Eevert lojui aamupäivän rasittuneena edellisten päivien vaelluksista ja lähti vasta iltapäivällä hieman ulos. Tarkoituksena ja suuntana oli tarkastella ihan vain tätä lähirinnettä ja kulkea kappaleen matkaa tietä pitkin ylöspäin  ja palata sitten takaisin.

Tie nousi jyrkästi ylöspäin ja päivä oli helteinen. Pikkuhiljaa askeleisiin vanhakin mies tottuu ja tasaisesti – joskin hitaasti matka taittui aina vaan ylemmäs.

 

 

Aikansa noustuaan kotimökki muuttui yhä pienemmäksi ja lopulta jäi mutkaisen tien taakse näkymättömiin.

 

 

Avautuvat näkymät huumasivat miehen niin että pikainen paluu takaisin kotilaaksoon hävisi jonnekin ihmetyksen tunteen alle ja matka jatkui aina vain ylemmäksi. Retkieväänä oli Eevertillä 1,5 litran pullollinen jääteetä. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi hellepäivänä kuin juotavaa.

Juotava hupeni melko tiuhaan ja pian jo pullon pohja näkyi uhkaavan selkeästi. Vuorilla kun ollaan niin onneksi on vuoripuroja joiden raikas vesi virvoittaa kulkijan. Viis siitä vaikka tietääkin purojen tulevan alas laidunmaiden läpi.

 

 

Jano oli kova joten hyvin kelpasi sekä pieni suihku että juominen tien vierustan pienestä vesiputouksesta. Kummasti sitä kuivakin mies huomaa elpyvänsä kun saa riittävästi vettä juotua. Siispä tämänkin jälkeen Eevertin jalat kuljettivat häntä yhä ylemmäksi.

 

 

Lopulta laakso oli jäänyt niin kauas ja niin alas että karttaa tutkittuaan mies katsoi parhaimmaksi tehdä retkestään rengasmatkan ja jatkaa vielä hieman eteenpäin ja laskeutua sitten hieman jyrkempää rinnettä takaisin laaksoon.

Juoma oli jo tyystin loppu joten pullo oli täytettävä eläinten ja kulkijoiden juoma-altaasta. Aikaa oli kulunut jo sen verran että hieman jo hiukopalaakin olisi kaivannut. Repusta ei kuitenkaan löytynyt murenaakaan.

 

 

Vesipullon täytettyään mies jatkoi matkaansa.

 

 

Vielä oli noustava melkoinen matka ennenkuin pääsisi alas laaksoon vievälle polulle.

 

 

Tuntui siltä kuin paluu polku ei koskaan tulisi vastaan. Jatkuvasti tie vei eteenpäin ja ylöspäin. Vastapäiseltä rinteeltä Eevert tunnisti tuttuja taloja. Nekin olivat melko korkealla laakoa ajatellen. Kuinkahan kauas olenkaan tullut, miettii Eevert tallustaessaan helteessä yhä vain eteenpäin.

 

 

Lopulta löytyi merkki alas vievästä polusta. Polkua oli vaikea havaita maastosta käsin, mutta onneksi se oli hyvin merkitty. Alaspäin oli hyvin vaikeaa ja hidasta kulkea lähes pystysuoraa rinnettä. Jokainen askel tuli tarkasti katsoa ja varmistaa sauvoilla ettei vain jalka lipsahtaisi jolloin koko mies kierisi lujaa vauhtia alaspäin.

Synkemmän osuuden aikana kuului myös melkoista ryminää yhtäkkiä metsästä. kaksi komeaa gemssiä rymisteli vauhdilla Eevertin ohitse. Oli se vain hirmuista juoksemista näinkin vaikeassa maastossa.

Suoraa alastuloa oli tultu lähemmäs pari tuntia kun viimein häämötti pieni tie metsän reunassa. Sitä kohden!

Alhaalla tiellä Eevert kohtasi Marian. Alkuun mies epäili näkevänsä jo väsymyksen, nälän ja janon ohella jo näkyjä. Pieni hetki viehättävässä seurassa palkitsi kulkijan. Äiti maa antoi pian parastaan ja johdatti Eevertin uskomattomien metsämannsikkapaikkojen kohdalle. Kourakaupalla sai Eevert seurueineen makustella marjoja ja saada voimia loppumatkalle.

 

 

Melkoisesti oli vielä alastulevia askeleita. Viimein päästiin sentään jo kohtaan jossa laakson kirkko komeili ilta-auringossa. Se oli juhlallinen hetki.

 

 

 

Alas tielle olisi suunta. Sinne oli vielä matkaa, mutta toiveikkaana askellus jatkui aina kotitalolle saakka.

 

Eevertille tuli suoraan ja yhtäjaksoisesti ylös meneviä askeleita 11 300 ja alaspäin hieman enemmän. Päivän saldo oli kaikkiaan n.24 000 askelta, joka tuntui enenmmän kuin riittävältä näissä maastoissa. Nousua korkeuskäyrillä siinä reilu 700m Sumpfkopfille.

Hieno päivä ja monenlaista kokemusta kivistävistä lihaksista huolimatta.

Retken opetus: Älä koskaan  – ikinä – usko vuorten höyräyttämän miehen ehdotusta siitä että lähdetään vain pikkuisen katsomaan tätä lähirinnettä. Tai jos uskotkin niin varaa mukaan hieman evästä tai vähintään pari ravitsevaa patukkaa.