Olen törmännyt jossakin lauseeseen: Jos katsot valoon, näet valoa. Jos katsot pimeyteen, näet pimeää. Lauseen olen kirjoittanut talteen ja ajatellut, että jonakin päivänä haluaisin kirjoittaa siitä enemmän. Tänään olen ajatellut sitä paljon.
Lauseen sanoma kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mitä enemmän sitä ajattelee, sitä enemmän se kertoo tavasta, jolla elämää katsomme. Ja se ei aina olekaan yksinkertaista.
Arki on täynnä hetkiä, joissa voimme valita, mihin suuntaan katsomme. Joskus valo on kirkasta ja helppo nähdä, toisinaan se on vain pieni häivähdys kaiken kiireen ja huolen keskellä. Mutta usein juuri tuo katseen suunta ratkaisee, millaiselta päivä tuntuu. Voin ehkä opettaa itseäni suuntaamaan katsetta ja ajatuksia?
Arkisia valintoja
Arjessa tämä näkyy pienissä asioissa. Aamulla voi huomata, että kahvi on kylmää tai bussi on myöhässä – tai sen, että joku hymyilee vastaan tullessa ja katsoo hetken silmiin. Molemmat ovat totta, mutta se, kumpaan tartun, vaikuttaa siihen, mihin suuntaan päivä muuttuu. Mihin valitsen katsoa?
Valoon katsominen ei tarkoita ongelmien kieltämistä tai teeskentelyä, että kaikki olisi hyvin. Se on enemmänkin valinta: suuntaanko huomioni siihen, mikä on mahdollista, toimivaa ja tekee omalle hyvinvoinnilleni hyvää? Vai jäänkö kiinni siihen, mikä puuttuu, mistä voi valittaa ja minkä osuessa kohdalle koko päivästä ei varmana tule enää mitään.
Joskus pimeys vetää puoleensa. Uutiset, huolet, kiire, oma väsymys. Ne ovat kaikki todellisia, ja niitä on lupa tunnistaa. Kun ollaan rehellisiä, niin on todettava, että niitä tummia hetkiä kuuluu myös ihmisen elämään. Olennaista on, että jääkö siihen rypemään pidemmäksi aikaa kuin on tarpeellista. Mikä on riittävää ja tarpeellista riippuu ihmisestä. Omaa rajaa on hyvä tunnustella. Missä kohtaa huomaa että riittävä on saavutettu.
Ehkä juuri silloin pieni katseen nosto tekee eron ja mahdollistaa suunnan muuttumisen – kun pysähtyy hetkeksi ja kysyy itseltään – Missä tässä päivässä on valoa? Mikä on kaikesta huolimatta hyvin tai ainakin ok.
Valon paikkoja
Valon paikkoja löytyy yllättävän monesta suunnasta, kun pysähtyy huomaamaan. Antaa itselleen mahdollisuuden löytää sitä hyvää, jota juuri nyt kaipaa. Joskus se on ystävän viesti, joka muistuttaa, että joku ajattelee sinua.
Toisinaan valo voi olla luonnossa kaupungin puistossa tai metsäpolulla, jossa tuuli liikuttaa oksia, tai siinä hetkessä, kun aurinko pilkahtaa pilvien raosta ja kutittaa nenää.
Joskus jo lämmin viltti tai kupillinen teetä voi olla sellainen hetki, joka tuo pienen valonpilkahduksen arkeen.
Tärkeää on, että antaa itselleen luvan nähdä nämä pienet asiat ja ottaa ne vastaan, sillä ne rakentavat pohjaa jaksamiselle ja ilolle.
Ehkä lopulta kyse on tavasta elää. Ei niin, että yrittäisimme pysyä aina valossa, vaan että muistaisimme: valo on olemassa, vaikka emme sitä juuri nyt näkisi. Se odottaa, että käännämme katseemme sitä kohti. Jos katsot valoon, näet valoa. Jos katsot pimeyteen, näet pimeää.
Aikaisemmin kirjoitettua
Nyt on sinun vuorosi
Mihin sinä tänään katsot – valoon vai pimeyteen? Mitkä pienet asiat tuovat sinulle valoa arjessa? Entä kenelle sinä voisit tänään olla se, joka tuo valoa? Kumpaan suuntaan sinun vaakakuppisi värähtelee?
