Pyhäinpäivänä syttyvät kynttilät valaisevat marraskuun pimeyttä. Pyhäinpäivänä monet vaeltavat hautausmaille sytyttämään muistokynttilöitä. Kaunis ja koskettava perinne. Sytytetty kynttiä loistaa myös mielissämme – muistutuksena siitä, että rakkaus ei pääty, vaikka elämä päättyy.
Tänä vuonna olen usein pysähtynyt edesmenneiden läheisten kohdalle. Ehkä myös itse on jo sen verran ikääntynyt, että elämän rajallisuus on tullut todemmaksi kuin joskus nuorempana. Luonnollista.
Mieleen on vilkahtanut vuosia sitten erään keskustelun sisältö. Meitä oli useampi henkilö kävelyllä ja keskustelimme elämän kulusta sekä surusta, joka oli jokaista jossain kohtaa elämää koskettanut. Joku meistä kysyi, että ajatteletteko kuolemaa? Eräs joukostamme kertoi, että joka päivähän sitä ajattelee. Silloin en ollut varma, miten sen tiedon kokisin. Ehkä hieman hämmentävänä tai hyytävänä, että elämänsä voimissa sellaista ajattelisi ja vielä joka päivä. Nyt ehkä tunnistan juurikin sen, että kuolema on osa elämää kaikessa surullisuudessaan ja että sitä tulee ajateltua melko usein. Ei pelottavana tai uhkana, osana elämää.
Tänäkin vuonna sytytän kynttilät pienoiskoossa. Pikku-Kappelin kirkkotarha on hiljainen, mutta täynnä merkitystä. Jokainen pieni hautakivi kertoo tarinan ihmisistä, jotka ovat olleet osa elämääni. Heidän muistonsa on muuttunut konkreettisista hetkistä lempeäksi lämmöksi, joka elää edelleen arjessani – kuin tuuli, joka liikuttaa kynttilän liekkiä, mutta ei sammutta sitä.
Kirkkotarhassa on oma paikka myös muualle haudattujen rakkaiden muistolle. Ne ovat lisääntyneet myös reaalielämän hautausmailla. Monet ovat siirtyneet juuriltaan kauas pois, eikä kotipaikkakunnille pääse aina siirtymään kynttilän sytytykseen. On hyvä että voi jättää myös yhteiseen paikkaan oman muistokynttilänsä.
Pyhäinpäivä on pysähtymisen juhla. Se muistuttaa meitä elämän rajallisuudesta, mutta myös siitä toivosta, jota kristinusko kantaa: kuolema ei ole loppu, vaan portti uuteen elämään. “Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka olisi kuollut.” (Joh. 11:25)
Kun katselen sytytettyjä muistokynttilöitä ajattelen, että Jumala näkee meidät kaikki – sekä elävät että kuolleet – yhtä rakkauden ja huolenpidon ketjuna. Rakkaus ei katoa, vaan muuttuu osaksi suurempaa yhteyttä, joka ulottuu yli ajan ja rajan.
Tänään sytytän kynttilän jokaiselle, jonka muisto elää minussa – ja samalla kiitän heistä kaikista. Heidän kauttansa opin, mitä elämä ja rakkaus on.
Muualla kirjoitettua
Pyhäinpäivän perinteet ja rituaalit lohduttavat ja kannattelevat
Aikaisemmin kirjoitettua
Pyhäinpäivän kynttilät syttyvät
Nyt on sinun vuorosi
Onko sinulla perinteitä Pyhäinpäivänä? Käytkö sytyttämässä kynttilöitä haudoille? Vai juhlitko enemmän Hallowenia ja odotat Suurta Kurpitsaa? Mitä ajattelen tapojen ja kulttuurien sekoittumisesta?
