Talokatsaus

Posted on Comments (11)

Joku artikkeli sitten kävijät miettivät minkä kokoisessa talossa Eevert elää. Päätin sitten tehdä talokatsauksen ja tietojen päivittämisen. Yläpalkin napin takana ”Tietoja talosta” on alkuvaiheita ja jotakin näkymääkin. Ajan kuluessa myös asiat talossa muuttuvat, joten ehkä sen päivittämisen aika onkin. Tänään on ollut pimeä ja sateinen päivä, joten valaistus ei ihan parhaimmillaan ole pienten asioiden kuvailemiseen ilman studiota. Ja nyt en sitten studiota pystyttänyt, vaan napsin kuvia pienemmällä kalustolla vain yleisesti. Taidekuvia sitten myöhemmin 😀

 

Koko talo

 

Yleiskuva koko talosta. Alakerrassa sauna, eteinen ja Eevertin makuukamari. Näissä on pää osin itse rakennettua kalustusta. Tavoitteena on saada tietenkin koko talo omin käsin sisustetuksi. Vielä on matkaa. Aika ja innostus on hakenut itseään.  Ja on tullut tehdyksi ehkä vain tarinan vaatimia asioita.

Keskikerroksessa on kylpyhuone ja keittiö.

Kolmas kerros on Eevertin sali eli olohuone. Kaikissa vanhoissa taloissahan oli sali. Sitä ei ihan arkikäytössä käytetty, mutta Eevert viihtyy hyvin takan ääressä.

Ullakkokerroksessa on rengin kammari ja salainen – japanilainen kammio. Kummajainen talossa, eikä siitä moni taida tietääkään.

 

Kurkataanpa tarkemmin:

Rengin kammari

 

Eevertin talon esikuvatalossa (joka ei lainkaan ole olemassa olevan talon kaltainen) oli ullkolla talon rengin pikkuinen huone. Huoneessa tuoksui vanhalle miehelle ja työn tekemiselle. Sarkavaatteisiin jäi aina tuoksua niin navetasta kuin metsätöistäkin. Huone on vielä kesken. Pieni vesipiste on puolitekoinen ja sisustuksesta puuttuvat kaikki pikkutavarat joita olen esikuvahuoneessa muistiini taltioinut.

 

Japanilainen kammio

 

Ullakolla rengin huoneen naapurissa on japanilainen kammio. Se syntyi aikoinaan ilahduttamaan vieraita jotka tulivat sushi-illalliselle. Vähitellen rakentelin tilaa lisää. Valokuvakehyksiin löytyi omia kuvia Japanin matkalta ja muistoja monesta muusta aiheeseen liittyvästä asiasta. Tämä siirtynee joskus vaikka omaan boxiinsa, mutta toistaiseksi Eevert saa pitää salaisuuksien kammionsa ja kuka ties kutsuu sinne illanviettoon ystäviään.

Paperilampun täysikokoinen versio valaisee omaa olohuonettani.

 

Olohuone

 

Eevertin olohuone on vielä omista tuotoksista aivan kesken. Omaa ovat Marian ohjeilla tehdyt pormestarintuolit, takka ja isompi pöytä. Siippa maalasi oljyväritaulun takaseinälle. Sekalaista pientä käsin tehtyä on siellä täällä, mutta huonekaluissa on tehdasvalmisteisia vielä paljon. Ehkä kaikki ei vaihdukkaan. Sain viime joluna Siipalta lahjaksi kaappikellon joka käy oikeasti. Se jää paikoilleen vaikka muuta vaihtuisikin. Katon kattolamppukammotus on ensimmäinen valaisimeni. Kuuppa ei päästä valoa läpi ja sen kanssa on saanut monet naurut pitää. Sen verran miehinen se on että on saanut olla toistaiseksi paikoillaan. Voi olla että pysyykin, sillä olen sen oikein kunnolla liimannut kattoon 😀

 

Kylpyhuone

 

Eevertin kylpyhuone on hieman sievistelevä, ainakin toistaiseksi. Kylpyhuoneen kalusto minulla on ollut olemassa jo ennen taloa. Laatoitus lattiassa on omatekoinen jokaista laattaa myöten. Ne on yksitellen ”valettu” ja maalaus on niin omintakeinen että sitä ei voi mitenkään toistaa mihinkään uuteen kohteeseen. Mitä kauemmin olen laatoitusta katsellut, sitä enemmän se viehättää. Lattiaa on yritetty myös saumata paremmin, mutta saumausaineet tuppaavat upoamaan rakosiin ja näkymättömiin.

Pulsaattoripesukone on omaa tuotantoa samoin kuin lääkekaappikin. Suihku on vanha korvanappi ja imupilli, suihkuverho biojätepussia.

 

Lääkekaappi

 

Lääkekaappia suunnittelin alunperin eteiseen. Siitä väritys. Koko oli vain minusta aivan liian suuri kapeaan tilaan, joten se päätyi kylpyhuoneeseen. Hiilitabletit ja muut lääkkeet näyttävät olevan hyvin paikoillaan.

 

Keittiö

 

Keittiö on valtaosin omaa rakennusta. Hella taitaa olla myös niitä ensimmäisiä töitä. Alkuun kauhistelin sitäkin ja ajattelin tehdä uuden, vaan siihen se on jäänyt ja hyvin palvellut. Kaapit ja tiskipöytä ovat aivan omaa ”yritys ja erehdys” -mallistoani.

 

Sauna

 

Sauna on ”valmistunut” ensimmäisenä. Niin varmaan moneen suomalaiseen taloon tai pihapiiriin. Eevertin sauna on puulämmitteinen ja vesikin lämmitetään muuripadassa. Sauna on hämärä ja Eevert siellä usein peseytyy kynttilän valossa. Siitä johtuen sauna on myös äärimmäisen hankala kuvattava.

Rallit on rakennettu erään käymäni kurssin kahvitikuista joita keräilin talteen kurssitovereiltani. Samoja tikkuja on käytetty myös lauteiden rakentamiseen. Pieni mittavirhe on lauteissa suhteessa kiukaaseen, mutta tässä maailmassa se ei haitanne.

 

Eteinen

 

Talosta siirtelin väliseiniä ja poistin kaikki portaat. Siirretystä väliseinästä sain sopivasti erotetuksi eteisen ulko-oven kohdalle. Eteinen on omaa tuotantoa ja suunnittelua. Värityksestä tuli hempeähkö vanhalle miehelle, mutta ajatuksissahan tämä on Eevertin vanha perintötalo. Sillä on siis ollut monta monituista haltijaa ennen yksinäisen miehen talouttakin.

 

Makuukamari

 

Eteisestä on sujuva kulku makuukamariin. Alkujaan Eevertin makuusija oli ullkolla, nykyisen rengin huoneen paikalla. Vanha mies päätti kuitenkin siirtyä lähemmäksi maata ja muutti sänkynsä vaivihkaa alakerran keltaiseen huoneeseen. Siellä sitä on ollut hyvä uneksia mukavia unia ja suunnitella aina seuraavaa seikkailua tai heittäytyä muistojen vietäväksi. ’

 

Talossa on iso joukko saatuja tai toisilta nukketaloharrastajilta ostettuja pikkutarvikkeita, elintarvikkeita tai muuta sisustukseen kuuluvaa. Ne saa sieltä jokainen tunnistaa itse.

 

Talo tuli kuvattua ilman siistimistä tai tilojen päivittämistä.

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *