Tunnustuksia

Posted on Comments (2)

Blogeissa on liikkeellä tunntustuksia. Tunnustus voi joskus olla myös paljastus. Tämän tunnustuksen sain kahdestakin ( Anjalta ja Saaralta )  osoitteesta lähes samoihin aikoihin. Lämmin kiitos molemmille huomijoille! Tunnustuksen ja kiitoksen paikkoja ei koskaan ole liikaa. Monissa blogeissa myös itse vierailen ihastelemassa ja tutkailemassa, vaikka aina en ehdi kommentoimaan. Blogit kaikkinensa tällä rintamalla kertovat tekijöidensä lahjakkuudesta ja idearikkaudesta. Ne ovat ehtymätön innoituksen lähde. Niin Anjan, Saaran kuin kaikkien muidenkin blogit joissa säännöllisesti vierailen.

Saamaani huomionosoitukseen liittyy tehtävä: Tunnusta tai paljasta itsestäsi seitsemän satunnaista asiaa ja jaa se myös eteenpäin seitsemälle uudelle kohteelle.

Ensin se blanketti:

Tunnustus

 

Tällä kertaa Eevert vastaa haasteeseen itse ja kertoo itsestään seitsemän satunnaista asiaa, jota ehkä ei vielä ole julkisessa tiedossa.

1. Olen reissuillani onnistunut  murtamaan sormeni, reiteni sekä käsivarteni ja nenänikin on kärsinyt siihen malliin, että restaurointiin on aika varattu tulevan kesän jälkeen. Sormen murtamisen jälkeen minut ohjattiin välittömästi ensiapuun, jonka seurauksena peukaloni on keskellä kämmentä väärinpäin. Mahtaako matkailevat nuket saada korvauksia hoitovirheistä? Muut hoidot ovat olleet kohdallaan.

2. Levoton sieluni kaihoaa vielä vanhoilla päivillänikin uusiin kokemuksiin. Tämän kesän reissuja on luvassa ainakin Venäjälle ja Keski-Eurooppaan.

3. Olen tehnyt eräänlaisen ennätyksen nukkemaailmassa elävältä haudattuna ”lasilaatikkoon”. Emäntäni on unohtanut minut matka-askiin edellisen Rovaniemen ja Kittilän reissun jäljiltä ja säilönyt asuinrakennukseni alla olevaan hyllytilaan. Ja sieltä askin uumenista vastailen nytkin etäyhteyttä apuna käyttäen. Voiko asiasta valittaa nukketuomioistuimeen?

4. Kappelinrakennus urakka on vienyt kaiken ajan ja oma talo on nyt monesta kohdin kohennusta vailla. Kesän aikana tavoittena on perhehtyä hieman salin kalusteisiin. Josko saisi viimein oman maun mukaiset lepotuolit isoäidin hienoista hienonpien tassujalka tuolien sijaan. Miehekkäämpi ja yksinkertaisempi on vanhan miehen maku. Miksihän sitä on tarjolla kalustekartanoissa enempi neitojen ja vanhojen eleganttien rouvien unelma tarvikkeita?

5. Talossani ja lähimmässä ympäristössäni on vain nukkemiehiä. Arkeani jaan koiran, kissojen, kanien, rengin ja suntion kanssa. Suntio on hiljalleen asettunut Kappelin myötä tontille eikä näytä sieltä omaehtoisesti väistyvän. Naisista täällä vain puhutaan tai haaveillaan – ja silloinkin taitaa olla enempi kysymys äideistä ja isoäideistä. Vanhoja poikia viiksekkäitä… vai miten se laulu meni…

6. Harmaat hiukseni ovat syntyneet vanhan nahka-sormikkaan fylleistä. Alkuun minulla oli kunnon 70-luvun takatukka, mutta jouduin niistä yllättäen luopumaan asettuessani asumaan Taavitsaisen sukutaloon ja siitä pitäen hiuksiani on pidetty lyhyinä. Ainoastaan pieni ”tule luokseni” otsakiehkura on saanut jäädä. Onneksi edes se. Sanovat minun muistuttavan Gregory Peckiä. Onneksi olen vaatimaton sielu. Isosetäni on myös joskus sekoitettu Gregoryyn 1980-luvulla Helsingin keskustassa.

Yhdennäköisyytemme ei ole harkittua, ehkä vain massageeniperimän synnyttämää muovailuvaiheessa muodostunutta epiteeliä.

 

Isosetä Jori nuorikkonsa kanssa

 

7. Minulle luvattiin, että saan tavata merkittäviä julkisuuden ihmisiä elämäni aikana. Niin olen tehnytkin. Olen tavannut ainakin piispan, Taika-Petterin ja Pentti Tapion ja päässyt heidän kanssaan yhteiskuvaan. Kuvat löytyvät matkakuva-albumistani. Kuvista löytyy myös joukko ystäviäni, jotka ovat jakaneet elämää kanssani.

 

Tunnustus on jo saavuttanut monet seuraamani blogit. Joten laitan yleisempänä haasteena kaikille eteenpäin. Haasteen voi ottaa vastaan vaikka uudemmankin kerran Eevertin näkökulmasta.

Paljastuksiin ja tunnustuksiin Eevert siis haastaa edelleen blogissasi asuvan nukkehenkilön!

Poimi kuva mukaasi, jos sinulla sitä ei ole ja liitä se blogiisi. Nukkekodissasi tms. asuva päähenkilö saa kertoa omat tunnustuksensa ja haastaa tietenkin ”sääntöjen” mukaisesti myös eteenpäin.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *