Kurssikeskus Kinanen

Elämä tapahtuu juuri nyt. Kuvassa epätarkka yötaivas ja täysikuu.

Elämä tapahtuu juuri nyt

Elämä tapahtuu juuri nyt. Ei eilisessä, jota emme voi enää muuttaa, eikä huomisessa, jota emme vielä tunne. Tämä hetki on kaikki, mitä meillä on – ja siksi siitä kannattaa tehdä paras mahdollinen. Tämän viikon kirjoitus kutsuu pysähtymään, hengittämään ja löytämään arjen keskeltä hyvinvoinnin, joka syntyy läsnäolosta ja lempeydestä itseä kohtaan.

Tässä hetkessä on kaikki

Aina ei tarvitse suunnitella pitkälle tai yrittää hallita kaikkea. Joskus riittää, että pysähtyy tähän hetkeen ja huomaa: minulla on tämä päivä. Ei eilistä, jota voisi enää muuttaa, eikä huomista, jota vielä tietäisin. Vain tämä hetki, jossa hengitän, elän ja olen. Joskus mietin miten voi olla niin vaikeaa pysähtyä juuri tähän hetkeen. Saa tehdä välillä tosissaan töitä, että ymmärtää mitä kehossa tai pään sisällä tapahtuu.

Liukuhihnaelämää

Usein arki kulkee eteenpäin kuin liukuhihna. Ajatukset ovat jo seuraavassa tehtävässä, seuraavassa tapaamisessa tai tulevassa viikonlopussa. Yksi loistava esimerkki, nyt aivan tuoreeltaan, omasta elämästäni 😀

Minulla on viiden päivän loma. Ja mitä teen ensimmäisenä päivänä??? Huolehdin kesken jääneistä asioista ja hätäilen loman jälkeisestä ToDo-listasta. Eihän tämän nyt näin kuulu mennä. Syystäkin siis on hyvä vähän pohtia tätä teemaa!

Kun pysähdytään, huomataan, että on oltu hetki poissa omasta elämä – vaikka kaikki se, mitä on kaivannut ja odottanut, on ollut tässä koko ajan. Läsnäolon harjoittaminen ei ole vain mielen rauhoittamista, vaan keino palauttaa yhteys itseensä ja siihen, mikä on tärkeää.

Hyvinvointi ei synny suurista tavoitteista, vaan pienistä, toistuvista valinnoista tässä hetkessä. Kun lakkaa kiirehtimästä kohti seuraavaa, mieli alkaa levätä. Silloin on helpompi kysyä itseltään: mitä tarvitsen juuri tänään voidakseni hyvin? Ehkä vastaus on lepo, ehkä ulkoilu, ehkä vain hiljainen hetki ilman vaatimuksia. Kun antaa itselleen luvan kuunnella ja vastata siihen, mitä keho ja mieli oikeasti pyytävät, syntyy aitoa huolenpitoa itseä kohtaan.

Elämä tapahtuu nyt. Kuvassa kello joka käy omia aikojaan.

Tehdään tästä paras mahdollinen päivä – mitä se tarkoittaa?

Se ei tarkoita täydellisyyttä. Se voi olla rauhallinen arkiaamu, kuppi kahvia ilman kiirettä, tai hetki, jolloin antaa itselleen luvan olla keskeneräinen. Usein juuri ne tavalliset, jopa huomaamattomat hetket muodostavat hyvinvoinnin perustan. Kun hellitämme täydellisyyden tarpeesta, löydämme tilalle jotain tärkeämpää – tyyneyttä ja myötätuntoa itseä kohtaan.

Asiat ja tekemiset eivät taida loppua koskaan kesken. Joten on aika kuluttavaa ajatella, että pitäisi olla täydellistä ja kokonaista voidakseen hellittää hetkeksi. Ei tarvitse puhua välttämättä työstä ja sen tekemisestä. Monesti saa itsensäkin kiinni siitä, että suorittaa elämää.

Yksi muisto tältä saralta. Täydellisen joulun metsästys. Joo, kyllä, halusin lapsilleni ja läheisilleni jotakin todella hyvää ja täydellistä. Lähes Fannya ja Alexsanderia. Ja niin myös tein ja sitä saatiin ja huokailtiin. Todellisuudessa olin jouluaattoon mennessä jo niin uupunut, että nukuin sen joulun läpi. Olipa todellinen kolaus täydellisyyden tavoittelemiseeni ;D No kaikki naapurit ja tutut saivat joulupuuronsa ja kodin joka nurkka iloitsi joulun tunnelmissa. Kaapitkin puhtaina ja järjestettynä, vaikka ei se joulu taida oikeasti kaapissa olla.

