Vieraita tulossa?

Posted on Comments (1)

Eevert on häärännyt keittiössä aamusta alkaen. Ilmassa on monenlaisia tuoksuja ja aromeja. Kypsyvän riisin on tunnistanut jo aamusella. Lisäksi huoneeseen sekoittuu etikan, kalojen ja äyriäisten sekä jokin muu merellinen vivahde.

Japanilainen kattaus
Japanilainen kattaus

.

Eevert on valmistanut susheja. Sushit ovat vanha ja varmaankin maailmalla tunnetuin japanilainen ruokalaji.

Sushin kerrotaan syntyneen vahingossa. Sen alkuperäinen syntykaupunki on Tokio. Historia kertoo, että 500-luvulla oli tapana säilöä raakaa kalaa laittamalla se painavan kiven alle etikalla maustetun riisin kanssa. Kalan annettiin olla painon alla parikin viikkoa. Kivi otettiin pois ja tilalle laitettiin kevyt kansi, jonka alla kala sai kypsyä muutamasta kuukaudesta jopa vuoteen. Myöhemmin maustetun riisin ja kalan makujen havaittiin sopivan hyvin yhteen. Riisi ei siis alun perin ollut osa ateriaa.

Sushi sai nykyisen muotonsa vasta 1700-luvulla, kun eräs Yohei-niminen kokki tarjoili ravintolassaan sashimia eli raakaa kalaa riisin päällä. Hän nimesi luomuksensa ”nigiriksi”. Nigiri-sushi on nykyäänkin suosituin kaikista sushilaaduista.

Eevertin sushit
Eevertin sushit

.

Eevert rakastaa japanilaista ruokaa ja valmistaa sitä myös itse. Tosin parhailta maistuvat ne ateriat joista on saanut nauttia pitkillä matkoillaan  paikallisissa paikoissa.

Japanin sushit
Eevertin nauttimat marketin sushit Tokiossa

.

Eevert on huomannut myös sellaisen hassun seikan että parhaatkaan suomalaiset sushi-ravintolat harvoin yltävät samaan makumaailmaan kuin esimerkiksi nämä – paikallisesta kaupan eineshyllystä poimitut herkut. Samasta hyllystä kuin vaikka kotimaisemmin löytyisi maksalaatikko. Liekö ero valmistuksessa vaiko raakaineissa. Suomeen moni tuote tuodaan ja käsitellään matkaa vasten. Japanissa ne toki ovat tuoreempia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *