Kurssikeskus Kinanen

Itsetunnon vuoristoradalla. Kuvassa keraamisia suita avoinna.

Itsetunnon vuoristoradalla

Olen viime aikoina opiskellut työelämän taitoja sekä ihmisenä elämisen taitoja. Eräällä kerralla keskustelimme itsetunnosta. Siitä millainen on hyvä itsetunto ja miten sen itsessään voi huomata. Jäin miettimään tuota aihetta ja väkisinkin jouduin toteamaan, että ihminen elää läpi elämänsä itsetunnon vuoristoradalla. Emme ole koneita tai robotteja vaan olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristömme ja oman tunne- sekä kokemusmaailmamme kanssa. Tänään kurkistelen itsetunnon erilaisia puolia.

Mitä itsetunto on

Itsetuntoa voidaan määritellä monin tavoin. Se on sitä, että arvostaa itseään ja luottaa omiin kykyihinsä. Tai se on kykyä arvostaa toisia, niin ettei tarvitse pönkittää omaa itseään, vaikka toisten mollaamisella. Tai itsetunto on itsenäisyyttä oman elämän ratkaisuissa ja riippumattomuutta muiden mielipiteistä tai arvioinneista. Se on myös kykyä sietää ja selviytyä pettymyksistä.

Hyvän itsetunnon omaava ihminen tuntee ja hyväksyy itsensä. Tunnistaa heikkoutensa ja hyväksyy ne osana omaa itseään. On sinut sen kanssa mitä on.

Itsetunto elää ja muokkaantuu koko elämän ajan. Nuorempana ollaan monella tapaa epävarmoja ja myös itsetunto on kouliintumaton ja altis kohduille. Iän myötä myös itsetunto saa kokemusta elämästä ja selviämisestä. Vanhemmiten myös tyytyväisyys elämään lisääntyy ja tukee hyvän itsetunnon kehittymistä.

Itsetuntoa voi voi kehittää parempaan suuntaan, jolloin myös oman elämän hallinnan kokemukset lisääntyvät. Itsetunto on sisäinen kokemus, joka on sidoksissa tunnemaailmaan. Siitä ei aina saa kiinni, se voi yllättää ja hämmentää mieltä.

Opiskelutuokio ja keskustelu itsetunnon ympärillä toi selkeästi esiin sen, että kyse on hyvin monimuotoisesta ja elävästä prosessista ihmisen elämässä.

Mitä itsetunto ei ole

Katsotaan vielä vähän sitä mitä hyvä itsetunto ei välttämättä ollenkaan ole, vaikka siltä voisi näyttää.

Ihminen voi olla hyvin menestynyt, esiintyä itsevarmasti ja antaa voimakkaita lausuntoja tai on menestynyt elämässä esim. taloudellisesti hyvin. Silti sen vahvan ulkokuoren takana voi olla huono itsetunto, jota pönkittämään tarvitaan rohkeita tekoja.

Ihminen kykenee pitämään kulisseja pitkään, vaikka sisältä itkisi tuskaansa ja arkaa olemistaan tai ei koe olevansa kuitenkaan riittävä elämässään. Toisin sanoen pyritään ehkä peittelemään ongelmia hyväksyttävällä toiminnalla, mutta jotka kuitenkin ylläpitävät sitä perimmäistä ongelmaa. Ehkä ei uskalleta käsitellä itsetunnon heikkoja kohtia, vaan peitetään se keräämällä hyväksyntää ja kiitosta esim pyrkimällä täydellisyyteen.

Ihmiset toimivat ryhmässä omalla tavallaan. Kaveriporukassa voi olla esillä aina tietty keskipiste ja hauskuuttaja, jonka todellinen itsetunto on heikko, jota koettaa pönkittää teoilla. Toisaalta introvertilla, syrjäänvetäytyvällä tai ujolla ihmisellä voi olla vaikka kuinka hyvä itsetunto, vaikka heidän käyttäytymisensä sosiaalisissa tilanteissa on pidättyväistä.
Itsetuntoa on vaikea päätellä käyttäytymisestä tai sosiaalisesta aktiivisuudesta.

Itsetunnon vuoristorata

Itsetunnon kehittymiseen vaikuttavat monet asiat läpi elämän. Hyväkin itsetunto voi romahtaa. Vaihtelut kuuluvat ihmisenä elämiseen. Se miten elämän kokemukset lopulta vaikuttavat, on riippuvainen selviytymiskyvystä eli resilienssistä. Jokainen vastoinkäyminen tuo kokemusta ja välineitä korjaaviin kokemuksiin.

Kielteiset elämänkokemukset voivat vaikuttaa siihen, miten arvostaa omaa itseä ja antaa mahdollisuuksia toipumiseen. Itsetuntoa murentavia kokemuksia on paljon ja niiden kohtaaminen on hyvin yksilöllistä. Traumaattiset kokemukset ja esim. kiusaaminen tuovat tullessaan myös itsetunnolle haasteita. Jäädään kysymään mitä vikaa minussa on kun saan kokea tällaista, tai syyllistetään itseä koettujen tapahtumien vuoksi.

Perhetilanteen muutokset, ero parisuhteesta, sairastuminen ovat läheisimpiä omaan vointiin liittyviä kokemuksia. Näinä aikoina myös työelämä tuo haasteita. Irtisanomiset, lomautukset tai muut työelämään liittyvät epävarmuudet voivat vaikuttaa hyväänkin itsetuntoon romahduttavasti.

On tervettä reagoida muutoksiin. Ei tarvitse koettaa porskuttaa elämän läpi niin, että se ei tuntuisi miltään. Elämän ja itsetunnon vuoristoradalla on hyvä pitää hatustaan kiinni, niin kuin Linnanmäen vuoristoradan ohjeissakin todetaan. Voimme saada kolhuja matkalla, mutta ihan yhtä usein saamme niitä paikattua entistä ehommaksi.

Itsetunnon vuoristoradalla. Keraamiset suut avoinna.

Itsemyötätunto tukemaan itsetuntoa

Omaa itsetuntoa voi auttaa, kohentaa ja tukea muuttamalla omaa suhtautumistaan omaan itseen. Puhumalla itselleen lempeästi, hyväksymällä heikkouksiaan tai uskomalla että on todellakin riittävän hyvä. Hyväksyä tunteet, joita kohtaan itsessäni ja myös toisissa. Tunnetilat tarttuvat herkästi. Hyvä itsetunto kannattelee, mutta huono kuluttaa voimavaroja.

Viisi asiaa, jotka vahvistavat itsetuntoa

  1. Itsestään huolehtiminen. Kyky pitää itsestään huolta niin ravinnon kuin muunkin hyvinvoinnin ylläpitämiseen vahvistaa meitä kohtaamaan myös elämään liittyviä kriisejä. Ihminen osaa ja kykenee löytämään vaikeanakin aikana elämästä asioita jotka tuovat hyvää mieltä ja kokemusta.
  2. Tunnista tunteesi. Tunteiden tunnistaminen ja niiden näyttäminen avaavat sisäsiä mekanismeja, jotka tukevat selviytymistä. Uskallan tuntea ja kertoa tunteistani toisille. Tunteilla on aina jokin viesti tullessaan. Ne syntyvät omia aikojaan, emmekä voi niitä valita, silti ne kertovat jotakin siitä mitä sisälläni tapahtuu. Vaikeiden tunteiden kohtaaminen voi olla kiusallista ja ne tekee mieli peitellä pois. Itsetunnon vahvistamisen näkökulmasta niiden kohtaaminen kannattaa. Syntyy yhteys omiin tunteisiin ja on mahdollista oppia tuntemaan oma itse paremmin ja se mitä haluaa ja toivoo tai tavoittelee.
  3. Läheisten tuki. Läheisiltä saatava tuki ja hyväksyminen auttavat rakentamaan omanarvon tunnetta. Olemme merkittäviä ja rakastettuja. Hakeudu sellaiseen seuraan ja ryhmään, jossa on hyvä olla, ei tarvitse jännittää vaan voit olla sellainen kuin olet, pelkäämättä. Toisilta saatu hyväksyminen ja tuki vahvistaa käsitystä siitä millainen ihminen olen. Pienikin hyväksymisen kokemus voi olla merkittävä pään avaaja kohti vahvempaa itsetuntoa.
  4. Fyysinen hyvinvointi. Tämä liittyy läheisesti itsestään huolehtimiseen, mutta haluan nostaa sen tässä omaksi osakseen. Kriisin, menetyksen tai vaikean sairauden kohdatessa on mahdollista, että käperrytään niin että ei jaksa huolehtia siitä, että voi fyysisestikin hyvin. Pieni kävelylenkki tekee ihmeitä, vaikka oma olotila olisi saanut millaisen kolahduksen. Fyysinen hyvinvointi tuntuu myös kehon jaksamisena ja lihasten toimimisena. Riittävä on riittävän hyvä tässäkin. Joskus voi eteen tulla tilanteita, että lähtee suorittamaan pahaa oloaan pois pakonomaisella liikunnalla. Se voi olla laastari itsetunnolle, mutta ei korjaa sitä mistä vaurio on syntynyt.
  5. Itsemyötätunto vuoristoradalla mukana. On merkittävää oppia hyväksymään itsensä kokonaisena, opetella puhumaan itsestään arvostavasti ja olla lempeä. Aseta elämälle tavoitteita, mikä olisi parasta, jota voisi tapahtua. Lähde kohti unelmaasi, kannusta itseäsi matkalla ja palkitse edistymisestä. Sinä yksin tiedät sen mikä on sinulle parasta ja tärkeintä. Kun tiedät ja rohkenet mennä kohti tavoitteita ja unelmiasi, niin itsetuntosi vahvistuu. Tunnet itsesi ja olet sinut itsesi kanssa.

Aikaisemmin aiheesta

Kriitikko vai kannustaja

5 vinkkiä parempaan itsensä hyväksymiseen

Oletko yksinäinen vai yksin

Kuunneltavaa

Itsetunto ja sen vahvistaminen Psykologi Nina Lyytisen tuottama Psykopodiaa-podcast, jossa psykologi ja psykoanalyytikko Katri Laine kertoo itsetunnon olemassaolosta ja sen vahvistamisesta.

Nyt on sinun vuorosi

Mitä tarvitset voidaksesi hyvin?

Mitä hyvää teet itsellesi tänään? Mistä kiität itseäsi tänään?

Mitä itsetunto sinulle on? Mitä ajattelet siitä?

Jaa artikkeli someen:

6 Responses

  1. Itsestä pitää pitää huolta, se ainakin auttaa omaan itsetuntoon. Olen taas aloitellut liikkumaan enemmän ja itse asiassa muutin vähän ruokatottumuksia. Tuntuu muuten paremmalta ja samalla jotenkin taitaa vaikuttaa omaan itsetuntoonkin. Eihän se ihan noin simppeliä ole, mutta monilla teoilla on vaikutusta. Olen niin samaa mieltä tuosta mitä kirjoitit, että oikeanlainen seura on tärkeä asia. Kannustava ja turvallinen. Hyvä itsetunto on helppo säilyttää ja itseään uskaltaa silloin kehittää.

    1. Omasta itsestä huolehtiminen ja hyvänä pitäminen on varmasti eduksi myös mielelle ja itsetunnolle. Lorèalin mainoksen mukaan, olemme sen arvoisia 🙂 Hyvä olo kehossa ja oman itsen kanssa innostaa kummasti myös muussa elämässä.

  2. Jälleen kiva ja mielenkiintoinen juttu – kiitos! Vastaan oitis kysymyksiisi:

    Jotta voin hyvin, tarvitsen säännöllisen, terveellisen elämän, perusarjen, liikuntaa, perheen ja ystävien seuraa, nauramista. Hyvää aamukahvia.

    Tänään tein hyvää itselleni: Lopetin työt ajoissa, kävin lenkillä, palauduin kuuntelemalla kirjaa. Kiitin itseäni hyvin vedetystä työviikosta.