Oman hyvinvoinnin aakkoset

Armollisuus on yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä taidoista. Se vapauttaa meitä vertailemasta, kiirehtimästä ja vaatimasta liikaa. Kun hyväksymme sen, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, avaamme oven joustavuudelle ja toipumiselle. Hyvinvointi ei ole pysyvä tila, vaan se muovautuu päivittäin – ja jokaisena päivänä voimme tehdä siitä vähän paremman.

Elämä tapahtuu juuri nyt. Ja juuri nyt on aika tehdä hyvä teko oman hyvinvointini tueksi – ei siksi, että pitäisi, vaan siksi, että olen sen arvoinen. Hyvä teko voi olla pieni: pysähtyminen hetkeksi, lempeä sana itselle tai rauhallinen hengitys, joka palauttaa tähän hetkeen. Jokainen näistä teoista on kuin hiljainen lupaus – minä pidän huolta itsestäni, tänäänkin.

Hyvinvointi vahvistuu myös yhteydestä. Pienikin sana, hymy tai myötätuntoinen ele voi tehdä tästä päivästä jonkun toisenkin parhaan mahdollisen päivän. Ihminen tarvitsee toista ihmistä – ei suurta neuvoa tai ratkaisua, vaan tunnetta siitä, että joku näkee ja kuulee. Vierellä oleminen vaikeana päivänä ja myötätuntoinen ajatus tai vaan oleminen läsnä on sitä tärkeää mitä voimme toinen toisellemme olla. Elämä tapahtuu nyt, tässä hetkessä. Hyvinvointi ei ole yksin saavutettu tila, vaan jotain, mikä kasvaa yhteyden ja lempeyden kautta.

Päiväkirjamerkintöjä

Kun illalla pysähdymme hetkeksi ja ajattelemme mennyttä päivää, voi olla hyvä kysyä: mikä tässä päivässä oli hyvää? Mikä toi minulle rauhaa tai iloa, vaikka hetken vain? Kun huomaamme ne pienet asiat, joita helposti pidämme itsestäänselvinä, vahvistamme kiitollisuutta – ja kiitollisuus, kuten tutkimuksetkin osoittavat, on yksi vahvimmista mielen hyvinvoinnin tukipilareista.

Päiväkirjan kirjoittaminen tai vaikka vaan asioiden muistaminen omassa ajattelussa kokoaa päivän yhteen. Siinä hetkessä voi huolenaiheet siirtää pois häiritsemästä yön lepoa. Hyvät asiat palautuessa mieleen, kehokin rauhoittuu ja suo meille palautumisen ja levon.

Joten tänään, juuri nyt – tehdään tästä päivästä se paras mahdollinen. Ei siksi, että sen pitäisi olla täydellinen, vaan siksi, että se on meidän elämämme ainoa todellinen hetki juuri nyt.

Elämä tapahtuu juuri nyt. Kuvassa yöllinen epätarkka taivas ja täysikuu.

Muualla kirjoitettua

Susanna Jussila 4 voimauttavaa tapaa kirjoittaa päiväkirjaa

Aikaisemmin kirjoitettua

Tämä hetki

Asenne vaikuttaa

Viisi vinkkiä parempaan itsensä hyväksymiseen

Toivo on elämän perusvoima

Nyt on sinun vuorosi

Mikä on sinun oma hyvinvointitekosi tänään? Pidätkö päiväkirjaa? Mitä se on sinulle merkinnyt? Oletko enemmän sitku-, mutku- vai nytku-ihminen?

Jaa artikkeli someen:

6 Responses

  1. Hyvinvointitekoni on yleisesti pienet terveelliset arkijutut: liikun paljon, syön ja nukun hyvin, näen ystäviä… Blogi toimii oikeastaan jonkinlaisena päiväkirjanani. Ja sen (ja muutenkin toki) kautta tunnistan olevani ehdottomasti nytku- ja sitku-ihminen. Elän hetkessä, mutta rakastan suunnittella kaikenlaista eteenpäin.

