Jyrkkä retki

Posted on Comments (3)

Eevert  heräsi varhain, niin kuin vanhoilla ihmisillä on tapana. Hiljaa, muita herättämättä hän keitti kahvit ja asettui talon parvekkeelle istuskelemaan ja seuraamaan heräävää kylää. Mutkittelevaa kylätietä pitkin kulki kaikkea tarpeellista. Heinäpaaleja ison traktorin perässä talon lukuisille lehmille jotka jo kutsuvasti mörähtelivät laitumellaan.

Miten kahvi maistuikaan niin hyvältä tällä korkealla alppirinteellä.

Kabiini
Kabiini

Päivän reissu suuntautui ylös vuorelle isolla kabiinihissillä , Miehen aikomuksena on kävellä vuorelta alas pientä polkua pitkin. Ennen laskeutumista ihailtiin kuitenkin maisemia. Siinä hommassa olisi hyvinkin saanut päivän kulumaan. Näkyvyyttä oli silmän kantamattomiin. Oli jälleen olo kuin olisi ollut maailman katolla katselemassa. Ylhäällä vuorilla ihminen asettuu omaan mittasuhteeseensa.

Laakso
Siintäviä vuoria ja vehreää laaksoa

 

Vuoret ovat hiljaisia. Se jos mikä hellii korvia.

Opaste
Opaste

Polku alas vuorelta osoittautui miehelle haasteelliseksi. Jyrkkää laskeutumista ja kapeaa kivistä polkua tuntui riittävän loputtomiin. Täällä ei matkaa mitata tutusti kilometreinä vaan aikana, joka siihen kuluu tavalliselta kävelijältä. Kokopäivä retki oli suunnitelmissa, joten hissuksiin mies laskeutui alemmas kohti reitin puoliväliä jossa oli lounaan paikka.

Polku
Pieni polku vuoren poikki vie...

Lounashytti olikin varsinainen kokemus. Ison maitotilan lehmät olivat vastassa ja järkähtämättömästi seisoivat tiellä. Moni kiersi suosiolla lehmälauman ylärinteen kautta. Ei sitä vieras arvaa villilehmiä hätistellä. Lehmiä oli reitillä satakunta, eli kovin pienestä laumasta ei ollut kysymys. Löytyipä tällä kertaa ihan paimenkin rinteiltä ohjaamassa lehmiä pois vaelluspoluilta.

Lehmät vahdissa
Lehmälauma vahdissa

Itse lounaspaikka oli viehättävä kaikkine pienine yksityiskohtineen. Täällä osataan laittaa esteettisesti kaunista vaikka vanhasta lahonneesta puunkantotelineestä. Paikan ruokakin osoittautui erinomaiseksi. Perinteinen snitzel tuli tilatiksi jonka seurana paikallista perunaherkkua. Jälkiruuaksi aikamoinen pannukakku omenahillolla. Voi sitä onnea ja tyytyväisyyttä mikä miehen valtasi. Lounastauko venyi hyvin pitkäksi, niin kauniista maisemista ei tullut heti mieleen laskeutua metsän siimekseen. Puuraja kun oli jo saavutettu.

Raittiusmiehenä tunnettu Eevert nautti lounaspaikassa myös ansaitun oluensa. Sen verran hiki ja rasitus oli koetellut, että kylmä paikallinen olut tuntui maistuvan erinomaiselta.

Olusilla
Olusilla

Matka jatkui alas kylään jyrkkää rinnettä. Pientä siksakkia menevä havupeitteinen ja kuusenkäpyinen polku oli liukas ja arvaamaton. Ei jälkeäkään ensimmäisen osuuden selkeästä ja kohtalaisen hyvin kuljettavasta polusta. Pari pyllähdystä Eevertkin teki huolimattomien askeltensa vuoksi. Yläaseman varoituskyltit palautuivat mieleen. Tarkkana sai astella. Eivät olleet tunhaan varoitelleet.

Varoitus
Varoitus

Kunnialla Eevert pääsi alas, vaikka ajoittain tuntuikin siltä että rinne ei lopu ikinä.

Koettelemuksen jälkeen oli ruumis rasitettu.

 

Jyrkkä maa
Jyrkkä maa

Kotimökissä, kuuman kylvyn jälkeen rentoutunut mies oli pian valmis levolle. Unissaan hän uneksi jo seuraavan päivän seikkailuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *