuret hetket

Maaliskuun pienet suuret hetket ovat tämän vuotisen kuukausisarjan kolmas osa. Sarja alkoi hetkestä, jolloin oli halu pysähtyä ja katsoa elämää lähempää – ei suoritteena, vaan