    1. Ihana 🙂 Tavoitteita pitää aina olla, jotakin jota kohti mennä tai kiinnittää ajatukset tietoisesti tai tiedostamatta. Elämä kuljettaa niitä kohti joskus huomaamatta. Tämän päivän valinnat vaikuttavat huomisen hyvinvointiin. Niinhän se menee.

  2. Tämäpä oli hyvä muistutus! Huomaan nimittäin näin vuoden lähestyessä loppua, että kaikenlaista pitää tehdä ja ehtiä. Tuntuu, että höyry vaan nousee päästä, kun ”kone” yrittää pyörittää kaikkia ajatuksia järjestykseen. Osin itse olen kiireeni tehnyt, että peiliin saa katsoa. Yritän ottaa itselleni rauhoittumisen hetkiä päivän jutuista, ei onnistu ihan joka päivä, ja olen myös alkanut tarkistaa verenpainettakin taas. Pelotti, että se on noussut. Sen saralta onneksi kaikki hyvin, muuten vain pitäisi elää tätä hetkeä. Ja lopettaa suorittaminen. Vähemmälläkin varmaan pärjäisi.

    1. Aika huomaamatta ihminen saa kehitettyä itsensä tilaan jossa kokee että on kamalasti tekemistä ja ihan hirveen vähän aikaa. Syntyy hätä ja huoli, vaikka ehkä sitä ei olisikaan oikeasti olemassa. Päivä ja hetki, yksi asia kerrallaan on riittävää kuitenkin.
      Meilläkin on verenpainetta mittailtu kun tuli uusi mittari taloon, josta saa kivaa dataa. Kirjoittelen joku päivä pienen jutun myös siitä aiheesta ja omasta kokemuksesta joihinkin outoihin vaivoihin. Oman itsen seuraaminen on kiinnostavaa, kunhan ei mene ihan överiksi 🙂

  3. Olen aika toivoton, sitku- ja mutku- ihminen. Tosin, se auttaa ammatissani 😂. En elää hetkessä kuin hetkittäin. Mutta kun alani (sekä taloustiede että opettajuus) käskevät katsoa aina eteenpäin ja reflektoida samaan syssyyn, niin nykyhetki usein unohtuu. Pitää olla hyvä kääntämään ja vääntämään asioista ja suunnittelemaan tulevaisuuteen määränpäätä silmällä pitäen. Joten hetkessä elämisen jalo taito on minulla hieman hukassa 🙂.

    1. Ajattelen, että kaikkia ulottuvuuksia tarvitaan. Pitää tietää mistä on tulossa ja olla jokin käsitys siitä minne on menossa tai mitä tavoittelee. Nykyhetki jää näiden väliin. Parhaimmillaan se on jonkinlaisen itselle sopivan balanssin löytäminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

On Key

Katso myös

Kuvassa koira joka katsoo kuvaajaa.

Huhtikuun pienet suuret hetket

Huhtikuun pienet suuret hetket ovat tämän vuotisen kuukausisarjan neljäs osa. Kirjoitan muistiin huomatakseni ne pienet hetket, jotka helposti jäävät varjoon, mutta joilla on usein yllättävän

Pakin talon pihapiiri

Kevään pihaseikkailut ovat alkaneet!

Kaipaatko toiminnallisia ja yhteishenkeä vahvistavia pihaleikkejä, harjoituksia tai ryhmätehtäviä eri-ikäisille osallistujille? Kurssikeskus Kinanen palvelee mielellään 🙂 Kauttani on saatavilla sekä valmiita että juuri tarpeisiisi räätälöityjä

Onnistumisen innostava voima

Viikolla mietin paljon onnistumista kokemuksena sekä mitä on onnistumisen innostava voima. Se on jotakin joka laittaa katsomaan asiaa uudelleen tai kehittämään jotakin eteenpäin. Onnistuminen voi

Aikaa on. Kuvassa puun oksa, jossa aukeamaisillaan oleva lehden silmu.

Aikaa on

Moni tietää, että olen uudessa elämäntilanteessa, jossa aikaa on. Sitä aikaa on yhtäkkiä paljon. Ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Päivät eivät täyty valmiiksi, eikä kukaan

Maaliskuun pienet suuret hetket

Maaliskuun pienet suuret hetket ovat tämän vuotisen kuukausisarjan kolmas osa. Sarja alkoi hetkestä, jolloin oli halu pysähtyä ja katsoa elämää lähempää – ei suoritteena, vaan