    Itselleni itsetunto on sitä, että tunnen itseni, vahvuuteni, heikkouteni, osaamiseni ja toimintatapani. Tiedän, millainen ihminen olen ja miten toimin suhteessa itseeni ja muihin. Itsetuntoon liittyy minusta myös se, että pystyn elämään itseni kanssa, vahvuuksineni ja heikkouksineni.

    1. Mahtavasti hoidettu omaa itseä 🙂 Ja on niin hyvä aloittaa viikonloppu kun on laskeutunut rentouteen ja palautumiseen hyvin. Ei tarvitse suorittaa.

  3. Toden totta, itsetunnolla ja ulkokuorella ei ole mitään tekemistä keskenään. Minulle tuli mieleen Salatut elämät -tähti Jasmin Voutilainen, joka oli nuori, kaunis, menestynyt – ja kuoli oman käden kautta 27-vuotiaana.

    Omasta hyvinvoinnista, fyysisestä ja henkisestä, on vaikea muistaa pitää huoltaa, kun kaikki muut kiireet painaa päälle. Se usein verottaakin itsetuntoa, kun iskee riittämättömyyden tunne ja näin voi helposti menettää otetta itseensä. Näin itselleni käy usein ja silloin on pakko palautella minäkuvan kuosiin. Joskus onnistuu ja joskus ei, tosin.

    1. Nuorten hyvinvoinnista olen ollut itsekin huolissani. Siinä on ollut paljon muutosta oman työurani aikana, jonka olen tehnyt nuorten kanssa. Riittämättömyyden tunne on tullut siinäkin usein esiin. Ei koeta että pystytään täyttämään omia tai toisten odotuksia. Hyvin ymmärrettävää, että jos se jää toistuvaksi niin murentaa lopulta koko minää.
      Hoksaaminen ja pysähtyminen auttaa ja tukee varmasti. On hyvä palauttaa itsensä realiteetteihin ja siihen ymmärrykseen kuinka hyvä, osaava ja paras mahdollinen oma itse onkaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

On Key

Katso myös

Tammikuun pieniä suuria hetkiä. Pimeä katuvalojen valaisema tie. Kuva on epätarkka.

Tammikuun pienet suuret hetket

Tässä kohtaa olen uuden äärellä. Tammikuun pienet suuret hetket aloittavat tämän vuoden itsereflektioon perustuvan sarjan. Tämä kuukausisarja syntyi tarpeesta pysähtyä ja katsoa elämää lähempää –

Kevät alkaa kalenterista. Kuvassa kuvullinen kasvulaatikko pienille taimille. Laatikko on ikkunan edessä ja sen yläpuolella on valokisko.

Kevät alkaa kalenterista

Kevät alkaa kalenterista siinä kohtaa, kun kätköissä olevat pienet siemenet alkavat polttamaan hyppysissä. Siinä hetkessä, kun mielessä loihtii pienen parvekepuutarhansa kasvukalenteria ja tekee suunnitelmaa siitä

Joulukuun valoja ja varjoja. Kuvassa naisenjalat, kirja ja takka jossa palaa tuli.

Joulukuun valoja ja varjoja

Näin se on vuosi pyörähtänyt ja on aika katsoa joulukuun valoja ja varjoja. Tämä sarja on nyt päätöksessä ja uusi, alkanut vuosi tuo tullessaan uudet

Tajunnanvirtaa vuoden lopulla. Kuvassa kynttilälyhty pimeää taivasta vasten.

Tajunnanvirtaa vuoden lopulla

Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä. Kirjoittaa tajunnanvirtaa vuoden lopulla. Vapaasti ja sellaisena kuin sitä juuri nyt pulppuaa mielestä. Vuoden vaihtuminen on aina myös määritellyn ajanjakson

Jouluviikko. Kuvassa nukkekodin hautausmaa ja Eevert-nukke on sytyttämässä kynttilöitä

Jouluviikko

Jouluviikko on edessä. Itselläni loma on jo alkanut ja on hyvää aikaa keskittyä jouluun ja sen mukanaan tuomiin asioihin. Tänä vuonna erityisesti olen muistellut takavuosien