Yllättäen tuli eteen elokuvailta ja yhdeksi elokuvaksi valikoitui The Old Oak. Olin saanut rivin elokuvalippuja lahjaksi ja tietenkin olin ne unohtunut. Nyt kun ne tulivat esille, päätettiin lähteä katsomaan parikin elokuvaa. The Old Oak päätyi katsottavaksi lähinnä sen alkamisajan vuoksi. En siis tiennyt elokuvasta juuri muuta kuin, että se sai maailman ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 2023.

En osannut odottaa mitä silmien eteen tulee. Ja lähtökin tuli niin nopeasti, että en ehtinyt edes tutkimaan asiaa tarkemmin. Elokuvan tarina vei heti alussa mukaansa ja kerronnan realistisuus kosketti minua ja ilmeisesti myös muuta elokuvayleisöä siinä määrin, että kukaan ei liikahtanutkaan lopputekstien aikana. Yleensä siinä kohtaa porukka rynnii kiireellä ulos.  

Kaivoskaupungin elämää

The Old Oak kertoo englantilaisesta kaivoskaupungista, joka elää entisen loistonsa varjossa. Elokuva ei kerro varsinaista tapahtumapaikkaa, mutta eri tietolähteistä kerrotaan, että se on kuvattu Durhamissa, Koillis-Englannissa. Se on vanhaa hiilikaivosaluetta, josta työpaikat ovat kadonneet. Kaupunki oli menettänyt suurimman työnantajansa, kun Thatcherin hallinto vuonna 1984 sulki kaivoksen.

Elokuvan kaupungin vauraat ajat ovat takanapäin. Joskus niin edistyksellisestä kaupungista on hankittu talot kovaan hintaan. Nyt väestöä on siirtynyt muualle työn perässä. Osa vanhoista työläisistä asuttavat seutua. Katkeruus ja pettymys on vallannut tilaa ajatuksista loiston ja palveluiden vähenemisen vastapainoksi.

Elokuvalle nimen antanut The Old Oak on sen viimeinen rähjäinen pubi, jossa kokoontuu paikallisten kantapeikkojen kööri. Keskustelut ihannoivat entistä aikaa ja etsivät syitä kurjuudelle. Syyt löytyvät aina muualta. Katkeruus nousee pintaan asiasta kuin toisestakin.

Pakolaiset asuttavat aluetta

Kaupungin tyhjillään olevia taloja on osoitettu pakolaisten käyttöön. Elokuvan kertomus keskittyy bussilastilliseen Syyrian pakolaisia, jotka tulevat kaupunkiin. Heitä ei katsota hyvällä. Aika pian erilainen vihapuhe kohdistuu uusiin asukkaisiin, jotka pilaavat asuinalueen viimeisenkin arvokkuuden.

Elokuva keskittyy yhden perheen kuvaukseen tarkemmin. Nuori Yara nousee toiseksi keskushahmoksi. Hän on valokuvaaja ja omalla tavallaan ottaa etäisyyttä kokemuksiinsa ja sodan kauhuihin katsomalla asioita kameransa kautta.

Jo alkumetreillä hän tutustuu The Old Oak Pubin pitäjään TJ:hin. TJ on ollut alueella aikaisemmin aktiivinen yhteisöllisyyden ylläpitäjä ja toimija. Yleinen ilmapiiri on masentanut myös TJ:n elämää. Edelleen TJ sentään jaksaa autella paikallisia vapaaehtoistyöntekijöitä, joiden uusin kohde ovat paikkakunnalle asumaan rahdatut Syyrian sodan pakolaiset. Tavaroiden kuljettamisen ohella TJ tulee tahtomattaankin vedettyä syvemmälle muutaman pakolaisen elämään.

TJ tunnistaa henkilökohtaisen tuskan ja uskoo mahdollisuuteen elää sovussa. Hänellä ei näytä olevan ennakkoluuloja uusia ihmisiä kohtaan. Ystävällisyys ja empaattisuus paistaa läpi.

Kontrasti pubin kantapeikkojen kanssa on koskettavaa nähtävää. Näinkö tosiaan puhumme vieraista ihmisistä, näinkö paljon pelkäämme? Paljon kysymyksiä nousee katsojan mieleen.

Lopulta Yara ja TJ Ballantyne päättävät yrittää selvittää asioita, jotka ongelmia aiheuttavat ja löytää yhteyttä paikallisten ja uusien asukkaiden välille. He päättävät talkoilla kunnostaa pubin kiinni olevia huoneita ja ryhtyvät tarjoamaan ruokaa pakolaisille. Yhdessä ruokaileminen yhdistää ja vahvistaa yhteisöä (Tämänhän tiedän itsekin vrt. W&F!). Moni nälkäinen saa ruokaa ja pieni toivon siemen lähtee elämään.

Viha vs. elämä

Pinnan alla kytevä viha purkautuu lopulta kohtalokkain seurauksin. TJ joutuu miettimään myös elämänikäisten ystäviensä maailman katsomuksen muuttumista. On vaikea ymmärtää mitä ihmisessä viha saa aikaan. The Old Oak pubi menettää ilkivallan vuoksi mahdollisuutensa nousta kaupunkiyhteisön keskukseksi ja erilaisia ihmisiä yhdistäväksi paikaksi.

Tässä kohtaa erityisesti nousee jo omatkin tunteet pintaan ja tekee mieli mennä elokuvan sekaan hieman selvittämään tilannetta. Käänteitä elokuvassa vielä riittää, mutta jätän niiden kuvaamisen sinulle, joka haluat nähdä elokuvan.

Ken Loach on The Old Oak elokuvan ohjaaja

Ken Loach on itselleni tuntematon ohjaaja. Ken Loach on keskittynyt kertomaan työväenluokkaisista ihmisistä, jotka ovat alakynnessä olosuhteittensa tai yhteiskunnallisen järjestelmän edessä. Vaikka hänen kertomansa tarinat saattavat olla karuja ja jopa kylmiä kertomuksia elämästä, niin niissä on mukana lämpöä ja toivoa, joka nousee ihmisten hyvistä teoista. Tarvitaan vain yksi ihminen, joka näkee ja lähtee tekemään muutosta.

Ken Loach on kertonut The Ole Oakin olevan hänen viimeisin elokuvansa. Ohjaajalla on ikää jo 87 vuotta, joten realistisestikin ajateltuna montaa elokuvaa tuskin on enää edessä.

Minulle on noussut tässä kohtaa kiinnostus hänen muita töitään kohtaan.

Ken Loach käyttää elokuvissaan maallikkonäyttelijöitä tai kohtaamiaan ihmisiä. Elokuvat eivät ole olleet varsinaisia kassamagneetteja ja loistaneet menestyneimpien elokuvien listoilla. Tarina ja sen sanoma, koskettavuus, reaalielämään on ollut hänen valttinsa.

Mikä elokuva tai kirja on sinuun jättänyt jäljen

Mitä elokuvia tai kirjoja olet kohdannut, joiden kautta olet tullut vaikutetuksi? Mikä siinä/niissä on ollut se koskettavin asia tai hetki?