Eevertin into patikoimiseen saattoi miehen valitsemaan itselleen haastetta vähintäänkin riittävästi vähäksi aikaa. Unelmissa ja suunnitelmissa oli tänäkin vuonna yöpyä vuorilla. Kotilaakson tuntumassa oli sopiva Innsbrucker Hütte kiivettäväksi. Matkaa laaksosta olisi kilometrin verran ylöspäin. Vuoren rinteellä se on paljon ja matkakin moninkertainen, sillä suoraviivaisesti sinne ei paljasjalkainen itävaltalainenkaan kapua. Polut ovat tiuhaa siksakkia alhaalta ylös.

 

 

Tuostahan se suurinpiirtein menee… oikeasta alakulmasta vasempaan yläkulmaan ja melko paljon vielä ohikin. Ei kun mäkeen! Heti alusta alkaen vuori näytti voimansa. Tottumattomampi tasaisemman maan kulkija puhisi ja puuskutti heti alkumetreistä lähtien. Polku nousi alkuun metsän suojissa ja muistutti ehkä tutusti kotimetsien polkuja. Pian kasvillisuus väheni ja näkymät aukenivat.

 

 

Retkellä aina parasta ovat evästauot. Niin nytkin sillä nousu kesti pitkään ja pelkällä aamupalalla sitä ei millään jaksanut nousta. Onneksi Eevert oli varannut mukaansa kunnon evästä. Kuivalihaa kaukaa lapinmaasta hovihankkijan taidolla laatimaa maukasta poroa. Kyllä maistuikin hyvältä taukokivellä. Taukopaikalta oli vielä melkoinen huikoinen määränpäähän. Maisemia ihastellessa oli hyvä pitää pieniä sykettä tasaavia taukoja.

 

 

Eevert joutui taas kerran huomaamaan kuinka pieni ihmislapsi onkaan tässä maailmassa. Oman paikkansa ymmärtämisessä on jotakin pelottavaa mutta samalla niin turvallista. Jokaisella ja kaikella on paikkansa maailmassa – omankokoisensa ja omanlaisensa ja kaikkea sopivasti.

 

 

Mitä ylemmäs polku nousi sen reunempana se eteni. Siellä saattaisi jo heikompipäisiä hirvittää. Ja ihan joka kohdassa ei Eevertkään katsellut vuorta ylöspäin nenä vuoren puolella. Tarkkana sai askeleitaan katsella sillä maasto oli kuvan ulkopuolellekin juuri samanlaista silmän kantamattomiin.

 

 

Reilun neljän tunnin ylöspäin kapuamisen jälkeen määränpääkin tuli esille. Vielä sinne oli matkaa! Kolmikerroksinen iso rakennus keskellä ei mitään! Kuka ihme on keksinyt sellaisen rakentaa laaksojen yhtymäkohtaan? Polut ovat ikiaikaisia kulkureittejä. Paikalle ei tule tietä joten tänne pääsee vain kävelemällä sen kilometrin taivasta kohti, mikäli mielii paikalle. Rakennustarvikkeetkin on siis tuotu aivan jotenkin muuten kuin vaikka kuorma-autoilla.

 

 

Nukkumaan pääsi ihan autiotupameiningillä, paitsi että siskonpetipaikka maksoi 9euroa/henkilö. Nousun aikana oli mekoinen hiki virrannut ja mieluusti mies hakeutui pesulle. Huttellä oli tietenkin kaikki mukavuudet kulkijoille. Keittiö joka laittoi ruokaa, vessat ja suihkut sekä jotakin juomapuoltakin oli valikoimissa riittävästi myös vaativamman kulkijan tarpeisiin.

Suihkuun mies mieli ensimmäisenä. Suiku toimi euron kolikolla ja sillä sai 30 sekunttia lämmintä vettä. Ovat täälläpäin tehokkaita pesijöitä. Puoli minuuttia riitti Eevertille hyvin.

Nousun jälkeen olikin jo kova nälkä. Heti kun keittiö avasi ovensa oli Eevertkin tilaamassa talon keittoa.

 

 

Ei aavistustakaan mitä siinä oli, paitsi ohraryynejä. Hyvää se jokatapauksessa oli ja katosi sukkelaan nälkäisen miehen vatsalaukkua lämmittämään. Keiton jälkeen oli vielä tarjolla perinteinen snitzel perunoineen.

 

 

Talo oli täynnä kulkijoita. Patikoijia ja maastopyöräilijöitä. Yllättävän korkealle niilläkin pääsee. Eevertin petikavereina olikin pari reipasta nuortamiestä jotka olivat pyöräilemässä vuorilla.

Talo hiljeni nopeasti ruokailun jälkeen ja ennen ilta-yhdeksää oli jo suurin osa unten mailla. Jokunen myöhäinen vaeltaja vielä saapui. Vuorilla tulee pimeä nopeasti, joten on hyvä varata aina riittävästi aikaa taipaleeseensa.

 

Aamu aukesi usvaisena tai paremminkin pilvisenä. Aamiaisen (leipää, voinappi ja juustokuutio sekä marmelaadia) jälkeen oli Eevertkin valmiina laskuun vuorelta.

 

 

Kämppäkaveripojat olivat jo lähteneet aikaisemmin laskeutumaan samaa polkua mitä Eevertkin oli suunnitellut. Pian matkaanlähdön jälkeen aurinkokin näyttäytyi ja muutti päivän kirkkaaksi. Vuorilla säätilat vaihtuvat nopeasti. Ensimmäiset vuorelle nousijatkin näyttävät olevan jo tulossa vaikka kello on ehkä hieman yli 8 aamulla.

 

 

Sieltä tulivatkin yökaverit pyörät olalla takaisin. Olivat todenneet reitin liian vaikeaksi pyörälle ja palasivat alkuun ja lähtivät toista Eevertin nousemaa polkua pitkin laskeutumaan. Toivottavasti pääsivät turvallisesti alas asti.

 

 

Paluureitti olikin hyvin tiukkaa siksakkia jyrkkää rinnettä suurinpiirtein kohtisuoraa alas. Maisemia riitti vielä katseltavaksi.

 

 

Hyville taukopaikoille on laitettu kulkijoille penkkejä misssä istahtaa. Hyvä onkin välillä lepuutella jalkoja, sillä laskeutuminen käy ruumiin päälle. Nouseminen on enempi hengen rasitusta sykkeen ja puuskutuksen perusteella määriteltynä. Neljän ja puolen tunnin nousussa Eevertin keskisyke oli 129 ja palatessa 109.